Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) erikoistutkija Matti Sarvimäki kommentoi VATT:n kolumnissaan torstaina 2.4. ilmestynyttä Suomen Perusta -ajatuspajan julkaisemaa tutkimusta Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous Osa I: Toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot.
Matti Sarvimäki on tehnyt Suomessa uraauurtavaa tutkimusta maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista, ja hän on (omasta mielestäni) alan johtava tutkija Suomessa. Ilman Matti Sarvimäen panostusta oman tutkimukseni tekeminen olisi ollut merkittävästi vaikeampaa, ellei jopa mahdotonta. Olen saanut oman tutkimukseni edetessä Matti Sarvimäeltä arvokkaita neuvoja mm. käytettävien aineistojen suhteen. Tämän vuoksi hän on yksi niistä henkilöistä, joille esitin kiitokseni oman tutkimukseni julkaistun I osan alussa.
Kommentoin tässä muutamaa Matti Sarvimäen esille nostamaa asiaa tutkimustani koskien. Näitä asioita ovat ns. kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden aiheuttamien kustannusten käsittely, tutkimukseni toinen osa sekä valitsemani tapa käsitellä syntymävaltioita erikseen. Kehotan lukemaan Matti Sarvimäen alkuperäisen kirjoituksen VATT:n sivuilta. Lainaan joka tapauksessa hänen tekstistään merkittäviä osia alla.
Kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden kustannusten käsittely
Sarvimäki kirjoittaa seuraavaa koskien ns. kollektiivisesti kulutettuja julkisten palveluiden aiheuttamia kustannuksia ja niiden käsittelyä tutkimukseni ensimmäisessä osassa:
”Ensimmäinen koskee julkishyödykkeiden kustannuksia. Tähän ryhmään kuuluvat ns. kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden aiheuttamat kustannukset kuten valtaosa maanpuolustuksen, julkishallinnon ja julkisesti tuotetun infrastruktuurin aiheuttamista menoista. Maahanmuuton, tai yleisemmin väestönkasvun, julkistaloudellisia vaikutuksia arvioidessaan tutkijan on tehtävä oletus siitä, miten nämä kustannukset muuttuvat, kun väestö kasvaa.”
[…]
”Salminen mainitsee nämä asiat raportissaan. Keskeisimmät tulokset (kuviot 46–47) perustuvat kuitenkin oletukseen, jonka mukaan jokainen maahanmuuttaja kasvattaa julkishyödykkeiden kustannuksia 3 181 euroa vuodessa. Tämä luku on saatu jakamalla julkishyödykkeiden kokonaiskustannukset Suomen väkiluvulla (3 100 euroa per henki) ja lisäämällä tähän Maahanmuuttoviraston kokonaiskustannukset jaettuna ulkomaan kansalaisten määrällä (81 euroa per ulkomaalainen).”
”Julkisuuteen esitelty 700 miljoonan ”hintalappu” syntyy pitkälti tästä valinnasta. STT:n jutussa Salminen perustelee näiden kulujen sisällyttämistä laskelmaan sillä, että kaikki Suomessa asuvat kuluttavat yhtä lailla infrastruktuuria ja hyötyvät maanpuolustuksesta. Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin. Varsinainen kysymys on, laskevatko julkishyödykkeiden tuottamisen kustannukset asukasta kohden väkiluvun kasvaessa. Salminen olettaa, että ne eivät laske. Tämä on tärkeä oletus, jonka merkityksestä ja mielekkyydestä olisi ollut hyödyllistä keskustella raportissa enemmän.”
Matti Sarvimäen yllä tuomat seikat koskien ns. kollektiivisesti kulutettuja julkisten palveluiden aiheuttamia kustannuksia ovat paljon esillä oleva aihe alan tutkimuskirjallisuudessa. Oman käsitykseni mukaan kyse on kuitenkin maahan muuttavien henkilöiden suhteesta näiden kustannusten kasvuun. Mikäli kyse on yhden henkilön muutosta Suomeen, asia voidaan käsittää tuon henkilön tuomana rajakustannuksena (tai rajanettovaikutuksena) Suomen julkiselle taloudelle. Käsittääkseni tähän rajakustannukseen Sarvimäki viittaa kirjoittaessaan: ”[…] perustuvat kuitenkin oletukseen, jonka mukaan jokainen maahanmuuttaja kasvattaa julkishyödykkeiden kustannuksia 3 181 euroa vuodessa.”
Tutkimukseni ensimmäisessä osassa, jossa käsittelen vain toteutuneita tuloja ja menoja, kaikki tutkimuksen otokseen sisältyvät henkilöt, sekä Suomessa että ulkomailla syntyneet henkilöt, asuvat jo Suomessa (mittaushetkenä). En siis käsittele tutkimukseni ensimmäisessä osassa maahan muuttavan henkilön tuomia rajakustannuksia (rajanettovaikutuksia) Suomen julkiselle taloudelle. Tutkimukseni ensimmäisessä osassa on jo tältä pohjalta mielestäni perusteltua jakaa ns. kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden aiheuttamat kustannukset tasan kaikkien jo Suomessa asuvien henkilöiden kesken.
Mikäli kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden aiheuttamat kustannukset jaettaisiin jo Suomessa asuvien henkilöiden osalta koskemaan erisuuruisena esimerkiksi vain Suomessa syntyneitä henkilöitä, tämä johtaisi mielestäni varsin vaikeasti perusteltaviin valintoihin: Miten olisi esimerkiksi perusteltavissa, että nämä kustannukset olisivat suurempia nuorimmilla työikäisillä Suomessa syntyneillä henkilöillä (20-vuotiaita) kuin aineiston sisältämillä ulkomailla syntyneillä henkilöillä, jotka ovat asuneet Suomessa pidempään kuin tuon 20 vuotta?
Tutkimuksen toinen osa: elinkaarivaikutukset
Sarvimäen esille nostama aihe tulee kuitenkin esille tutkimukseni toisessa osassa, jossa ainakin osa elinkaarimalleista koskee maahan muuttavan henkilön julkisen talouden vaikutuksia. Nähdäkseni tämä on oikea paikka käsitellä Sarvimäen mainitsemaa oletusta. Mikäli muistan oikein, mitä tutkimuskirjallisuudessa aiheesta kirjoitetaan, usein tehty oletus siitä, etteivät kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden menot kasva väestön kasvun myötä, on usein jätetty kunnolla perustelematta. Vaikka tämä pitäisikin paikkansa erityisesti ammattiarmeijoiden osalta, muiden menolajien kohdalla oletus voi olla kyseenalainen. Koska tämä oletus on merkittävä, tutkimuksen toisessa osassa käsittelen aihetta tarvittavalla laajuudella – enkä pelkästään oman muistini varassa siitä, mitä aiheesta on kirjoitettu.
Sarvimäki kirjoittaa tekstissään:
”Selvitys koostuu lähes kokonaan tämän aineiston keskiarvojen ja jakaumatietojen raportoinnista.”
ja
”Laskelmien taustalla olevat oletukset kuvataan selkeästi ja erityisesti julkisten palveluiden käyttöä koskeva osa sisältää uutta tietoa.”
Sarvimäen esille tuomalle seikkaperäisyydelle on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, jonka Sarvimäki myös mainitsee: tutkimus sisältää uutta tietoa. Lisäksi tutkimukseni on tietääkseni ensimmäinen suomalainen tutkimus, jossa maahanmuuttajat eritellään muuten kuin korkeintaan neljään ryhmään. Koska tuloksia ei ole ennen esitetty, julkaisin niitä varsin kattavasti.
Toinen syy on, että tutkimuksen ensimmäinen osa toimii eräänlaisena valmisteluna tutkimuksen toiselle osalle, joka käsittelee elinkaarivaikutuksia nk. dynaamisina laskelmina. Katsoin, että ainoa tapa – ottaen huomioon, että olen nk. maahanmuuttokriittinen ja teen tutkimusta perussuomalaisen puolueen alaisena olevalle ajatuspajalle – saada uskottavuutta dynaamisten laskelmien tuloksille, on aluksi käydä seikkaperäisesti läpi aineisto, jota laskelmissa käytetään. Sen olen nyt tehnyt tutkimuksen ensimmäisessä osassa.
Erittely syntymävaltioiden välillä
Sarvimäki kirjoittaa koskien valintaani käsitellä maahanmuuttoja syntymävaltioittain:
”Nähdäkseni keskustelua maahanmuuton moninaisuudesta olisi kuitenkin järkevämpää jäsentää maahantulon syiden kuin syntymämaiden perusteella. Luvussa 5.3 Salminen kertoo käyttävänsä analyysissään Maahanmuuttoviraston rekistereistä haettuja oleskelulupatietoja. Näitä tuloksia en tutkimuksesta kuitenkaan löytänyt. Tämä on sääli, sillä perusfaktojen esittäminen ensimmäisen oleskeluluvan tyypin mukaan ryhmiteltynä olisi lisännyt raportin tutkimuksellista arvoa huomattavasti.”
On totta, että hain Maahanmuuttovirastolta ulkomaalaisrekisterin sisältämiä rekisteritietoja ensimmäisten oleskelupien syistä. Hakemusperusteluissa mainitsin tavoitteeksi, että tutkimukseni olisi ensimmäinen suomalainen tutkimus, jossa tulokset olisi mahdollista eritellä maahanmuuton syyn mukaan, joka pohjautuisi henkilötasoiseen rekisteriaineistoon. Kuten mainitsen kuitenkin luvussa 5.3, Maahanmuuttoviraston aineisto oli liian puutteellinen, jotta sitä olisi voinut käyttää mainittuun tarkoitukseen. Tätä kirjoittaessani minulla ei ole pääsyä aineistoon, mutta alkuperäisen oleskeluluvan syy löytyy Maahanmuuttoviraston aineistosta ehkä 10 000–20 000 henkilölle. Tämä on aivan liian pieni määrä, kun pelkästään vuonna 2011 Suomessa oli hieman yli 200 000 työikäistä ulkomailla syntynyttä henkilöä.
Käytin Maahanmuuttoviraston tietoja saadakseni tehtyä jonkinlaiset vähimmäisarviot turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten perheenyhdistämisiin liittyvistä menoista vuonna 2011 sekä hallinto-oikeuksiin tehdyistä valituksista koskien ensimmäisiä oleskelulupia. Jatkossa maahanmuuton syy -tietoa voisi yrittää saada henkilötasoisena rekisteritietona Kansaneläkelaitoksen rekistereiden ilmeisesti sisältämästä vakuutusperustetiedosta.
Vaikka olisin saanut tiedot maahanmuuton syistä – ja vaikka aineisto olisi sisältänyt hypoteettisesti myös koulutustiedot maahan muutettaessa – olisin silti luultavasti tarkastellut syntymävaltioiden vaikutusta tuloksiin, kun muut tekijät otetaan huomioon. Mikäli syntymävaltio vaikuttaisi tällöinkin tuloksiin, voisi olla mahdollista, että eroja selittäisivät kulttuuriset erot ja/tai syrjintä.
Sarvimäki kirjoittaa tekstissään:
”Tulokset havainnollistavat hyvin sitä, että maahanmuuttajat ovat erittäin monimuotoinen ryhmä ja että ”maahanmuutosta” puhumisen sijaan on järkevämpää keskustella monikossa ”maahanmuutoista”.”
Tämä on totta, ja erot tulevat esille myös muissa tutkimuksissa, joissa maahanmuuttajia on eritelty paljon karkeamminkin. Tätä taustaa vasten hieman mietinkin, että miksi VATT:n (2014) tutkimuksen julkista taloutta käsittelevässä osiossa on käsitelty dynaamisissa laskelmissa kaikkia maahanmuuttajia yhtenä ryhmänä.
Ihan tilastotieteellisestä näkökulmasta kaikkien maahanmuuttajien mallintaminen yhtenä ryhmänä voi olla haastavaa eri maahanmuuttajaryhmien aineistoon tuoman lisääntyneen heterogeenisuuden vuoksi.
Maahanmuuttoon liittyy poliittisia aiheita. Näitä ovat nähdäkseni esimerkiksi EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä ja siihen liittyvä taakanjakomekanismi sekä työlupien tarveharkinnan poistaminen EU:n ulkopuolelta tulevilta työntekijöiltä. Kysyisin, että kuinka VATT aikoo vastata siihen, millaiset vaikutukset näillä mahdollisesti toteutuvilla maahanmuuttopolitiikan muutoksilla on Suomen julkiseen talouteen mallin pohjalta, jossa käsitellään kaikkia maahanmuuttajia vain yhtenä ryhmänä? VATT lienee kuitenkin instituutio, jolta tällaisia vastauksia sopisi odottaa. Vaikka toteutuvista vaikutuksista ei olekaan vielä varmaa tietoa, niin käytännössä kauaskantoiset päätökset tehdään nykyisen – tarjolla olevan – tiedon valossa.
Mielestäni onkin ainakin osittain poliittinen kysymys, millainen painoarvo annetaan saatavilla olevalle tiedolle ja sille, mitä ei tiedetä.
Samuli Salminen
Lähteet:
VATT (2014): Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen. VATT-analyysi 1-2014.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus