Muutama vuosi sitten säädetty uusi yliopistolaki on laittanut yliopistolaitoksen rakenteet uusiksi. Muutos on kirvoittanut Suomen Toivo -ajatuspajan kokoamaan aiheesta artikkelikokoelman Laatu, laatu, laatu. Yliopistojen elinehto, jossa otetaan organisaatiomuutoksen lisäksi kantaa yliopistolaitokseen useammastakin näkökulmasta.
Yliopistolain muutos teki yliopistoista entistä itsenäisempiä, mutta samalla antoi näille velvollisuuden hankkia itse osan rahoituksestaan. Tyytymättömyyttä työntekijäpuolella on muun muassa herättänyt perinteisten valtion virkasuhteiden vaihtuminen tavallisiksi työsopimuksiksi.
Aika näyttää miten organisaatiouudistus vaikuttaa pitemmän päälle. Muutoksiin liittyvänä menestystarinana kirjassa nähdään Aalto-yliopiston perustaminen, isolta osaltaan siksi, että uuden oppilaitoksen perustaminen tapahtui vapaaehtoisesti, fuusioituneiden oppilaitosten omasta aloitteesta.
Yliopistoverkoston osalta kirjassa käydään myös tärkeää pohdintaa verkoston laajuudesta. Onko yliopistoja jo liikaa ja olisiko järkeä yhdistää oppilaitoksia ja keskittää kunkin alan osaaminen tiettyihin laitoksiin?
Kirjan kiinnostavin artikkeli on professori Vesa Kanniaisen selvitys Australiassa ja Iso-Britanniassa käytössä olevasta ”maisteriverosta”. Yliopisto-opiskelu on vahvasti luokkasidonnaista ja argumenttina ”ilmaista” yliopisto-opetusta vastaan pidetään usein sitä, että nykyjärjestelmässä vähempituloiset maksavat rikkaiden opiskelun. Kanniaisen esittämässä mallissa opiskelujen kustannukset kerätään valmistuneilta verojen muodossa ja lainaan nähden järjestelmä ei muodostu ongelmaksi niille, jotka eivät syystä tai toisesta työllisty heti valmistumisensa jälkeen.
Ajattelemisen aihetta antaa myös kirjassa oleva kuvaus yhdysvaltalaisesta opiskelumentaliteetista. Huippuyliopistoissa lukukausimaksut ovat tietenkin korkeat, mutta niin on myös opiskelumotivaatio. Sekä opettajilla että opiskelijoilla on kovat vaatimukset toistensa suhteen ja tällöin myös syntyy tuloksia. Suomessa taas lähtökohtana tuntuu olevan se, että ensimmäinen opiskeluvuosi vietetään erinäisissä harrastetoiminnoissa ja muutenkin verkostoitumisella ja opiskelijaelämällä on suurempi painoarvo kuin itse oppimisella.
Professori Martti Häikiö käsittelee artikkelissaan yhtä yliopistolaitoksen tulevaisuuden kannalta tärkeintä aihetta, eli internetin tuomaa muutosta oppimiseen. Alkavatko luennot ja koko yliopistolaitos olla historian jäänne, kun tieto löytyy vaivattomasti verkosta? Motivoitunut itseopiskelija tai verkkokursseille osallistuja pystyykin helposti kehittämään tietämyksensä samalle tasolle luennoilla käyvien yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Suurimmaksi ongelmaksi verkossa tapahtuvan oppimisen suhteen Häikiö näkee arvioinnin – miten verkko-opiskelijan hankkima osaaminen mitataan?
Koulutus on avainasemassa Suomen kilpailukyvyn kannalta. Oleellista on se, että ihmisiä koulutetaan tehokkain oppimismenetelmin oikeille aloille.
Simo Grönroos
Kari Raivio (toim.): Laatu, laatu, laatu. Yliopistojen elinehto, Suomen Toivo -ajatuspaja 2013