Suomi aloittaa EU:n puolivuotisen puuheenjohtajuuden heinäkuussa 2019. Puheenaihe.fi -sivusto pyysi Nyt Liikkeen kansanedustajaehdokas Juhani Klemettiä, Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaata ja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroosia ottamaan kantaa siihen, miten Suomen tulisi valmistautua puheenjohtajuuteen ja mitä asioita Suomen tulisi ajaa puheenjohtajakaudellaan? Kaikki kolme kirjoitusta ovat luettavissa puheenaihe.fi -sivustolla, jossa myös alla oleva Simo Grönroosin kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran.
Suomen johdolla loppu humanitaariselle maahanmuutolle
Suomen kolmannen EU:n puheenjohtajakauden alun häämöttäessä tulevana kesänä repii kysymys maahanmuutosta Eurooppaa. Vallitseva konsensus monen Euroopan maan politiikassa on pitkään ollut se, että laajamittainen maahanmuutto on välttämätöntä ikääntyville eurooppalaisille valtioille. Turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen nousu vuonna 2015, ja sitä seurannut herääminen todellisuuteen ovat kuitenkin muuttaneet tilanteen – uusien nettoveronmaksajien sijaan tulijoita vastaanottaneet maat ovat saaneet lähinnä turvattomuutta, taloudellisia rasitteita sekä etnisyyteen ja arvoihin liittyviä ristiriitoja.
Unkarin johdolla niin sanotut Visegrad-maat ilmoittivat heti siirtolaiskriisin alussa, etteivät ne jaa muun Euroopan visiota Afrikasta ja Lähi-idästä tulevasta massasiirtolaisuudesta. Vuonna 2016 Iso-Britannian päätökseen erota unionista vaikutti merkittävältä osin siirtolaisuuteen liittyvät kysymykset. Myös Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi osoitti osaltaan, että kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon on nousussa myös Atlantin toisella puolella.
Myös Itävalta ja Italia ovat nyt liittyneet maahanmuuttoon torjuvasti suhtautuvien maiden rintamaan. Ranskassa laajat hallituksenvastaiset protestit ovat verotuksen ja elintason heikentymisen lisäksi saaneet voimaa kansan kriittisestä suhtautumisesta Euroopan unioniin ja maahanmuuttoon. Laajamittaisen turvapaikkamaahanmuuton jatkamisen kannalla tuntuvat Saksan ja heikentyneen Ranskan kanssa olevan enää lähinnä pienemmät maat kuten Ruotsi ja Suomi.
Kun Suomen kausi EU:n puheenjohtajana alkaa kesällä, tulee suurin huomio kiinnittää maahanmuuttoon liittyviin kysymyksiin. Afrikan väkiluvun on ennustettu nelinkertaistuvan kuluvan vuosisadan aikana miljardista neljään miljardiin ihmiseen. Afrikkaan ja muuttoliikkeisiin erikoistunut Stephen Smith on arvioinut tuoreessa kirjassaan Ryntäys Eurooppaan (Edition Grasset 2018), että vuosisadan puoleenväliin mennessä afrikkalaisten määrä voi nousta jopa neljännekseen Euroopan väestöstä. Vallitsevan maahanmuuttopolitiikan jatkuminen tarkoittaa siis taloudellisten ongelmien ja etnisten ristiriitojen lisäksi myös historialliset mittasuhteet saavuttavaa väestönvaihdosta.
Euroopan unionin puheenjohtajamaana Suomen tulisi ensinnäkin nostaa esiin se, että maahanmuuttopolitiikan tulee saada olla jokaisen maan omassa päätäntävallassa oleva kysymys, eikä Euroopan unionin tule pakottaa jäsenmaita ottamaan maahanmuuttajia vastaan vasten tahtoaan, esimerkiksi unionin ajaman ”taakanjaon” perusteella.
Puheenjohtajamaana Suomen olisi tärkeää nostaa laajempaan keskusteluun se tosiasia, että kansainvälinen pakolaisjärjestelmä on jäänyt ajastaan jälkeen ja humanitaarisen auttamisen järkeistämiseksi tarvittaisiin koko järjestelmän täysremontti. Malliksi uudessa järjestelmässä voitaisiin ottaa brittiläisten kehitysmaatutkijoiden Paul Collierin ja Alexander Bettsin teoksessaan Refuge – Transforming a Broken Refuge System (Allen Lane 2017) luomat suuntaviivat siitä, miten humanitaarisen maahanmuuton sijaan länsimaiden tulisi keskittää auttamisen resurssit pakolaisleireille, jolloin apu olisi tehokasta ja tasapuolista.
Collier ja Betts esittävät, että suoran rahallisen avustamisen lisäksi länsimaat voisivat myös investointitukien ja tullipolitiikan avulla olla kehittämässä pakolaisleireistä oikeita kaupunkeja, joissa ihmisillä olisi hyvä elää ja mahdollisuus tehdä työtä ja opiskella. Euroopan unionilla onkin tällaisesta toiminnasta jo kokemusta Jordaniasta, jossa pakolaisleiristä on kehitetty työnteon mahdollistava erityistalousalue.
Siirtolaisvirrat olisi myös käytännössä helppo katkaista vuonna 2016 solmitun Turkki-sopimuksen kaltaisilla sopimuksilla, joissa tulijat palautetaan turvallisille alueille lähelle lähtömaita. Tulijavirrat loppuisivat nopeasti, kun Välimeren ylittäjät poikkeuksetta siirrettäisiin Euroopan ulkopuolella oleville pakolaisleireille, ilman mahdollisuutta päästä Eurooppaan asumaan.
Kansainvälisen auttamisen osalta on jokaisen maan ajateltava terveellä järjellä. Auttaminen ei saa uhata maan omaa turvallisuutta ja yhteiskunnan vakautta. Avun täytyy lisäksi olla oikeassa suhteessa auttajan omaan taloudelliseen tilanteeseen. Humanitaarisen auttamisen reformi olisikin win-win-tilanne, jossa eurooppalaiset valtiot välttäisivät turvapaikanhakijoista ja kiintiöpakolaisista aiheutuvat taloudelliset ja yhteiskunnan vakauteen liittyvät uhat ja auttaminen olisi pakolaisleireillä tehokasta ja tasapuolista.
Se, että Suomi lähtisi puheenjohtajakaudellaan ajamaan aktiivisesti kurssin kääntämistä maahanmuuton suhteen, vaatisi kuitenkin merkittävää muutosta nykyiseen politiikkaan nähden. Suomen osalta keväällä käytävät eduskuntavaalit näyttävät, mikä on kansallinen tahtotila maahanmuuttopolitiikan suhteen ja heti perään järjestettävät eurovaalit osoittavat laajemmin sen, mihin suuntaan eurooppalaiset haluavat maanosaansa kehittää.
Simo Grönroos
toiminnanjohtaja
Suomen Perusta -ajatuspaja
5.2.2019