Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Perusta -ajatuspajan artikkelikokoelmassa Epäneutraali sukupuolikirja – puheenvuoroja sukupuolikysymyksistä
Tiina Ahva
Tarvitaanko sukupuolikiintiöitä?
Yhteiskunnassa, jossa sukupuolen merkitystä ja olemusta pyritään jatkuvasti häivyttämään, keskustelu sukupuolikiintiöistä on mielenkiintoinen poikkeama. Sukupuolikiintiöt eli velvoite sukupuolten tasaiseen edustukseen esimerkiksi kuntien lautakunnissa ja yhtiöiden hallituksissa on nähty keinona parantaa etenkin naisten asemaa päätöksenteossa ja työelämässä. Keskustelussa naisten ja miesten tasainen edustus toimielimissä on nostettu itseisarvoiseksi sukupuolten tasa-arvon symboliksi.
Sukupuolikiintiöt voidaan jaotella karkeasti kolmeen eri luokkaan: julkishallinnon kiintiöihin, yksityisen sektorin kiintiöihin ja vaalien kiintiöihin. Lisäksi on huomioitava, että velvoite kiintiöihin voi olla joko lainsäädännöllinen tai itsesääntelyn seurauksena syntynyt, esimerkiksi puolueiden, yhdistysten tai yritysten omiin sääntöihin perustuva.
Sukupuolikiintiöitä ja niiden tarpeellisuutta tarkastellaan jäljempänä niiden suomalaisen ja eurooppalaisen vaikuttavuuden näkökulmasta, niiden kolmen pääluokan näkökulmasta sekä yhteiskunnan tosiasiallisen tasa-arvon, naisten kohtaaman syrjinnän ja sukupuolineutraliteetin näkökulmasta.
Sukupuolikiintiöt Suomessa
Suomessa on vuodesta 1995 ollut voimassa tasa-arvolain 4 a §, jossa määritellään kunnallisten ja valtiollisten toimielinten kokoonpano siten, että kumpaakin sukupuolta on oltava vähintään neljäkymmentä prosenttia toimielimen edustajista. Säännös ei kuitenkaan koske kunnanvaltuustoja tai muita vaaleilla valittavia toimielimiä. Myöskään yksityisen sektorin toiminnassa vastaavaa velvoitetta ei lainsäädännön puolesta ole, vaan esimerkiksi pörssiyhtiöissä noudatetaan asian suhteen itsesääntelyä.
Suomessa on pitkään käyty keskustelua myös pörssiyhtiöiden hallituspaikkojen vastaavasta neljänkymmenen prosentin kiintiöinnistä, joka on ollut esimerkiksi Norjassa käytössä vuodesta 2003. Pörssiyhtiöiden sukupuolikiintiötä ovat näkyvästi ajaneet esimerkiksi Naisasialiitto Unioni sekä Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE. Perusteina kiintiölle käytetään naisten aliedustusta pörssiyhtiöiden hallituspaikoilla, olkoonkin että Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa naisten osuudessa hyvin korkealle. Vuonna 2016 naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituspaikoista on 32 %.
Vaalien kiintiöistä ei toistaiseksi ole Suomessa käyty samanlaista laajaa julkista keskustelua. Osittain tämä johtunee siitä, että Suomi on Euroopan kärkimaita naiskansanedustajien osuudessa (41,5 prosenttia vuoden 2015 vaaleissa). Kuntavaaleissa vuonna 2012 naisten osuus ehdokkaista oli 38,8 prosenttia ja valtuustoon valituista 36,2 prosenttia.
Sukupuolikiintiöt Euroopassa
Naisilla on yhä Euroopassa väestöryhmän kokoon nähden aliedustus sekä poliittisissa luottamustehtävissä että yksityisen sektorin johtotehtävissä. Suomessa naisten osuus on Euroopan kärkeä, mutta etenkin yksityisen sektorin johdossa miehillä on selvästi suurempi edustus. Eurooppalaiset valtiot käyttävät sukupuolikiintiöitä hyvin vaihtelevasti, mutta keskustelua EU:n velvoittavista kiintiödirektiiveistä käydään.
Sukupuolikiintiöiden selkein seuraus on luonnollisesti se, että ne lisäävät naisten osuutta päättävissä pöydissä. Vaaleissa lainsäädännöllisiä sukupuolikiintiöitä implementoineet Euroopan valtiot ovat kasvattaneet naisten osuutta parlamentissa ja kunnallishallinnossa. Esimerkiksi Ranskassa naiskiintiöiden asettaminen ehdokaslistoille on pitkällä aikavälillä yli kaksinkertaistanut parlamentin alahuoneeseen valittujen naisten osuuden ja lisännyt merkittävästi naispäättäjien osuutta kunnallistasolla. Toisaalta esimerkiksi Suomi ja Tanska sijoittuvat eurooppalaisten parlamenttien naisosuuksien vertailuissa selkeille kärkisijoille, vaikka pakottavia kiintiöitä ei ole.
Norjassa pörssiyhtiöiden hallituksiin asetettu neljänkymmenen prosentin naiskiintiö ei ole osoittautunut tasa-arvon menestystarinaksi. Kiintiö ei ole lisännyt naisten osuutta pörssiyritysten muilla johtopaikoilla, ja hallituspaikat ovat kasaantuneet lähinnä samoille naishenkilöille. On myös kritisoitu, että kiintiöt siirtävät nousujohteisella uralla olevia naisia hallitusten kiintiöpaikkojen täyttäjiksi. Lisäksi osa norjalaisyrityksistä on muuttanut yhtiömuotoaan tai vetäytynyt pörssilistalta kiintiöiden välttämiseksi.
Julkishallinnon kiintiöt ja demokratia
Vaikka Suomessa ei demokratian turvaamiseksi sovelleta sukupuolikiintiöitä suoraan vaaleilla valittaviin toimielimiin, kiintiöinti julkishallinnon luottamustehtäviin sukupuolen perusteella tapahtuu jossain määrin aina demokratian kustannuksella. Toimielinpaikkojen jakautuminen ei välttämättä noudata vaaleissa saatua äänimäärää, ja paikkoja kasaantuu tietyille henkilöille puhtaasti sukupuolen perusteella. Valintoja päätöksentekoelimiin rajataan synnynnäisten ominaisuuksien perusteella, mikä asettaa naiset ja miehet keskenään eriarvoiseen asemaan.
Mielenkiintoinen tilanne syntyi esimerkiksi vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Hartolassa, jonka valtuustoon valittiin viisi naista ja kuusitoista miestä. Lautakuntapaikkojen jako tapahtui kiintiöpaikoista johtuen niin, että useammalle naisvaltuutetulle avautui paikka kahden tai jopa kolmen lautakunnan varsinaisena jäsenenä. Sen lisäksi naisia nostettiin varasijoilta ja jopa ehdokaslistan häntäpäästä useammille lautakuntapaikoille. On perusteltua kyseenalaistaa julkishallinnon kiintiöiden tarkoituksenmukaisuus, kun demokraattisesti valitut miesvaltuutetut häviävät lautakuntapaikkojen jaossa varasijoille jääneille naisille. Kiintiöinti asettaa väistämättä ihmisiä eriarvoiseen asemaan vain synnynnäisen ominaisuuden perusteella.
Kiintiöitä puoltavana argumenttina käytetään usein sitä, että päättävissä elimissä tulisi parhaan päätöksenteon takeeksi olla mahdollisimman tasapuolisesti erilaisten demografisten ryhmien edustajia. Jos tämä ajatusmalli hyväksytään, on kuitenkin vaikeaa tyytyä vain sukupuolikiintiöihin. Yhtä lailla kiintiöitä tulisi asettaa iän, seksuaalisen suuntautumisen, etnisen taustan ja uskonnon perusteella, jos tahdotaan kattava edustus eri ryhmistä.
Sen lisäksi ongelmia tuottaa, etteivät väestölliset ryhmät ole homogeenisia. On naiivia yleistää, että naiset toimisivat politiikassa jotenkin eri tavalla kuin miehet tai ajaisivat poikkeuksetta nimenomaan naisten etuja. Harva poliitikko toimii ainoastaan oman demografisen ryhmänsä edunvalvojana ja äänitorvena. Puoluekanta määrittää poliittisia tavoitteita huomattavasti sukupuolta enemmän.
Yksityisen sektorin kiintiöt ja kilpailukyky
Suomessakin paljon puhuttanut pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiö tarkoittaa käytännössä julkisen vallan käyttöä yksityisen sektorin sisäiseen organisoitumiseen. Tällä hetkellä laki ei totea yksityisten pörssiyhtiöiden hallitusten kokoonpanosta mitään, vaikka hallinnointikoodissa tasapuolisuuteen kehotetaankin. Tasa-arvolain 8 § määrittelee kuitenkin, että työnantaja ei saa syrjiä sukupuolen perusteella palkkaus- tai muissa valintatilanteissa, vaan paikoille on valittava pätevimmiksi katsotut henkilöt.
Sen minkä laki jo turvaa, turvaisivat todennäköisesti myös markkinatalous ja itsesääntely. Pörssiyhtiöiden ja muiden voittoa tavoittelevien tahojen kannattaa valita johtotehtäviinsä hakijoista pätevimmät varmistuakseen kilpailukyvyn säilymisestä armottomilla markkinoilla. Epäpätevän henkilön, olipa tämä sitten nainen tai mies, valitseminen on aina liiketaloudellinen riski.
Kilpailukyvyn näkökulmasta sukupuolikiintiöiden asettaminen yksityisen sektorin toimielimiin on tästä markkinoiden sanelemasta pätevyyspreferenssistä johtuen ongelmallista. Kun tasa-arvolaissakin jo kielletään muun kuin pätevimmän ehdokkaan valitseminen, aiheuttaisi sukupuolikiintiöinti tosiasiallisesti lähinnä pätevyydeltään heikompien ehdokkaiden valitsemista tehtäviin sukupuolensa perusteella.
Kiintiöiden ongelmana on myös niiden suhtautuminen yhtiödemokratiaan ja osakkeenomistajien etuun. Pörssiyhtiöiden hallitukset valitaan joko yhtiökokouksessa osakkeenomistajien vaalissa tai kaksiportaisesti, vaaleilla valitun hallintoneuvoston toimesta. Ensimmäisen yhtiöjärjestyksen omaavien pörssiyhtiöiden tapauksessa kiintiöiden asettaminen olisi hyvin poikkeuksellista, sillä vaaleilla valittaviin toimielimiin ei edes julkisella sektorilla sovelleta kiintiöitä demokratian turvaamiseksi. Sääntely ja vaalien rajoittaminen ei palvele osakkeenomistajien etua, jonka mukaista olisi valita tehtäviin objektiivisesti katsottuna kompetenteimmat ehdokkaat.
Vaalien kiintiöt ja yhdenvertaisuus
Äärimmilleen vietynä sukupuolikiintiöt tarkoittavat demokraattisten vaalien kiintiöintiä. Vaalien kiintiöinti kohdistuu suoraan vaaliasetelmaan eikä vaalien jälkeiseen luottamustehtävien jakoon julkishallinnon kiintiöiden tavoin. Suomessa ei toistaiseksi rajoiteta vaalien ehdokasasettelua eikä vaaleilla valittavien päätöksentekoelinten koostumusta.
Puolueiden ehdokasasettelua vaaleja varten voitaisiin teoriassa kiintiöidä joko lainsäädännöllä tai puolueen omissa säännöissä. Lainsäädännöllisiä kiintiöitä ehdokaslistoille käytetään esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa, ja puolueiden itse asettamia kiintiöitä esiintyy mm. Ruotsissa ja Norjassa. Kiintiösäännökset voisivat periaatteessa kohdistua myös valituksi tuleviin edustajiin, jolloin esimerkiksi kunnanvaltuuston sukupuolijakauma olisi määritelty jo ennen vaaleja.
Ehdokaslistojen kiintiöinti tarkoittaa, että puolueen on asetettava vaaleissa ehdolle tietty määrä kummankin sukupuolen edustajia. Tämä johtaisi siihen, että osa ehdokkaaksi pyrkivistä jäisi sukupuolensa vuoksi listan ulkopuolelle, sillä luonnollinen tarjonta tuskin koskaan vastaa matemaattista tasa-arvoa. Lisäksi Suomessa on puolueita, joissa mies- tai naisjäsenet muodostavat huomattavan enemmistön. Ehdokaslistojen hylkääminen tai muu sanktio riittämättömien kiintiöedustajien vuoksi voisi suoraan estää tällaisia puolueita asettamasta ehdokkaita yleisissä vaaleissa.
Vaalien lopputuloksen kiintiöinti taas on räikeässä ristiriidassa vapaiden ja demokraattisten vaalien arvopohjan kanssa. Äänestäjillä tulee olla mahdollisuus valita haluamansa ehdokkaat, edustivatpa nämä kumpaa tahansa sukupuolta.
Millä tasa-arvoa mitataan?
Sukupuolikiintiöiden yhteydessä käytävä tasa-arvokeskustelu kärsii usein siitä, ettei tasa-arvon tavoitteita ja mittareita ole selkeästi asetettu. Tai jos on, ne perustuvat lähinnä matemaattisiin suhdelukuihin tai muihin lopputulosta tarkasteleviin menetelmiin.
Jos tasa-arvon mittariksi otetaan ainoastaan naisten määrä johtavissa toimielimissä, lainsäädännölliset sukupuolikiintiöt varmasti sitä kasvattavat. Yrityselämässä tunnettu ”Sitä saat, mitä mittaat” –sananparsi tiivistää kuitenkin päämäärän ongelmallisuuden hyvin. Matemaattisen suhdeluvun valitseminen tosiasiallisen tasa-arvon mittariksi tarkoittaa, että tasa-arvo toteutuu, mikäli pörssiyhtiöiden hallituksissa, kunnanvaltuustoissa ja lautakunnissa istuu puolet naisia ja puolet miehiä – tai jos saivarrellaan, paikallista väestöllistä rakennetta vastaava osuus kumpiakin.
Päämäärä lopputuloksen tasa-arvosta olisi yksinkertaisimmillaan saavutettavissa asettamalla viidenkymmenen prosentin sukupuolikiintiöt molemmille sukupuolille. Tätä ääritilannetta harva on valmis kannattamaan, mikä alleviivaa ongelmia myös hieman enemmän liikkumavaraa antavissa kiintiöissä. Äärimmilleen vietynä kiintiöissä nähdään ne periaatteelliset epäkohdat, jotka muuten argumentaatiossa sivuutetaan.
Olennaista ei nimittäin naisten aseman tai tasa-arvon kannalta ole, mikä määrä naisia pörssiyhtiöiden hallituksissa on. Olennaista on, monenko naisen kompetenssi aliarvioidaan työelämässä, tai kuinka moni nainen jää saamatta ansaitsemaansa paikkaa, koska tilalle tiedostetusti tai tiedostamatta halutaan mies. Näiden lukujen soisi nykymaailmassa olevan mahdollisimman pieniä.
Matemaattinen suhdeluku ei kerro siitä, millainen asenneilmapiiri naisia kohtaan yhteiskunnassa vallitsee tai kuinka yhdenvertaiset mahdollisuudet sukupuolilla on. Suuretta, joka perustuu lopputuloksen analysointiin, ei voi käyttää lähtökohtaisen tasa-arvon arvioinnissa. Näin ollen samat lähtökohtien tasa-arvoa heikentävät ongelmat säilyvät, vaikka kiintiöillä lopputulosta yritettäisiinkin tasoittaa. Vaikka esimerkiksi Norjassa kiintiöiden piirissä olevien pörssiyhtiöiden hallituksista 41 % on naisia, toimitusjohtajista heitä on vain 6 % (2013). Kiintiöt siis periaatteessa toimivat – mutta ne eivät ole ratkaisseet todellista aliedustuksen ongelmaa, vaan rajanneet sen mittausympäristön ulkopuolelle.
Kuka haluaa olla kiintiönainen?
Sukupuolikiintiöiden myötä keskustelu naisten ja miesten yhtäläisistä mahdollisuuksista on supistunut väittelyksi sopivista prosenttiosuuksista toimielimissä, vaikkei niiden perusteella voi lainkaan arvioida naisten kohtaamaa syrjintää tai suosintaa yhteiskunnassa. Näiden kannalta paljon tärkeämpää olisi kiinnittää huomio asenteisiin – ja niihin vaikuttamiseen kiintiöt ovat huonoin mahdollinen keino.
Sukupuolikiintiöiden asettaminen tuo nimittäin väistämättä mukanaan ns. kiintiönaisen konseptin. Kiintiönainen on nainen, jonka valinta tehtävään ei ole perustunut objektiivisesti mitattavaan pätevyyteen vaan pakottavaan tarpeeseen valita tehtävään nainen. Naisten arvostuksen kannalta tällaisen käsitteen olemassaolo on äärimmäisen negatiivista.
Naisten arvostus työelämässä tai asenneilmapiiri yhteiskunnassa ei parane sillä, että toimielimiin pakotetaan valitsemaan naisia. Kiintiöt päinvastoin sisältävät oletuksen siitä, että naisten asema tulee juridisesti turvata, koska naiset eivät vastaavaa asemaa muutoin yhteiskunnassa saavuttaisi. Kiintiöt vihjaavat, että pätevistä tai riittävän rohkeista naisista on pula, joka tulee lainsäädännöllä paikata. Tällainen asenne on seksismiä, ja sen leviäminen on todella haitallista urallaan korkealle tähtääville naisille.
Ei kukaan pätevä nainen tahdo olla kiintiönainen. On pätevien naisten, joista ei yhteiskunnassamme ole puutetta, etu tulla valituiksi pätevyytensä perusteella, samoilla kriteereillä kuin miehetkin. Kiintiöttömässä yhteiskunnassa luottamus naisten kompetenssiin ja arvostus naisjohtajia kohtaan kasvaa, kun kaikkien tiedetään tulleen valituiksi vain ansioidensa perusteella. Jos tasa-arvon puolestapuhujat uskovat, että naiset pärjäävät objektiivisilla mittareilla yhtä hyvin kuin miehet, ei kiintiöitä uskoisi tarvittavan mihinkään.
Yhtälailla kiintiöiden kannattajien ja vastustajien keskuudessa yhteinen huoli tietysti on, ettei valinnoissa käytetä objektiivisia mittareita. Sovinistisia tai muuten syrjiviä asenteita löytyy varmasti niin yritysjohdon kuin poliitikkojenkin keskuudesta, ja niistä tulisi kaikin tavoin pyrkiä eroon. Sukupuolikiintiöt ovat kuitenkin tähän väärä tapa. Ne pahimmillaan alentavat pätevien naisten arvostusta, kun heidän valintansa ei voida luottaa perustuneen puhtaasti osaamiseen.
Pätevät naiset ovat omalla esimerkillään näyttäneet, ettei sukupuoleen perustuva syrjintä kannata. Suomessa naisten edustus vaaleilla valittavissa toimielimissä ja yritysjohdossa on Euroopan kärkeä, vaikkei näihin ole sovellettu kiintiöitä. Markkinoiden ja lain vaatimuksia pätevimmän hakijan valitsemisesta tehtävään noudattamalla sekä naiset että miehet saavat reilun ja tasa-arvoisen kohtelun yhteiskunnassa. Se on molempien sukupuolten ja ennen kaikkea niiden yksilöllisten edustajien etu.
Onko sukupuolella merkitystä?
Erityisen mielenkiintoista sukupuolikiintiöissä on, että niitä ajavat henkilöt pyrkivät kaikilla muilla yhteiskunnan osa-alueilla vähentämään sukupuolen merkitystä. Samat tahot haaveilevat sukupuolineutraalista yhteiskunnasta ja toisaalla asettaisivat naiskiintiöitä yhtiöiden hallituksiin. Sukupuolella näyttääkin olevan väliä lähinnä silloin, kun se tukee jotain ennalta asetettua poliittista tavoitetta.
On ilmiselvää, että sukupuolikiintiöt ovat räikeässä ristiriidassa sukupuolineutraaliteettiin tähtäävän ajatusmaailman kanssa. Kiintiöissä naisia ja miehiä ei nähdä niinkään yksilöinä vaan sukupuolensa edustajina. Kiintiöt kyllä nostavat naisia ja miehiä tasaisesti johtopaikoille, mutta vain ja ainoastaan sukupuolen perusteella. Kaiken lisäksi henkilöt, jotka samaan aikaan kritisoivat binääristä sukupuolijakoa, ovat täysin valmiita asettamaan sen pohjalta lainsäädännöllisesti sitovia kiintiöitä.
Naiset ja miehet eivät ole homogeenisiä ryhmiä siten, että johtotehtäviin tai luottamusasemiin voitaisiin samantekevästi valita kuka tahansa sukupuolen edustaja. Sukupuolen merkityksen sementoiminen sukupuolikiintiöin pahimmillaan vahvistaa erilaisia sukupuoleen liittyviä stereotypioita. Naiseutta ja mieheyttä voidaan nimittäin perustella henkilövalintojen kriteereinä ainoastaan, mikäli samalla nähdään naiseuden ja mieheyden olevan tehtävien kannalta relevantteja ja ylipäätään määriteltävissä olevia ominaisuuksia.
Tarvitaanko sukupuolikiintiöitä?
Katsaus sukupuolikiintiöiden keskeiseen argumentaatioon ja sen ongelmiin osoittaa, että naisten ja miesten tasa-arvon edistämisessä sukupuolikiintiöt ovat toimimaton keino. Sen lisäksi ne heikentävät demokratiaa julkisella sektorilla, rajoittavat yritysten kilpailukykyä, vahvistavat naisiin kohdistuvia vähätteleviä asenteita ja ennen kaikkea legitimisoivat sukupuoleen perustuvaa eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Vahingollisten vaikutusten takia uusia sukupuolikiintiöitä ei tule asettaa, ja nykyisistäkin tulisi siirtymäajalla luopua.
Sukupuolikiintiöiden vastustaminen ei tarkoita, etteikö kunnioittaisi tasa-arvoa tai pitäisi sitä yhteiskunnallisesti tavoiteltavana tilana. Tosiasiallisesta tasa-arvosta voidaan kuitenkin puhua vain silloin, kun kaikilla ihmisillä on sukupuolesta riippumatta yhdenvertaiset mahdollisuudet yhteiskunnassa. Sellaiset toimenpiteet, jotka suosivat eksklusiivisesti toista sukupuolta, voivat ylipäätään olla oikeutettuja vain, jos niillä turvataan lähtökohtien tasa-arvoa. Sukupuolikiintiöiden asettaminen taas on lainsäädännöllinen keino manipuloida lopputulos vastaamaan toivottua ja suosia sukupuolta ohi pätevyyden. Tästä kärsivät selkeimmin miehet, mutta vähättelevien asenteiden vahvistumisen kautta myös naiset.
Naiskiintiöt eivät pysty ratkaisemaan naisten asemaa heikentäviä varsinaisia ongelmia. Niiden asettaminen on lähinnä hyvän omantunnon projekti, jolla saadaan naisten aliedustus siivottua pois tilastoista pakkokeinoin. On naiivia ajatella, että syrjivät asenteet ja muut todelliset esteet naisten tasa-arvoiselle kohtelulle yhteiskunnassa ratkeaisivat asettamalla kiintiönaisia johtotehtäviin. Ongelmat ratkeavat vasta, kun naisten pätevyyttä ja osaamista arvioidaan samalla objektiivisella asteikolla miesten kanssa eikä sukupuoli vaikuta tehtäviin valitsemiseen. Ratkaisun avaimena ovat pätevät, osaavat ja rohkeat naiset, joita Suomesta kyllä runsaasti löytyy. Naiset eivät tarvitse positiivista syrjintää vaan yhtäläisiä mahdollisuuksia ja reilua kohtelua. Tasa-arvo toteutetaan vain kohtelemalla ihmisiä yksilöinä, joiden sukupuoli ei vaikuta luottamus- tai johtotehtäviin valitsemiseen – suuntaan tai toiseen.
Lähteet:
Tasa-arvolaki
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860609#P9
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tasa-arvotiedon keskus Minna https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/paatoksenteko/sukupuolikiintiot
Tilastokeskus, Naiset ja miehet kunnallisvaaleissa 2012 https://tilastokeskus.fi/til/kvaa/2012/kvaa_2012_2013-03-14_kat_002_fi.html
Tasa-arvovaltuutettu
https://www.tasa-arvo.fi/web/fi/tasapuolinen-edustus-ja-kiintiot
U-kirje listayhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiö-direktiiviehdotuksesta – yhteenveto kuulemisesta 15.1.2013 ja lausunnoista, Oikeusministeriö
https://www.oikeusministerio.fi/material/attachments/om/valmisteilla/lakihankkeet/yhtiooikeus/6EZWqa0H9/Yhteenveto_15.1.2013_jarjestetysta_kuulemisesta_ja_lausuntopalautteesta.pdf
Electoral Gender Quota Systems and their Implementation in Europe (Update 2013), European Parliament 2013
https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/note/join/2013/493011/IPOL-FEMM_NT(2013)493011_EN.pdf