Kirjoitus on julkaistu Suomen Perusta -ajatuspajan kirjassa Venäjä: uhka vai mahdollisuus? – avointa keskustelua Suomen Venäjä-suhteesta
Kari Liuhto: Suomi Venäjän talouden vuoristoradassa
Talousromahdus, kultakausi ja hiipuvan kasvun aikakausi
Venäjän bruttokansantuote (BKT) romahti Neuvostoliiton hajoamista seuranneina viitenä vuotena 40 prosenttia vuoteen 1991 verrattuna. Talousromahduksen taustalla oli lukuisia syitä. 15 neuvostotasavallasta keinotekoisesti rakennettu keskinäisriippuvainen suunnitelmatalous hajosi yhtäkkiä, ja valtion johto joutui talouden kehittämisen asemesta keskittymään sisäpoliittiseen taisteluun, maan hajoamisen estämiseen ja suurvalta-asemansa rippeiden säilyttämiseen. Markkinatalouden rakentaminen suuressa valtiossa oli hitaampaa kuin pienissä neuvostotasavalloissa. Huomattava osa Venäjän valtion kulta- ja valuuttavarannoista oli mystisesti kadonnut, ja valmiudet ulkomaankaupan käyntiin olivat erittäin vajavaiset. Lisäksi neuvostotilastot liioittelivat Venäjän talouden todellista kokoa vuonna 1991.
Nyky-Venäjän talous lähti nousuun ensi kertaa vuonna 1997, mutta kasvu tyssäsi Aasian talouskriisiin vuotta myöhemmin. Öljyn hinnan nousu siivitti kuitenkin Venäjän talouden uuteen kasvuun vuonna 1999. Erittäin ripeää, noin seitsemän prosentin vuosikasvua jatkuikin aina vuoden 2008 globaaliin finanssikriisiin asti.
Tässä yhteydessä on syytä todeta, että öljyn keskimääräinen tynnyrihinta oli vuonna 1999 noin 20 dollaria, kun hinta ennen globaalia finanssikriisiä oli yli viisinkertainen. Öljy on Venäjän valtiontaloudelle elintärkeää, sillä se tuo kolmanneksen federaation budjettituloista. Toisin kuin yleisesti luullaan, maakaasun rooli Venäjän valtiontaloudessa (noin viidennes budjettituloista) on öljyä vähäisempi. Toisaalta ei tule unohtaa, että venäläinen yhteiskunta toimii maakaasulla ja kaasu tyydyttää puolet maan energiakulutuksesta. Maakaasu näyttelee myös näkyvää roolia Venäjän ulkopolitiikassa. Maan hallitus käyttääkin kaasua hyväkseen ulkopoliittisten päämääriensä saavuttamiseen. Kaasu on öljyä käyttökelpoisempi ulkopolitiikan väline, sillä useimmat öljyn kuluttajamaat pystyvät korvaamaan venäläisen öljyn ostamalla sitä muualta. Kaasun kohdalla tilanne on toinen, sillä Venäjä on useille varsinkin itäisen Euroopan maille ainoa kaasun toimittaja ja Venäjältä tulevat kaasuputket ovat käytännössä ainoa realistinen keino kaasuhuollon hoitamiseen.
Kokonaisuutena ajanjakso 1999–2007 oli Venäjän talouden kultakausi, jolloin Venäjän BKT kaksinkertaistui. Toista vastaavanlaista kautta Venäjällä ei ole näköpiirissä ainakaan lähitulevaisuudessa. Kuriositeettina todettakoon, että tämän kultakauden lopulla (vuonna 2006) Venäjän talous ylitti ensi kertaa viimeisen neuvostovuoden BKT:n tason. Toisin sanoen Venäjältä meni noin 15 vuotta talousromahduksesta toipumiseen.
Yhdysvalloista alkunsa saaneen globaalin finanssikriisin seurauksena Venäjän BKT notkahti vuonna 2009 liki kahdeksan prosenttia. Näin syvä notkahdus on kiistaton osoitus siitä, että öljyn, kaasun ja muiden luonnonvarojen viennistä riippuvainen Venäjä on erittäin herkkä maailmanmarkkinoiden heilahduksille. Tässä yhteydessä otettakoon vertailukohdaksi Suomi, joka tunnetaan erittäin avoimena, maailmanmarkkinoista riippuvaisena taloutena. Maamme BKT putosi kyseisenä vuonna vain puoli prosenttiyksikköä enemmän kuin Venäjällä.
Venäjä on pikkuhiljaa toipunut globaalista finanssikriisistä, mutta merkille pantavaa on talouskasvun hiipuminen. Vuonna 2013 Venäjän BKT:n kasvu jäi jo alle 1,5 prosentin. Suomen pankin mukaan ”pidemmän ajan kuluessa talouden kasvu jää noin 2 prosentin trendiin, jos Venäjällä ei saada tarpeellisia järjestelmäuudistuksia toteutettua ripeämmin ja laajemmin kuin viime vuosina” (BOFIT Venäjä-ennuste 25.3.2014). On tosin mahdollista, että Venäjän talous voi yksittäisinä vuosina kasvaa huomattavasti hitaammin tai jopa supistua kasvutrendistä huolimatta. Tähän viittaa Venäjän talouskehitysministeriön ennuste, jonka mukaan Venäjän BKT kasvaa vuonna 2014 vain 0,5 prosenttia.
1990-luvun alkupuolella Venäjän talous oli Hollannin kokoluokkaa. Erityisesti vuosien 1999–2007 ennätyskasvun ansiosta Venäjä on nykyään maailman kuudenneksi suurin talous. Euroopan maista vain Saksan talous on Venäjän taloutta suurempi. Venäjä kattaa maailmantaloudesta (mukaan lukien kauppa, investoinnit ja turismi) noin 2–3 prosenttia. Energian tuotannossa sen osuus on kuitenkin huomattavasti suurempi. Esimerkiksi maailman öljyn tuotannosta Venäjä muodostaa 13 prosenttia ja maakaasun tuotannosta 18 prosenttia. British Petroleumin mukaan Venäjän tavanomaiset öljyvarannot riittävät nykytuotantovauhdilla reilut 20 vuotta ja kaasuvarannot yli 50 vuotta. Koska Venäjällä on tavanomaisten öljy- ja kaasuvarantojen ohella myös huomattavat ei-tavanomaiset hiilivetyvarannot (mukaan lukien liuskeöljy- ja liuskekaasuvarannot), öljy ja kaasu eivät lopu Venäjältä tällä vuosisadalla. Jää tosin arvailujen varaan, missä määrin Venäjän perifeeriset öljy- ja kaasuvarannot ovat tulevaisuudessa kaupallisesti hyödynnettävissä. Tästä epävarmuudesta huolimatta öljy, kaasu ja muut luonnonvarat toimivat Venäjän talouskehityksen ytimessä pitkälle tulevaisuuteen, sillä Venäjän modernisaatio-ohjelma etenee hitaasti ja palvelee enemmän Venäjän armeijan kuin teollisuuden tai kansalaisyhteiskunnan tarpeita.
Venäjä on pinta-alaltaan maailman ylivoimaisesti suurin valtio. Se on neljä kertaa Euroopan unionia suurempi. Tämä 17 miljoonan neliökilometrin jättiläinen on jaettu noin 80 hallinnolliseen yksikköön. Näistä yksiköistä Murmanskin alue, Karjalan tasavalta ja Leningradin alue, jonka sisällä omana hallintokokonaisuutena toimii Pietarin kaupunki, sijaitsevat maamme rajan tuntumassa. Koska pääosa Venäjällä liiketoimintansa aloittaneista suomalaisyrityksistä toimii juuri Leningradin alueella ja Pietarin kaupungissa, tiivis analyysi niiden merkityksestä Venäjän taloudessa on paikallaan.
Pietarin kaupunki ja Leningradin alue muodostavat yhdessä viitisen prosenttia Venäjän bruttokansantuotteesta. Koska Venäjän talous on noin kymmenen kertaa Suomen taloutta suurempi, Pietarin kaupungin ja Leningradin alueen talouksien yhteenlaskettu ostovoimaan suhteutettu koko on karkeasti ottaen puolet Suomen BKT:n arvosta.
Suur-Pietarissa eli Pietarin kaupungissa ja sitä ympäröivällä Leningradin alueella asuu noin seitsemän miljoonaa ihmistä, mikä on viitisen prosenttia Venäjän koko väestöstä. Virallinen työttömyysaste Pietarin kaupungissa on vain prosentin luokkaa ja Leningradin alueella kolmisen prosenttia. Näin alhainen työttömyysaste on Suur-Pietarin teollisuustuotannon laajamittaiselle kehitykselle pullonkaula ja luo paineen palkkojen korottamiselle jopa tuottavuutta nopeammin.
Pietari on yksi Venäjän tuontikeskuksista. Yli kymmenesosa maan kokonaistuonnista päätyy Pietariin. Suomen osuus Suur-Pietarin kokonaistuonnista on viitisen prosenttia. Suomalaisyritysten osuus erityisesti Leningradin alueelle tehdyistä ulkomaisista investoinneista on huomattava – noin viidennes. Suur-Pietari tarjoaakin suomalaisille yrityksille ponnahduslaudan laajoille Venäjän-markkinoille. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Venäjällä on Pietarin ohella kymmenkunta muuta miljoonakaupunkia.
Suomen taloussuhteet Venäjän kanssa
Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitolla on ollut autonomian ajastamme lähtien (1809) erittäin merkittävä rooli maamme taloudessa. Poikkeuksen tähän pitkän ajan trendiin muodostavat Lokakuun vallankumousta välittömästi seuranneet vuodet sekä suunnitelmatalouden alkuvuosien ja toisen maailmansodan välinen aikakausi, jolloin idänkauppamme kuivui olemattomiin. Sotakorvauksien ja clearing-kaupan myötä Neuvostoliiton osuus maamme ulkomaankaupassa vaihteli 10 ja 30 prosentin välillä aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka vuonna 1991. 1990-luvun alkupuoli kului bisnesmiehiemme opetellessa uusia pelisääntöjä. Vuosikymmenen loppupuolella Venäjän talouden kasvu imaisi idänkauppamme nousuun (kuviot 1 ja 2).
Venäjän osuus viennistämme on pysytellyt kymmenen prosentin tuntumassa viimeiset kymmenen vuotta. Samaan aikaan Venäjän osuus tuonnistamme on kasvanut liki 20 prosenttiin. Koska tuomme Venäjältä lähinnä luonnonvaroja, raaka-aineiden kohonneet hinnat selittävät suurelta osin Venäjän tuontiosuuden kasvun. Toisaalta Suomi tuo Venäjältä joitain raaka-aineita huomattavasti enemmän kuin se niitä kuluttaa. Esimerkiksi vuonna 2012 Suomi toi noin 15 miljoonaa tonnia raakaöljyä, josta noin puolet jalostimme vientiin.
Toinen maininnan arvoinen havainto on idänvientimme viimeaikainen alamäki, joka alkoi toukokuussa 2013. Kokonaisuudessaan vientimme Venäjälle putosi vuonna 2013 kuusi prosenttia, mikä on kolme kertaa enemmän kuin kokonaisvientimme supistuminen. Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä Venäjän-vientimme lasku jyrkkeni 16 prosenttiin ja oli neljä kertaa kokonaisvientimme laskua syvempi. Arvioitaessa Venäjän-vientimme viimeaikaista kehitystä ei tosin tule unohtaa, että globaalin finanssikriisin pyörteissä Suomen vienti Venäjälle putosi huimat 47 prosenttia vuonna 2009. Tästä romahduksesta Venäjän-vientimme ei ole vieläkään toipunut, vaan se oli yhä vuonna 2013 reilut kaksi miljardia euroa vähäisempi kuin vuonna 2008. Venäjän tuoreet jäänmurtajatilaukset kuitenkin luovat uskoa tulevaisuuteen.
Idänkauppaa käyviä yrityksiä tai poliitikkojamme on turha syyttää idänkauppamme alamäestä, sillä laskun taustalla on ennen kaikkea Venäjän teollisuuskasvun pysähtyminen, yksityisen kulutuksen hiipuminen sekä ruplan ulkoisen arvon
heikkeneminen. Idänviennin laskusta huolimatta Venäjä on yhä maamme kolmanneksi suurin vientimaamme Ruotsin ja Saksan jälkeen. Huomion arvoista Venäjän-kaupassamme on sen suuri alijäämä, joka on suurempi kuin minkään muun maan kanssa.
Teolliset koneet ja kemialliset tuotteet muodostavat noin 40 prosenttia Venäjän-viennistämme, joten idänvientimme ennustajien kannattaa yrittää ennakoida erityisesti Venäjän teollisuuden tulevaa kehitystä. Toisaalta elintarvikevienti on liki kymmenesosa idänviennistämme, joten suomalaiset tuotteet ovat tuttuja myös venäläisille kuluttajille. On mielenkiintoista havaita, että puhelimet muodostavat enää alle kolme prosenttia viennistämme Venäjälle.
Tuomme Venäjältä lähinnä energiatuotteita, jotka muodostavat yli 80 prosenttia idäntuonnistamme. Noin puolet Suomen kokonaisenergian kulutuksesta tyydytetään venäläisellä energialla. Vuonna 2013 noin 98 prosenttia maakaasustamme, 85 prosenttia raakaöljystämme, 54 prosenttia kivihiilestämme ja 12 prosenttia sähköstämme oli peräisin itänaapuristamme. Energian tuonnin ohella tuomme itänaapurista puuta ja metalleja. Venäjällä valmistettujen tavaroiden osuus idäntuonnistamme on vain pari prosenttia, mikä on tyly osoitus Venäjän teollisuuden heikosta kansainvälisestä kilpailukyvystä. Tosin ei voida kokonaan sulkea pois sitä skenaariota, että tulevaisuudessa alkaisimme tuoda Suomeen erityisesti Pietarissa valmistettuja ”länsituotteita”.
Keskinäisen kauppamme ohella Suomi toimii tärkeänä länsituotteiden ja osittain jopa aasialaisten tavaroiden jakelureittinä Venäjälle. Vielä kymmenkunta vuotta sitten kolmannes Venäjän kokonaistuonnista tuli Suomesta tai Suomen kautta. Tätä nykyä Suomen kautta tapahtuva maantietransito ja Suomen vienti Venäjälle muodostavat yhdessä enää vajaan kymmenyksen Venäjän kokonaistuonnista. Rautatietransiton asema maassamme lisääntyi ripeästi aina Venäjän talouskasvun hiipumiseen saakka.
Venäläisinvestoinnit Suomessa eivät juuri kasvaneet ennen vuotta 2000, mutta sen jälkeen ne ovat kolminkertaistuneet. Pääsyy investointien vahvaan kasvuun lienee ollut venäläisyritysten varallisuuden kasvu, mikä on mahdollistanut sijoitukset ulkomaille. Vuoden 2013 loppuun mennessä venäläiset yritykset ovat sijoittaneet maahamme lähes 850 miljoonaa euroa. Liikevaihdoltaan Suomen kolme suurinta venäläisomisteista yritystä ovat Teboil (Lukoil), Gasum (Gazprom) ja Harjavalta (Norilsk Nickel). Tämä yritystroikka löytyy maamme sadan liikevaihdoltaan suurimman yrityksen joukosta. Kaiken kaikkiaan maahamme arvioidaan rekisteröidyn pari kolme tuhatta venäläisomisteista yritystä, joista suurin osa ei tosin toimi aktiivisesti.
Ennen maamme liittymistä Euroopan unioniin vuonna 1995 venäläiset sijoitukset olivat viisi prosenttia maamme suorista ulkomaisista investoinneista. Vaikka venäläisinvestoinnit ovat viime vuosina maassamme lisääntyneet, niiden osuus on vaipunut alle yhden prosentin. Osuuden lasku johtuu siitä, että investoinnit erityisesti lännestä Suomeen ovat kasvaneet venäläisiä investointeja nopeammin. Ei tule myöskään unohtaa, että maahamme on myös saapunut venäläisiä investointeja epäsuorasti, ennen kaikkea Sveitsin ja Benelux-maiden kautta (kuvio 3).
Lehtitietojen perusteella noin 5 000–10 000 hehtaaria suomalaista maata ja 5 000–7 000 kiinteistöä olisi venäläisessä omistuksessa. Lainarahan hinta Venäjällä on viime aikoina kallistunut, mikä jarruttaa venäläisten maa- ja kiinteistökauppoja myös Suomessa. Vuonna 2013 venäläisten arvioidaan tehneen alle 400 kiinteistökauppaa maassamme. Rahoitusvaikeuksiensa takia osa venäläisistä on jopa joutunut luopumaan omistuksistaan Suomessa.
Venäläisomistuksessa suomalaisia risoo erityisesti tontti- ja kiinteistöhintojen nousu ja maaomistamisen vastavuoroisuuden heikkeneminen Venäjällä. Venäjän lainsäädäntö ei näet enää salli ulkomaisten maakiinteistöomistusta raja-alueilla. Raja-aluekäsite laajeni tämän vuosikymmenen alkupuolella, minkä seurauksena lähes kaikki Suomen Neuvostoliitolle luovuttamat alueet kuuluvat raja-alueisiin. Poikkeuksen muodostavat Käkisalmen, Pitkärannan ja Terijoen piirit sekä osa Sortavalan piiriä. Suomalaisia myös mietityttää venäläisten maanomistus maamme puolustuksen ja turvallisuuden kannalta tärkeiden maa-alueiden läheisyydessä. Vaikka kokonaisuutena venäläisten kiinteistö- ja maaomistusta voidaan pitää myönteisenä asiana, viranomaistemme ja eduskuntamme tulisi pikaisesti tutkia venäläisomistukset maamme turvallisuuden kannalta strategisten kohteiden liepeillä.
Suomalaisinvestoinnit Venäjälle säilyivät vaatimattomina aina vuoteen 2005 saakka, jolloin alkoi selvä buumi. Suomen pankin mukaan suomalaiset yritykset olisivat sijoittaneet Venäjälle noin neljä miljardia euroa. Kokoluokka on sama, jonka Venäjän keskuspankki laskee suomalaisten yritysinvestointien kokonaisarvoksi Venäjällä. East Office of Finnish Industries, joka on suomalaisen suurteollisuuden lobbausorganisaatio Venäjällä, arvioi puolestaan Venäjälle tehdyt suomalaisinvestoinnit liki kolme kertaa suuremmaksi kuin Suomen pankki tai Venäjän keskuspankki.
Suomalaisia investointeja Venäjälle on houkutellut venäläisten kasvanut kulutus ja Fortumin usean miljardin euron sijoitus venäläiseen sähköntuotantoon. Fortumin sijoitus Venäjälle on pääosa kaikista suomalaisyritysten Venäjälle tekemistä sijoituksista. Työ- ja elinkeinoministeriömme mukaan vuonna 2010 suomalaisia yrityksiä toimi Venäjällä reilut 400. Niiden liikevaihto Venäjällä oli noin 10 miljardia euroa, ja ne työllistivät noin 50 000 ihmistä itänaapurissamme. Jos pienimmätkin yritykset otettaisi lukuihin mukaan, Venäjällä toimivien suomalaisyritysten määrä nousisi todennäköisesti yli kaksinkertaiseksi.
Vaikka suomalaisyritysten sijoitukset Venäjälle ovat vähintään nelinkertaistuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana, maan osuus suomalaisinvestointien kohteena on räikeästi alle potentiaalin. Venäjä on kyennyt houkuttelemaan vain kolme prosenttia suomalaisyritysten ulkomaille tekemistä investoinneista. Vertailukohteeksi voidaan ottaa läntinen naapurimaamme Ruotsi, johon suomalaisyritykset ovat investoineet yli seitsemän kertaa enemmän kuin Venäjälle. Varsin pienet investointimme Venäjälle osoittavat selvästi sen, että yritysjohtajamme pitävät Venäjän toimintaympäristöä yhä vaikeana ja riskialttiina. Varaukselliset asenteet Venäjää tai venäläisiä kohtaan jarruttavat suomalaisinvestointeja huomattavasti vähemmän kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää. Asenteita enemmän suomalaisinvestointeja Venäjälle hidastavat yritysjohtajiemme tietämättömyys ja osaamattomuus sekä Venäjän liiketoimintaympäristön karuus.
Suomi on ulkomaanmatkailun suurvalta venäläisille. Joka kymmenes venäläisen tekemä ulkomaanmatka suuntautuu maahamme. Suomi on venäläisten merkittävin ulkomaan matkakohde, jos Ukraina jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Ukrainan nykykriisin seurauksena ei ole täysin mahdotonta, että Suomi nousisi väliaikaisesti venäläisten ulkomaan matkustamisen paalupaikalle. Jos venäläisten rekkakuskien tekemät ulkomaanmatkat jätetään tarkastelusta pois ja keskitytään varsinaiseen turismiin, Suomen asema venäläisten matkailun kohteena putoaa. Siitäkin huolimatta Suomi säilyy venäläisten seitsemänneksi tärkeimpänä ulkomaan lomakohteena.
Matkailun edistämiskeskuksen mukaan Suomen saamat matkailutulot venäläisestä turismista olivat vuonna 2013 lähes 1,4 miljardia euroa. Summa on erittäin merkittävä, sillä esimerkiksi samana vuonna vientimme Venäjälle oli noin 5,4 miljardia euroa. Kaiken kaikkiaan venäläiset tuovat yli 40 prosenttia maamme ulkomailta saatavista matkailutuloista. Venäläisiä houkuttelevat Suomeen luonto, turvallisuus sekä Venäjää laadukkaammat tuotteemme ja palvelumme. Suhteellisesti eniten venäläisestä ostosmatkailusta hyötyy Kaakkois-Suomi. Yksinomaan Lappeenrannan ja Imatran yhteenlaskettu tax free -myynti ylittää Helsingin tax free -myynnin. Venäläisten loma- ja ostosmatkailun ohella maamme kannattaisi systemaattisesti kehittää terveyspalveluiden markkinointia venäläiselle keskiluokalle, sillä venäläisille suunnatun terveysmatkailun osalta olemme jäljessä muun muassa Israelia ja Saksaa.
Suomessa asuu noin 70 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa ihmistä. Osalla heistä on Suomen kansalaisuus, osalla Venäjän tai jonkin muun entisen neuvostotasavallan kansalaisuus ja osalla kaksoiskansalaisuus. Tarkemmin sanottuna Suomessa asuu noin 30 000 Venäjän kansalaista, joista reilulla 20 000 on kaksoiskansalaisuus. Pääosa venäjänkielisistä asuu pääkaupunkiseudulla, mutta venäjänkielisten suhteellinen osuus kipuaa korkeimmalle itäisen Suomen ja Lapin pienissä kunnissa. Venäjänkielisten kasvaneesta määrästä huolimatta keskustelu venäjän kielen nostamisesta maamme kolmanneksi viralliseksi kieleksi on hätiköityä.
Ruotsi on Suomen tärkein vientimaa sekä ylivoimaisesti merkittävin investointien kohde ja lähde. Suomella on vuosisatainen hallinnollis-kulttuurinen side Ruotsiin, minkä seurauksena ruotsia äidinkielenään puhuvia asuu maassamme liki 300 000. Jo yksinomaan edellä mainittujen tekijöiden perusteella on perusteltua, että olemme kaksikielinen maa ja pysymme sellaisena. Toisaalta ruotsin kielen opetusmallia on maassamme syytä kehittää siten, että kaikille suomalaisille ruotsin kielen opiskelu ei olisi pakollista. Ruotsin kielen pakollisuuden poistaminen ei kuitenkaan saisi johtaa siihen, että opiskelemme vähemmän vieraita kieliä, vaan globalisoituneessa maailmassa meidän tulisi osata niitä entistä enemmän ja paremmin. Englannin, saksan ja ranskan ohella meidän tulisi hallita esimerkiksi Etelä-Amerikan valtakieliä espanjaa ja portugalia sekä turkkia ja Kiinassa ja Indonesiassa puhuttavia kieliä. Venäjän ja ruotsin välinen
kielitaistelu ei ole maamme ongelmien ratkaisu, vaan pikemmin niiden tuleva lähde.
Venäläisiin liittyvä kaksoiskansalaisuuskeskustelu on kirvoittanut kitkeriä kommentteja sekä kaksoiskansalaisuuden puolesta että sitä vastaan. Eräänä perusteluna kriittisille näkökannoille on ollut Venäjän tiukentunut ulkopoliittinen linjaus, jonka mukaan Venäjällä on oikeus puolustaa kansalaisiaan myös rajojensa ulkopuolella. Ukrainan kriisi on nostanut tätä huolta erityisesti Latviassa ja Virossa, missä venäjänkielisten osuus väestöstä on jopa suurempi kuin Ukrainassa. Vaikka venäjänkielisten osuus maamme väestöstä on murto-osa Baltiaan verrattuna, myös meillä olisi nykyistä syvällisemmin pohdittava kaksoiskansalaisuuden etuja ja haittoja. Suomen kansalaisuuden myöntäminen joillekin Venäjän presidentin lähipiiriin kuuluville isorikkaille, jotka ovat säilyttäneet myös Venäjän kansalaisuutensa, ei saisi estää tätä julkista keskustelua.
Suomi on kokoaan huomattavasti merkittävämpi talouskumppani Venäjälle. Suomen osuus korostuu venäläisten ulkomaanmatkailussa, mutta myös kauppakumppanina olemme kokoamme suurempi. Vertailun vuoksi todettakoon, että EU-maista meitä enemmän Venäjälle veivät vuonna 2013 vain Saksa, Italia, Ranska, Puola, Iso-Britannia ja Hollanti. Itse asiassa Suomi oli aivan Hollannin vanavedessä seitsemäntenä. Vaikka Venäjän investointitilastot vääristävät jonkin verran todellisuutta, voidaan huoletta todeta, että Venäjän-investointien osalta olemme selvä alisuorittaja. Illuusioita investointitilastoihin luo erityisesti Kypros, joka muodostaa 30 prosenttia Venäjälle saapuneista suorista ulkomaisista investoinneista ja liki 40 prosenttia Venäjältä lähteneistä suorista investoinneista. Outo tilanne selittyy sillä, että Kypros on yksi merkittävimmistä venäläisen pääoman ulkoisista turvasatamista, jota kautta venäläiset yritykset rahoittavat toimintaansa jopa maansa rajojen sisällä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Venäjä on Suomelle erittäin tärkeä talouskumppani, tarkastellaan sitten kauppaa, investointeja tai matkailua. Kaupan puolella osuudet ovat alkaneet viime vuosina vakiintua tasolle, jossa liki 20 prosenttia tuonnistamme tulee Venäjältä ja 10 prosenttia viennistämme päätyy sinne. Suomen investointien kohteena ja lähteenä Venäjä on aliedustettuna, joten uskallan ennustaa, että Venäjän liiketoimintaympäristön selkiytyessä Ukrainan kriisin jälkeen ja varallisuuden kasvaessa investoinnit maittemme välillä kasvavat roimasti. Matkailussa Suomi on yliedustettuna venäläisten matkailukohteena ja vastaavasti Venäjä on aliedustettuna suomalaisten matkakohteena. Molempien osalta on ennakoitavissa normalisoitumista (kuvio 4).
Mitä sanktioiden jälkeen?
Venäjä on Suomelle merkittävä talouskumppani. Vaikka EU:n nykyhetkiset Venäjä-sanktiot jarruttavat Suomen idänsuhteiden kehitystä, Suomen tuskin kannattaa alkaa ylikorostaa kahdenkeskisiä suhteitaan Venäjän kanssa. Yksinomaan kokoeromme takia emme koskaan voi olla tasavertainen kumppani Venäjälle. Tämän takia Suomen tulisi pikemmin pyrkiä aktiivisesti kehittämään EU:n Venäjän-politiikkaa kuin pyrkiä irtiottoon EU:n yhteisestä linjasta. Vaikka EU:lla ja Yhdysvalloilla on yhteisiä intressejä suhteessa Venäjään, EU:n ei tulisi liian orjallisesti seurata Yhdysvaltojen Venäjän-politiikkaa, sillä toisin kuin EU:lle, Venäjä on Yhdysvalloille melko vähäpätöinen talouskumppani.
Venäjän ja Georgian sota vuonna 2008 ja Ukrainan nykyinen kriisi ovat johtaneet tilaan, jota voisi luonnehtia kylmäksi rauhaksi lännen ja Venäjän välillä. Alueellinen yhteistyö voi näytellä merkittävää roolia tilanteen korjaamisessa. Koska Venäjällä on maaraja EU:n kanssa vain Itämeren alueella, yhteistyö erityisesti Itämeren piirissä olisi sekä EU:n että erityisesti Suomen etu. Itämeri-yhteistyön yhdistäminen arktiseen yhteistyöhön olisi luonnollinen tapa edistää maamme poliittista ja taloudellista asemaa. Venäjä näet tulee tarvitsemaan huomattavan määrän jäänmurtajia ja jäissä kulkevia aluksia sekä arktisiin olosuhteisiin soveltuvia kelluvia rakennelmia kyetäkseen hyödyntämään arktisten alueidensa luonnonvaroja. Näiden alueiden luonnonvarojen hyödyntäminen on Venäjälle välttämättömyys – meille merkittävä mahdollisuus.
Myös keskisuurten yritysten yhteistyön edistäminen Venäjän suuntaan olisi Suomen etu ja samalla jopa merkittävä turvallisuuspoliittinen toimenpide. Vaarana on se, että Venäjän perinteiset kasvun lähteet – öljyn tuotanto ja yksityinen kulutus – eivät enää jaksa ylläpitää kasvua. Mikäli Venäjän talouskasvu tyrehtyy pitkäksi aikaa, yhteiskunnallinen paine Venäjän sisällä kasvaa niin suureksi, että sen seurannaisvaikutukset heijastuvat välillisesti ja jopa välittömästi myös Suomeen. Maamme turvallisuutta edistäisi Venäjän yrityssektorin kehittyminen, sillä varsinkin keskisuurta yrittäjyyttä pidetään yhteiskunnallisen vakauden ja jopa demokraattisen kehityksen lähteenä. Keskisuuren yritystoiminnan kehittyminen tukisi myös Suomen ja Venäjän taloussuhteita tehokkaammin kuin Venäjän nykyinen oligarkkitalous.
EU:n ja Venäjän poliittisten suhteiden viilentyminen painottaa myös yliopistoyhteistyötä, sillä kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet Venäjällä ovat viime vuosina kaventuneet rajusti. Yliopistoyhteistyö on ei-poliittista toimintaa, joka vahvistaa sitä käyvien osapuolten osaamista ja kilpailukykyä sekä lisää tulevien päätöksentekijäsukupolvien luontaista kanssakäymistä ja keskinäistä ymmärrystä. Yliopistoyhteistyö yhdessä matkailun kanssa on tehokkaimpia keinoja vähentää keskinäistä epäluuloa ja Venäjän sulkeutumisen vaaraa. Venäjä toki lisää taloudellista kanssakäymistään Kiinan kanssa, mutta Kiina ei voi koskaan tarjota Venäjälle länttä korvaavaa vaihtoehtoa.
Lopuksi: Venäjän talous on kuin läpiöljytty, kaasulla toimiva vuoristorata, joka heittelee siihen uskaltautunutta varsin ennakoimattomasti ylös alas ja joskus sivullekin arvaamattomalla nopeudella. Tämä vuoristorata tarjoaa elämyksiä, viihdettä ja jopa vaarallisia tilanteita myös naapureilleen. Suomelle tärkeää olisi se, että vuoristorata säilyy eheänä ja tivolin johtaja muistaa uudistaa radan nopeasti lahoavia osia. Ilman perinpohjaista yhteiskunnallistaloudellista reformia vuoristoradasta muotoutuu kummitusjuna myös Venäjän naapureille. Suomelle tämä vuoristorata on tuttu elannontuoja, eikä sitä tulisi turhaan pelätä. Toisaalta vuoristoradan ei tulisi antaa sekoittaa päätämme eikä tivolin houkuttelevien valojen sokaista silmiämme. Näinä epävarmoina aikoina Suomelle voi muotoutua kokoaan suurempi rooli EU:n ja Venäjän suhteiden tervehdyttämisessä, vaikka meidän ei tulekaan ryhtyä Venäjän äänitorveksi eikä sanansaattajaksi EU:n sisällä. Siltojen rakentamiseen kylmä rauha tarjoaa kuitenkin Suomelle oivan mahdollisuuden.
Kari Liuhto
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun professori
