Julkaisu Avaa PDF

Aloite Suomen koronapolitiikkaan


Koronaepidemia Suomessa on tukahdutettava sekä terveyden että talouden pelastamiseksi. Se on yhä mahdollista ja jopa ilman ankaria liikkumisrajoituksia.


Viime viikkoina on aiempaa laajemmin herätty keskustelemaan siitä, pitäisikö koronaepidemiaa pyrkiä Suomessa tukahduttamaan eikä vain hidastamaan. Suomen rajoitustoimet ovat tehonneet odotettua paremmin, ja tartuntaluku on saatu alle yhden. Tukahduttaminen on siis mahdollista.

Tässä Suomen Perustan työpaperissa käsitellään mahdollisuutta toteuttaa koronaepidemian tukahduttaminen taloutta tuhoamatta. Tämä on toteutettavissa Silkkihansikas-toimenpideohjelmalla, jolla tarttuvuuslukua voidaan pitää yhä alle yhden tulevien kuukausien ajan. Näin tauti saadaan tukahdutettua. Toimenpiteet on valittu niin, että ne eivät estä taloudellista toimeliaisuutta, työn tekoa, koulun käyntiä tai opiskelua.

Aloitteen ovat laatineet Suomen Perustan toiminnanjohtaja Marko Hamilo ja Juha Hukkanen (FM, biokemia).


Avaa aloite (pdf-tiedosto) klikkaamalla tätä kuvaa: