Kirjoitus on julkaistu Suomen Perusta -ajatuspajan kirjassa Venäjä: uhka vai mahdollisuus? – avointa keskustelua Suomen Venäjä-suhteesta
Oiva Miettinen: Isänmaata vapaasti myytävänä
Tarinan mukaan suomalainen miettii norsun nähdessään, että mitähän tuo minusta ajattelee. Venäläinen pohtii, miten paljon tuossa on syötävää ja paljonko siitä saa rahaa. Tarinassa on totuuden siementä juuri sen verran, että se selittää eroja poliitikkojemme suhtautumisessa naapuriinsa vakavissakin asioissa.
Suomalaiset päättäjät arkailevat edelleen kaikkia päätöksiä, joiden ajatellaan närkästyttävän venäläisiä. Tässä ajattelussa nivotaan yhteen asioita, jotka eivät edes toisiinsa liity. Yhteinen tekijä kuitenkin löytyy. Se on oma taloudellinen etu. Ajatellaan esimerkiksi, että kiinteistöjen oston rajoittaminen vähentäisi venäläisten matkailua, kaupankäyntiä ja investointeja Suomessa ja heikentäisi suomalaisten liiketoimia Venäjällä. Tätä ”asennevammaa” Venäjä käyttää hyväkseen.
Suomi ja Venäjä ovat naapurivaltioita, joissa yhteiskunta, lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä sekä moraalikäsitykset historiallisista syistä eroavat toisistaan. Kehitys ei ole johtamassa näissä asioissa lähentymiseen. Pikemminkin Venäjä pyrkii laajentamaan omaa ajatteluaan ja vaikutusvaltaansa lähialueelleen.
Itsenäisen Suomen ja aikaisemman Neuvostoliiton – nykyisen Venäjän – välinen historia liittyy ennen muuta kaupankäyntiin ja sotiin. Viimeksi mainitut ovat jättäneet umpeutumattomia arpia. Ne vaikuttavat edelleen valtiosuhteissa ja kansalaisten mielipiteissä.
Molempien valtioiden kansalaiset ja yritykset ovat olleet kiinnostuneita hankkimaan kiinteistöjä toisen valtion alueelta. Ostamisen tavoitteet ja toteutusmahdollisuudet ovat täysin erilaiset kummassakin valtiossa.
On monenlaisia tarkastelunäkökulmia, joita arvotetaan kunkin lähtökohdista.
Turvallisuuteen liittyvässä ajattelussa päätökset tehdään valtiollisen itsemääräämisoikeuden, puolustusnäkökohtien ja turvallisuuden perustein.
Taloudellisessa ajattelussa todetaan kaupan olevan kauppaa, tehtiin se millä vaihdannan välineillä tahansa. Suomi tarvitsee investointeja samoin kuin suomalaisten tulee voida investoida turvallisesti rajojensa ulkopuolelle.
Laillisuusajattelussa todetaan oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden toteutuvan, kun kiinteistöjä voidaan hankkia samoin periaattein rajan kummallakin puolella. EU:n ulkopuolisiin tulee voida soveltaa EU:n sallimia menettelytapoja, joihin kuuluvat myös rajoitukset. Harmaan talouden ja muun rikollisuuden tapojen ei tulisi nykyisestä enää lisääntyä Suomessa.
Historiallisessa ajattelussa todetaan, että historiasta on edelleen lupa oppia. Jokainen, joka ymmärtää muistisairauden (dementian) vakavuuden yksilölle, ymmärtää, mitä se on yhteisölle.
Sodistamme lähes kaikki on käyty Venäjän kanssa: vanha viha 1495–97, pitkä viha eli 25-vuotinen sota 1570–95, Pohjan sota 1655–60, isoviha 1700–21, pikkuviha 1741–43, Kustaa III:n sota 1788–90 ja Suomen sota 1808–09.
Tarton rauha 1920 on on itsenäisen Suomen tekemä ensimmäinen rauha ja ainoa rauhamme, joka syntyi neuvotellen.
Neuvostoliitto aloitti talvisodan 1939 ja jatkosodan 1941. Suomen menetykset olivat 90 000 kaatunutta, 200 000 haavoittunutta ja 800 000 evakkoa 3,5-miljoonaisesta kansastamme sotien eri vaiheissa. Pakkoluovutetun alueen koko oli 12 % Suomen silloisesta pinta-alasta. Taloudellisista menetyksistä suurin osuus koostui maaomaisuudesta ja siellä olevien tuotantolaitosten, asuin- ja liikerakennusten sekä rakennetun infrastruktuurin vastikkeettomasta haltuunotosta. Sotakorvaukset olivat noin 50–60 miljardia euroa. Sotien taloudellinen rasite olisi nykyrahassa yhteensä noin 500 miljardia euroa. Tämä kaikki koitui hyökkääjän hyväksi.
Keskuudessamme elää edelleen sotiemme veteraaneja, joiden on mahdoton hyväksyä verellä puolustetun isänmaansa myyntiä.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kiinteistöjen hankintaa Suomessa ja Venäjällä nykyisten tosiasioiden pohjalta. Tarkastelussa keskitytään muihin kuin tavanomaisiin kesämökkikauppoihin, jotka tosin nekin ovat saaneet palstatilaa tiedotusvälineissä.
Suomi
Suomen tuli poistaa 1.1.2000 mennessä EU:n kansalaisilta ja yhteisöiltä kiinteistöjen ostorajoitukset Suomessa. Suomi pisti vielä paremmaksi ja laajensi poiston koskemaan kaikkia maita. Laki ulkomailla asuvien ja ulkomaalaisten yhteisöjen kiinteistöhankintojen valvonnasta annetun lain kumoamisesta tuli voimaan 1.1.2000.
Lain perusteluissa ei ollut riittävän syvällisiä arvioita muiden EU-maiden laeista eikä myöskään arvioita mahdollisesti syntyvistä haitoista. Todettiin, että kiinteistökauppojen ei ole havaittu aiheuttavan haittaa luonnonsuojelulle tai yleiselle edulle. Ei tietenkään, koska hankintoja tuolloin rajoitettiin ja valvottiin.
EU ei aseta esteitä EU:n ulkopuolisten tahojen kiinteistöhankintojen rajoittamiselle. Rajoitteita ovat asettaneet esimerkiksi Puola, Viro, Latvia, Tšekki, Unkari, Slovenia ja Itävalta. Vapaa-ajan asuntojen ostoja rajoitetaan myös Kroatiassa, Kyproksella ja Maltalla. Tanskassa ja Kreikassa on rajoitettu kiinteistöjen ostoja myös muilta EU:n kansalaisilta.
Valvonnan poiston vaikutuksista on Suomessa lähes viidentoista vuoden kokemukset, jotka osoittavat EU:n ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankinnan valvonnan poiston virheelliseksi päätökseksi.
Kiinteistöjen hankintaan ja omistukseen liittyvät ongelmat
Lain voimaantulon myötä erityisesti venäläisten joko suoraan tai heidän Suomeen perustamiensa yhtiöiden kautta tekemät kiinteistökaupat ongelmineen ovat merkittävästi lisääntyneet.
Mikään viranomainen ei seuraa kiinteistökauppoja tai hanki ennen kaupantekoa tietoja ulkomaisista sijoittajista ja heidän rahojensa alkuperästä. Osakeyhtiömuotoisten kiinteistöhankintojen seuranta on todellinen ongelma, eikä nykyistä tilannetta tiedä yksikään viranomainen. Tällaisia osakeyhtiöitä on viranomaisten arvion mukaan tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia. Suuri määrä tulee siitä, että yksittäisen kiinteistön omistajaksi perustetaan uusi yhtiö tai yhtiöryhmä. Näiden yhtiöiden tulos on usein jatkuvasti tappiollinen. Yhdellä omistajalla saattaa olla hallussaan useita kymmeniä yhtiöitä. Osakkeiden oltua suomalaisen yhtiön hallussa yli vuoden ne voidaan myydä edelleen ilman myyntivoiton veroa.
Maanmittauslaitoksen edustaja totesi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa keväällä 2010, ettei kiinteistörekisteriä pitävällä maanmittauslaitoksella ole resursseja eikä mahdollisuuksia valvoa EU:n ulkopuolisten tahojen tekemien maakauppojen kokonaisuuksia ja omistussuhteiden muutoksia. Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija totesi marraskuussa 2011, että viranomaisilla ei ole tietoja kiinteistönomistajista venäläisten kesken tehtyjen kauppojen jälkeen. Nämä kauppakirjat on tehty useimmiten venäjäksi, ja osoitetiedot puuttuvat.
Venäläisten maakauppahankkeet Suomessa perustuvat siihen, että Suomesta on voinut ostaa maata halpaan hintaan. Tarjouksessa lupaudutaan käyttämään paikallisia rakentajia, ja kunta sitoutuu rakentamaan alueelle infrastruktuurin. Ostaja lupautuu jopa satojen miljoonien eurojen investointeihin. Näiden hankkeiden aikataulut venyvät, ja usein hankkeet jäävät kokonaan toteutumatta. Hankkeisiin on myös käytetty EU:n ja ELY-keskusten tukirahoitusta. Kiinteistöä voidaan käyttää ostajan kotimaassa perusteena valuutan siirtoon ja helpottamaan laillista pankkitoimintaa EU:n sisällä.
Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija totesi helmikuussa 2012 venäläisten ostaneen vuodesta 2000 alkaen liki 3 200 kiinteistöä. Hänen mukaansa todellinen luku on huomattavasti suurempi. Koska viranomaisilta ei ole ollut parempaa tietoa saatavana, aktiiviset kansalaiset ovat keränneet ja koonneet julkisten asiakirjojen, lehtitietojen ja internetin avulla tietoja EU:n ulkopuolisten tahojen suurten maa-alueiden ja kiinteistöjen ostoista Suomessa vuosilta 2005–2013. Valtaosa näistä kaupoista on toteutettu niin, että ostajana on ollut venäläisten omistama suomalainen osakeyhtiö. Kun seuraa näiden yhtiöiden tilinpäätöstietoja, on selvästi nähtävissä niiden yleisesti ottaen heikko kannattavuus.
Taloudelliset, yhteiskunnalliset, ympäristölliset ja alueelliset ongelmat
Suomessa vuonna 2008 voimaan astunut rahanpesulaki edellyttää ilmoituksen tekemistä kaikissa epäilyttävissä tapauksissa. Lakia täydennettiin vuonna 2009 siten, että vastuu rahan laillisuudesta on vastaanottajalla. Tässäkin laissa on muutostarpeita.
Venäjän yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen kehittymättömyys ja epävakaus ovat luoneet oivallisen maaperän ulkomaisiin kiinteistösijoituksiin vaiheessa, jolloin raha halutaan sijoittaa turvallisemmin kuin omaan maahan.
Helsingin Sanomat totesi vuonna 2013, että Kremlin lähipiiriin kuuluvien miljardöörien omistukset Suomessa kiertävät useiden veroparatiisien kautta. Kirjoitus otsikoitiin ”Putinin lähipiiri haalii omistuksia Suomessa”.
Suomalaisten etu ei luonnollisestikaan ole, että kiinteistökaupoissa liikkuu rahaa, jonka alkuperä on epäilyttävä, ja Suomelle vieraita toimintaperiaatteita, joista on esimerkkinä ”salkkupankin” käyttö kiinteistökauppojen yhteydessä.
Keskusrikospoliisi tunnusti vuonna 2010 olevansa voimaton venäläisten rahanpesijöiden edessä. Syynä on rahanpesulaki, joka estää rikollisten itse pesemän rahan takavarikoinnin Suomessa.
Valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta sanoi, että Suomi ei ole pitänyt kiinni kansainvälisistä rahanpesulain tiukennusten velvoitteistaan. Tästä Suomea on moneen otteeseen huomautettu. Juuri maa- ja kiinteistökaupat ovat rahanpesusta väitelleen Sahavirran mukaan Euroopassa tyypillinen tapa pestä rikollista rahaa. Suomen pitäisi pikimmiten kriminalisoida rahan ”itsepesu”.
Oikeusministeriön rahanpesulainsäädännön muutostarpeita pohtinut työryhmä totesi, että tarvetta lain muutokseen ei ole. Sekä Ritva Sahavirta että korkein oikeus ihmettelivät oikeusministeriön kantaa.
Keskusrikospoliisin päällikkö Rauno Ranta vaati vuonna 2011 muutoksia rahanpesulainsäädäntöön. Suomessa toimivat rahanpesijät ovat kansallisuudeltaan venäläisiä, virolaisia tai suomalaisia. Rannan mukaan kuntien ja valtion virastojen päättäjät tunnistavat rikollisen toiminnan liian myöhään. ”Toiminta on ulospäin niin vakuuttavaa, että joissakin tapauksissa kunnat ovat valmiita muuttamaan jopa kaavaa”, apulaispäällikkö Tero Kurenmaa totesi vuonna 2011, jolloin keskusrikospoliisi aloitti ulkomaalaisten maanhankintaan liittyvän selvittelytyön. Samassa yhteydessä todettiin tutkittavan maakauppoihin liittyvää rahanpesua. Tuloksista ei ole julkisesti kerrottu.
Useilla paikkakunnilla on todettavissa, että paikallishallinnon kiinnostus ja resurssit eivät riitä ostajatahojen taustojen selvittämiseksi. Nykyinen lainsäädäntökään ei anna selkänojaa tässä tilanteessa. Talousvaikeuksissa olevat kunnat ovat ongelmissa kansainvälisten liikemiesten ja heidän ”suomalaisten asiantuntijoidensa” kanssa. Näin etenkin tilanteessa, jolloin annetut lupaukset ja tehdyt sopimukset eivät toteudukaan.
Kaakkois-Suomen kuntataajamissa on jo merkittävä määrä omakotitaloja muuttunut käytännössä venäläisten loma-asunnoiksi. Tällä kehityssuunnalla on kielteinen vaikutus kuntatalouteen pienempinä kunnallistekniikkamaksuina ja verotuloina.
Nykyisen valvomattoman kiinteistöjen hankinnan aikana ovat Saimaan alueen rantatonttien hinnat nousseet viimeisten kymmenen vuoden aikana kolminkertaisiksi. Nämä hinnat ylittävät monien paikallisten asukkaiden maksukyvyn.
Valtioneuvoston tiedonsaannissa eri viranomaisilta on puutteita, totesi ylijohtaja Rauno Saari selvityksessään vuonna 2012. Hän selvitti valtioneuvoston tilannekeskuksen toiminnan ongelmia normaali- ja poikkeusoloissa. Ongelmat eivät olleet kesään 2014 mennessä kokonaan poistuneet (ilmatilaloukkaukset Suomenlahdella ja tullin takavarikoima aselasti). Tilannekeskus välittää viranomaistietoa pääministerille ja hallitukselle, mutta se ei ole saanut riittävästi tietoa poliittisen päätöksenteon pohjaksi. Viranomaistietoa ei ole tullut riittävästi, eikä syvällistä analyysiä ole voitu tehdä. Ohjeistusta pitää voida yhtenäistää, mutta on olemassa myös lainsäädännöllisiä esteitä.
Eduskunta päätti vuonna 2012 velvoittaa hallituksen raportoimaan puuttuvista veroista, joita arvioidaan vuosittain olevan 4–8 miljardia euroa. Tämä merkitsee 4–6:ta prosenttia bruttokansantuotteesta ja 7–9:ää prosenttia verojen kertymästä. Verovajeesta osa syntyy harmaasta taloudesta, siis myös EU:n ulkopuolisten kiinteistöhankinnoista. Erityisesti verohallinnon ja poliisin yhteistyön tiivistämisellä saavutettaisiin merkittäviä tuloksia.
Kansalliseen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen liittyvät uhat
Pelkkä kiinteistönhankinta ei ole Suomelle turvallisuusuhka. Kiinteistöjen sijainti turvallisuuden kannalta strategisten paikkojen lähellä herättää kuitenkin kysymyksiä. Varuskunnat, sotilaslentokentät, meriväylät, satamat ja voimansiirtolinjojen solmukohdat ovat esimerkiksi tällaisia alueita. Kiinteistöjen omistajuuden selvittäminen on ollut usein vaikeaa, ja kiinteistöjen käyttö on vähäistä.
Suomen kannalta on ehdottoman tärkeää voida estää sellaiset ulkomaalaisten tekemät yrityskaupat, jotka voivat vaarantaa tärkeän kansallisen edun. Tämä on mahdollista lain ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta astuttua voimaan 2012. Viranomaisilla on mahdollisuus valvoa huoltovarmuuden ja maan turvallisuuden kannalta keskeisten yhtiöiden omistuspohjaa ja tarvittaessa rajoittaa ulkomaalaisomistusta tällaisissa yhtiöissä. Tavanomaiset kiinteistöhankinnat, myös osakeyhtiömuotoisina, jäivät kuitenkin lain ulkopuolelle.
Valtio on turvannut viestintäverkkojen toimivuutta Suomessa ostamalla muun muassa vuonna 2011 kahdeksantoista merkittävää tilaa, kuten väestönsuojia ja telemastoja. Ostetut tilat ovat sähköisen viestinnän tärkeimmissä solmukohdissa Suomessa. Liikenne- ja viestintäministeriö vaati vuonna 2009, että valtion tulee hankkia kriittisiä televerkkojen osia itselleen. Ministeriön selvityksessä pidettiin ongelmallisena, että keskeiset laitetilat olivat päätyneet ulkomaiseen omistukseen ja toimintoja oli ulkoistettu useille eritasoisille toimijoille.
Edellä mainitut kiinteistökaupat ja rahanpesu liittyvät turvallisuusvajeen osalta myös yrityskauppoihin.
Suomalaiseen lainkäytön kunnioitukseen ja moraaliin liittyvät uhat
Tekniikka & Talous kirjoitti vuonna 2010, että Venäjän metsäteollisuutta epäillään rahojen piilottamisesta Cayman-saarille. Kolme yritystä neljästä tuottaa pelkää tappiota. Karjalan tasavallan päämies Andrei Nelinov myönsi tilanteen surkeaksi. Hän ei uskonut siihen, että yritys voi tuottaa tappiota kymmenen vuotta ja jäädä eloon. Nelinov totesi, että ”olemme köyhiä siksi, että olemme unohtaneet käsitteen omatunto”.
Tämä liiketoimintamallihan on jo monessa venäläisten omistamassa yhtiössä Suomessa. Voiko jatkuvan pääomalainojen tuonnin näihin tappiollisiin yhtiöihin tulkita rahanpesuksi? Venäläisten yhtiöiden liikevaihtoa ja -tulosta Suomessa on tutkittu. EVAn tutkimuksessa ”Venäläinen kapitalismi ja Suomi” vuonna 2008 todettiin yritysten työllisyysvaikutuksen olevan vaatimaton. Sata suurinta yritystä työllisti noin 3 500 henkeä. Sata suurinta yritystä raportoi kannattavuutensa olevan hyvin heikko. Voitto raportoitiin jossakin muualla kuin Suomessa. Näin minimoitiin Suomeen maksettavat verot. Kolmenkymmenen suurimman yrityksen liikevaihto oli vuonna 2006 noin viisi miljardia euroa. Verotettavaa tuloa raportoitiin 114 miljoonaa euroa. Tuloveroa kertyi yhteensä vain 28 miljoonaa euroa, mistä puolet maksoi Norilsk Nickel Harjavalta Oy.
Venäjä ei ole toistaiseksi demokratia, eikä siellä vallitse EU:n kaltainen oikeusjärjestys. Venäläiset toimivat maansa ulkopuolella niiden yhteiskuntaelämän ”lakien” mukaisesti, joihin he ovat tottuneet. Tämä aiheuttaa vastakkaisasetelmia ja ongelmia. Esimerkkinä voidaan mainita Suomeen synnytetyt lomayhteisöt ”omine lakeineen”.
Erityisen ongelmallista on se, että Venäjän tapa toimia näyttää muuttavan käytäntöjä myös täällä meillä joko laittomaan tai ainakin laillisen ja laittoman välisen harmaan alueen suuntaan.
Venäläinen Aleksei Navalnyi, maan ulkoparlamentaarisen opposition johtohahmo, sälyttää länsimaille osavastuun maansa korruptiosta, koska ne eivät puutu venäläisyritysten toteuttamaan rahanpesuun. Navalnyi tuomittiin vuonna 2013 viiden vuoden vankeuteen kavalluksesta. Tuomiota pidetään poliittisena.
Transparency Suomi ry:n tilaamassa Kansallisessa integriteettitutkimuksessa vuonna 2012 todettiin, että eri viranomaisten kuten verottajan, tullin, poliisin ja oikeuskanslerinviraston tulee lisätä yhteistyötä korruption vastustamiseksi. Olisi tärkeää, että esimerkiksi kansalaisyhteiskunta ja media tekisivät yhteistyötä viranomaisten kanssa korruption torjumiseksi. Tutkimusprojektin osana julkaistiin ”Korruptio Suomessa – tutkijoiden näkemys korruption muodoista, tutkimisesta ja torjunnasta”.
Toimenpiteet lainsäädännön kehittämiseksi
Jo vuonna 2007 nykyinen kansanedustaja Suna Kymäläinen keräsi 3 403 allekirjoitusta kansalaisadressiinsa, jossa pyydettiin eduskunnalta toimenpiteitä ETA-maiden ulkopuolelta tulevien henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnan valvontaan.
Eduskunnassa ongelmiin on puututtu vuonna 2008 kansanedustajien Markku Pakkasen ja Timo Soinin kirjallisilla kysymyksillä. Vuonna 2009 kansanedustajat Aila Paloniemi, Arja Karhuvaara ja Pertti Hemmilä tekivät myös kirjalliset kysymykset. Kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Sari Palm tekivät samana vuonna toimenpidealoitteen asiasta. Ulkoasiainvaliokunnan silloinen puheenjohtaja Pertti Salolainen esitti samana vuonna lainsäädännön selkiinnyttämistä asiassa, ja hän on myöhemminkin monessa yhteydessä korostanut kantaansa.
Pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Alexander Stubb totesivat huhtikuussa 2009 tonttikauppojen vastavuoroisuuden olevan ongelma Suomen ja Venäjän välillä. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev valtiovierailunsa yhteydessä keskusteli asiasta 2009 Suomen presidentti Tarja Halosen kanssa.
Silloinen Venäjän pääministeri Vladimir Putin vastasi vuonna 2010 Lappeenrannassa vieraillessaan toimittajan kysymykseen venäläisten ostoista: ”Olkaa iloisia siitä, että me haluamme ostaa maanne.”
EU-parlamentin Suomen edustaja Hannu Takkula jätti Euroopan komissiolle huhtikuussa 2009 kirjallisen kysymyksen toimenpiteistä EU:n ulkopuolelta tapahtuvan, unionin alueelle kohdistuvan maa-alueiden ja kiinteistöjen hankinnan säädösten yhdenmukaistamiseksi. Komissaari Charlie McCreevy vastasi komission puolesta. Hänen mukaansa jäsenvaltioille on annettu lupa soveltaa edelleen kolmansiin maihin kiinteistöjen hankintaa koskevia rajoituksia. Monet jäsenvaltiot ovat neuvotelleet tätä periaatetta koskevia poikkeuksia. Suomessakin paljon puhuttaneet EU:n ulkopuolisten tahojen maakaupat ovat siis saatavissa lainsäädännön avulla kuriin.
Kansanedustaja Pertti Hemmilä teki vuonna 2010 kolme kirjallista kysymystä sekä vuonna 2011 yhden kirjallisen kysymyksen, jotka koskivat EU:n ulkopuolella asuvien ja yhteisöjen kiinteistöjen hankinnan rajoittamista sekä osakkaiden ja yksittäisten henkilöiden tunnistamista.
Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen, varapuheenjohtaja Markku Laukkanen sekä jäsenet Kimmo Kiljunen ja Antti Kaikkonen olivat MTV3:n uutisten haastattelussa vuonna 2010 yksimielisiä siitä, että ulkomaalaisten kiinteistöhankintojen valvonta erityisesti venäläisten osalta ontuu pahasti. Ongelmaan tulisi puuttua pikaisesti. Valiokunta oli kuullut suojelupoliisin, Puolustusvoimien ja maanmittauslaitoksen asiantuntijoita.
Kansanedustaja Reijo Tossavainen esitti 33 edustajan allekirjoittamassa toimenpidealoitteessaan vuonna 2011, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla kontrolloidaan ja rajoitetaan EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen maa-alueiden ja muiden kiinteistöjen osto- ja omistusoikeutta Suomessa.
Kansanedustaja Markku Rossi teki vuonna 2009 lakialoitteen ETA-maiden ulkopuolelta tulevien henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistöhankinnasta ja vuokrauksesta. Aloitetta tuettiin laajasti eduskunnassa puoluekannasta riippumatta. Keskustan 22 kansanedustajaa allekirjoitti vuonna 2011 lakialoitteen, jota käsiteltiin eduskunnassa vuonna 2012. Tukea aloite sai yli puoluerajojen. Asia lähetettiin lakivaliokuntaan.
Kansanedustaja Suna Kymäläisen kirjallinen kysymys vuonna 2012 koski Suomeen rekisteröityjen EU:n ulkopuolisten yritysten valvontaa, jotta tappiota tuottavat yritykset eivät toimi kaupankäynnin välineenä maakaupoissa. Hän teki myös vuonna 2013 lakialoitteen ”Laki ETA-maiden ulkopuolelta tulevien henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta ja -vuokrauksesta”, joka eduskunnassa odottaa lakivaliokunnan käsittelyä. Lakialoitteen on allekirjoittanut yli 90 kansanedustajaa.
Eduskunnassa asia on tuotu esille viimeisten kuuden vuoden aikana tekemällä yhteensä 15 kirjallista kysymystä, toimenpide- tai lakialoitetta. Valiokuntakäsittelyyn nämä esitykset eivät kuitenkaan ole edenneet.
Halua muuttaa nykyistä villiä ja kehnoa tilannetta olisi, mutta konkretiaksi se ei näytä politiikassa muuttuvan. ”Henki ei vaan tahdo muuttua lihaksi.” Suomalaiset näyttävät pelkäävän rajoitusten aiheuttavan kielteisiä reaktioita naapurissaan. He toimivat kuten vitsin suomalainen norsun nähdessään.
Maanmittauslaitos ja Suomen Kuntaliitto ovat tehneet vuonna 2011 oikeusministeriölle esityksen, että ulkomaisella kiinteistönomistajalla tulisi olla asiamies Suomessa.
Toimenpiteitä harmaan talouden torjumiseksi
Valtioneuvosto hyväksyi vuoden 2012 alussa periaatepäätöksen toimintaohjelmaksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012–2015. Ohjelmalla turvataan verojen ja muiden maksujen kertymistä ja julkisten palveluiden säilymistä ja varmistetaan julkisten palveluiden rahoituspohjaa. Ohjelmalla tuetaan tervettä yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Niinpä keskeiset työntekijäjärjestöt SAK, STTK ja Akava sitoutuivat 19.1.2012 edistämään harmaan talouden tehokasta torjuntaa.
Tehtävillä lainsäädäntömuutoksilla korostettiin myös yrityksien vastuuta harmaan talouden
torjunnassa ohjaamalla yrityksiä valitsemaan luotettavia ja lakisääteiset velvoitteet hoitavia yhteistyökumppaneita. Ohjelmassa korostettiin myös kansalaisten omaa vastuuta harmaan talouden torjunnassa. Harmaan talouden torjunta vaatii laaja-alaista yhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Valtioneuvosto edellyttää, että ministeriöt ja viranomaiset toteuttavat tehostetun harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan toimintaohjelman hankkeet vuosina 2012–2015.
Toimintaohjelmassa käsitellään harmaan talouden ja rikollisuuden toimintamuotoja varsin kattavasti, mutta sitä harmaata taloutta ja rikollisuutta, joka on mahdollistunut sen seurauksena, että EU:n ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistöhankintojen valvonta on poistettu, ei 1.1.2000 lukien ei ole käsitelty. Tällä alalla ongelmat liittyvät erityisesti osakeyhtiöiden toteuttamiin kauppoihin.
Verolaskuja lähti tarkastusten perusteella vilpintekijöille vuonna 2012 yhteensä 61 miljoonan euron edestä, kun todelliset harmaan talouden verotappiot ovat vuosittain 4–8 miljardia euroa. Piiloon jää siis 98–99 prosenttia verovilpeistä. Verohallinnon osalta ongelma näyttää olevan, ettei se tee riittävästi aloitteellista yhteistyötä poliisiviranomaisten kanssa.
Johtopäätelmät
Suomeen on syntynyt puutteellisen lainsäädännön takia ”moraalin suuruinen aukko”. Suomeen on tuotu sen yhteiskunnalle vieraita toimintaperiaatteita, jotka liittyvät omistuksen hämärtämiseen, rahanpesuun, tilinpäätöstietojen puuttumiseen ja kiinteistövelvoitteiden laiminlyömiseen.
Keskeinen suuri ongelma on vastuuviranomaisen puuttuminen. Nykyinen lainsäädäntö ei tällaista tunne eikä sen tehtäviä nimeä. Kukin viranomainen keskittyy tarkoin rajatun ongelman jälkikäteiseen selvittämiseen. Tärkeintä olisi pystyä etukäteen vaikuttamaan hankintojen laillisuusvalvontaan. Valvonnan keskittäminen yhdelle viranomaiselle edesauttaisi sitä, että ongelmia ei syntyisi nykyiseen tapaan.
Kiinteistöhankintojen valvonnasta annetun kumoamislain perusteluissa todetaan, että valvonnan lopettaminen vapautti 1–2 henkilötyövuotta ympäristöhallinnossa. On kuitenkin todettava, että nykyinen tilanne lisää huomattavasti julkishallinnon työvoiman tarvetta, kun ongelmia selvitetään jälkeenpäin. Valvonnan saattaminen koskemaan EU:n ulkopuolisten tahojen kiinteistöjen hankintaa pikemminkin säästäisi kuin lisäisi henkilöresursseja.
Päähallituspuolueiden ja oppositionkin äänin on todettu, että nykyinen ”laiton” tilanne aiheuttaa syvällisiä ongelmia. EU:n ulkopuolisia kiinteistöhankintoja koskevat rajoitukset tulisikin säätää laissa.
Suuri osa kansanedustajista tunnusti vuonna 2012 olevansa tietämätön EU:n ulkopuolisten tahojen kiinteistöhankintoihin liittyvistä ongelmista.
Suomi tarvitsee lain Euroopan unionin ulkopuolella asuvien ja ulkomaalaisten yhteisöjen kiinteistöhankintojen valvonnasta. Tämä ei vaikeuttaisi lakeja kunnioittavien ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa vuokraamalla siihen tarvittavat alueet ja tilat.
Venäjä
Venäjä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen toteuttanut voimakkaasti kansalliseen etuun perustuvaa strategiaansa. Presidentti Putinin mukaan (2005) Neuvostoliiton romahtaminen oli suuri katastrofi, jonka yhteydessä maa menetti neljäsosan pinta-alastaan ja puolet väestöstään. Venäjän rajojen ulkopuolelle jäi 30 miljoonaa venäläistä.
Venäjän tavoite onkin ollut säilyttää suurvalta-asema turvallisuutensa ja vaikutusvaltansa ylläpitämiseksi ja niiden lisäämisen mahdollistamiseksi. Venäjä kokee, että Naton laajentumisessa Euroopassa ei oteta huomioon maan elintärkeitä etuja. Esimerkiksi Ukrainan kriisissä tämä on havaittavissa.
Venäjä on perinteisesti suhtautunut isänmaahan ja sen turvallisuuteen sekä tunteella että järjellä. Tätä kuvastaa kielteinen suhtautuminen kiinteistöjen myyntiin ulkopuolisille. Myynti nähdään turvallisuusriskinä.
Osa suomalaisista katsoo, että sotien jälkeen Neuvostoliitolle pakkoluovutettujen alueiden, kiinteistöjen ja omaisuuden tilanne ei ole kansainvälisen oikeuden mukaan selvä. Tätä käsiteltiin kansanedustaja Olli Immosen kirjallisessa kysymyksessä keväällä 2014.
Talvi- ja jatkosodan seurauksena lähes 450 000 suomalaista menetti kiinteän omaisuutensa ja suurimman osan irtaimesta omaisuudestaan Neuvostoliitolle pakkoluovutetulla alueella. Suomalaisten kotimaan pakolaisten omaisuutta ei Neuvostoliitto tai Venäjä ole missään vaiheessa palauttanut tai korvannut.
Immonen toteaa, että kansainvälisten lakien ja sopimusten, kahdenvälisten sopimusten tai Neuvostoliiton, Venäjän tai Suomen perustuslain mukaisesti omaisuuden omistusoikeus ei ole siirtynyt alkuperäisiltä omistajilta tai heidän suvuiltaan myöskään muulle taholle. Entisten oikeuksien (restituutio-oikeus) palauttaminen ja pakkoluovutetun alueen palauttaminen ovat kaksi eri asiaa.
Omistaminen ja sen pysyvyys ovat yksityisoikeudellisia kysymyksiä, eivät kansainvälisoikeudellisia. Omistus on yksi vanhimmista ihmisoikeuksista.
Pariisin rauhansopimus tukee omistuksen pysyvyyttä. Niin sanottu naapuruussopimus Suomen ja Venäjän välillä allekirjoitettiin 22.1.1992. Siinä omistuskysymystä ei käsitelty lainkaan.
Suomi on toiminut toisin. Kun Karjala jatkosodan hyökkäyksen vuoksi palautui Suomelle, eduskunta päätti Tarton rauhan rajojen palauttamisesta. Eduskunta sääti restituutioon perustuvan lain Karjalan palauttamiseksi. Noin 280 000 evakkoa pääsi omiin, pääosin tuhottuihin koteihinsa aloittamaan jälleenrakentamisen. Eduskunta ei siten katsonut omistuksen siirtyneen Neuvostoliitolle tai Suomen valtiolle.
Neuvostoliiton syyllisyys talvi- ja jatkosotaan on selkeä. Neuvostoliitto ei missään vaiheessa tehnyt muodollista sosialisointia tai lakia, jolla suomalainen omaisuus olisi siirretty sen haltuun tai omistukseen.
YK:n mukaan kotimaan sisäisillä pakolaisilla on samat oikeudet kuin muillakin pakolaisilla. Pinheiron periaatteet suojelevat yksityisen omistuksen lisäksi liike- ja maatalousomaisuutta sekä pitkäaikaisen vuokraoikeuden pysyvyyttä. Paluuoikeus ja oikeus omaisuuteen eivät riipu ajan kulumisesta tai pakolaisen integroitumisesta nykyiselle asuinsijalleen. Suomalaiset evakot ovat ensisijaisia ja pakkoluovutetulla alueella asuvat venäläiset toissijaisia oikeudenomistajia.
Tämä venäläisten menettely pakkoluovutettujen alueiden suomalaisten omaisuuden haltuunotosta on omiaan luomaan epävarmuutta siitä, miten Venäjän valtio menettelee Suomessa olevien venäläisten omistamien maa-alueiden suhteen, jotka saattavat tulevaisuudessa joutua Venäjän valtion haltuun.
Kiinteistön hankinta Venäjällä
Suomen (Maanmittauslaitos) ja Venäjän viranomaiset ovat julkaisseet yhteistyössä esitteet kiinteistön kauppaan liittyvästä menettelystä kummassakin maassa.
Suomessa ulkomaalaiset voivat ostaa kiinteistöjä vapaasti, mutta Venäjällä ulkomaalaisomistukseen liittyy rajoituksia. Nämä rajoitukset sekä lukuisten viranomaisten mielivalta tosiasiallisesti kuitenkin estävät kiinteistön hankinnan.
Omistuskiellon piiriin kuuluvat raja-alueet on määritelty Venäjän federaation presidentin 9.1.2011 vahvistamassa ukaasissa n:o 26: ”Luettelo raja-alueista, joilla ulkomaiden kansalaiset, kansalaisuudettomat henkilöt ja ulkomaalaiset oikeushenkilöt eivät voi omistaa maakiinteistöjä”.
Petsamo, Viipurin lääni ja lähes puolet Karjalan tasavallasta sisältyvät kiellettyjen alueiden luetteloon. Venäjän lainsäädännössä kiinteistön käsitettä ei ole määritelty. Laki sisältää kiinteän omaisuuden eri kohteet.
Kiinteistöjä ovat muun muassa maakiinteistöt, rakennukset ja rakennelmat sekä niissä sijaitsevat tilat, asunnot ja huoneet, tuotantolaitokset omaisuuskokonaisuuksina ja keskeneräiset rakennuskohteet.
Jotta kohde luokiteltaisiin kiinteistöksi, sen on oltava erottamattomassa yhteydessä maahan. Erottamaton yhteys maahan ilmenee ennen muuta siten, että kohdetta on mahdotonta siirtää haittaamatta kohtuuttomasti sen käyttöä.
Maakiinteistöllä tarkoitetaan maa-aluetta, jonka rajat toimivaltainen viranomainen on säädetyssä järjestyksessä määritellyt ja vahvistanut. Maakiinteistöön kuuluu kaikki maa-alueen ylä- ja alapuolella oleva, ellei Venäjän lainsäädännössä toisin määrätä. Maakiinteistöt jaetaan seitsemään maaluokkaan, joista vaihdannan kannalta keskeisimmät ovat taajamatontit, maatalousmaat sekä teollisuus- ja muut vastaavat alueet.
Maakiinteistön ja sillä sijaitsevien rakennusten tai rakennelmien myyminen toisistaan erillään ei ole sallittua, jos rakennus tai rakennelma ja maakiinteistö kuuluvat samalle henkilölle.
Venäjän presidentti ei ole vahvistanut raja-alueiden luetteloa. Raja-alueen käsite on kuitenkin määritelty laissa federaation valtionrajasta. Tuon määritelmän mukaan raja-alueisiin kuuluvat ensinnäkin rajavyöhykkeet, joiden rajat on jo nykyisin määritelty.
Koska rajavyöhykkeiden rajat on jo määritelty, ulkomaalaiset eivät voi hankkia näiltä alueilta omistukseensa maakiinteistöjä. Muilla raja-alueilla kuin rajavyöhykkeillä kiinteistökaupat ovat sen sijaan edelleen mahdollisia. Kauppa ja sen perusteella syntyvä oikeus voidaan myös rekisteröidä valtion rekisteriin.
Venäjällä ei ole tässä yhtenäistä käytäntöä. Ulkomaalaisten kiinteistökaupat Venäjällä sisältävät riskin. Vaikka kauppa ja sen tuloksena syntyvä oikeus rekisteröitäisiinkin, on epäselvää, miten ulkomaalaisten omistamia kiinteistöjä kohdellaan raja-alueiden luettelon vahvistamisen jälkeen siinä tapauksessa, että hankittu kiinteistö sijaitsee raja-alueella.
Ulkomaiden kansalaiset eivät voi omistaa myöskään maataloustuotantoon tarkoitettuja maakiinteistöjä. Ulkomaiden kansalaiset voivat kuitenkin hankkia omistukseensa maatalousmaakiinteistöjä, joiden käyttötarkoitukseksi on merkitty henkilökohtainen apu- ja mökkitalouden pito (kesämökki), puutarhanhoito, karjanhoito ja kasvimaaviljely.
Ulkomaalaiset voivat hankkia omistukseensa myös rakennettuja kiinteistöjä ja asutuksiin kuuluvia kiinteistöjä.
Ulkomaalaisten tulisi rekisteröidä yhtiö, joka ostaisi kiinteistön. Venäjällä on tosin 30–40 viranomaista, jotka voivat koska tahansa lopettaa yrityksen toiminnan. Muutakaan varmuutta yrityksen ja omaisuuden pysyvyydestä ei ole.
Vastavuoroisuutta ei käytännössä ole Suomen ja Venäjän välillä.
Mitkä tahot hyötyvät nykytilanteessa
Varallisuutta omistavat venäläiset henkilöt hankkivat mieluusti kiinteistöjä Suomesta. Kun eräältä venäläiseltä liikemieheltä, joka omistaa yli 40 hehtaaria maata Keski-Suomessa, kysyttiin hänen maanostoistaan, hän vastasi: ”Minä ostan tältä alueelta maata lapsilleni niin paljon kuin sitä on myytävänä. Toimin laillisesti, koska teillä Suomessa on niin hölmöt lait.”
Suomessa hyötyvät tyhjillään olevien kiinteistöjen omistajat, loma-asuntojen ja tonttien omistajat, metsäyhtiöt, seurakunnat ja kunnat myymällä kiinteää omaisuuttaan.
Kiinteistöjen myynnissä ja rakentamisessa toimivien yhtiöiden liikevaihtoa nykytilanne lisännee jonkin verran.
Venäjän viimeaikaiset toimet
Venäjän presidentti Medvedev päätöksellään 9.1.2011 määritti 380 aluetta, joilla ulkomaalaiset eivät saa ostaa kiinteistöjä. Muun muassa Petsamo, Viipurin lääni ja lähes puolet Karjalan tasavallasta sisältyy kiellettyjen alueiden luetteloon. Vastavuoroisuutta Suomen kanssa ei ole. Suomi sallii venäläisille täyden osto- ja omistusoikeuden, mutta suomalaisilla ei ole mahdollisuutta omistaa Venäjällä kiinteistöjä.
Lisäksi Venäjä toimitti helmikuun lopussa 2012 Suomen ulkoministeriölle tiedoksiannon, jonka mukaan Venäjän valtio tulee lunastamaan vajaat kaksisataa Karjalassa yhä suomalaisten omistuksessa olevaa kiinteistöä vapaaehtoismenettelyllä tai pakkolunastamalla.
Lokakuussa 2013 valtiollinen Rossiiskaja Gazeta -lehti uutisoi, että ulkomaalaisten kiinteistökaupat ja myös vuokrasopimukset ovat tulossa luvanvaraisiksi koko Venäjän alueella. Lainmuutos saattaa tulla voimaan vuoden 2015 alusta.
Loppupäätelmät
– Suomi tarvitsee lain Euroopan unionin ulkopuolella asuvien henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistöhankintojen valvonnasta.
– Tämä asia on pidettävä jatkuvasti esillä julkisessa keskustelussa kaikilla tahoilla niin kauan, kunnes uusi laki valvonnasta saadaan voimaan.
– Kansalaisten laaja tuki muutokselle antaa siihen perustan vaikuttaa myös poliittisiin päätöksentekijöihin.
– Muutos ei vaikeuttaisi lakeja kunnioittavien ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa vuokraamalla siihen tarvittavat maa-alueet ja toimitilat.
– Vastavuoroinen maanosto Venäjällä ei näytä olevan mahdollista edes pakkoluovutetuilta alueilta.