Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Perusta -ajatuspajan artikkelikokoelmassa Epäneutraali sukupuolikirja – puheenvuoroja sukupuolikysymyksistä
Marko Hamilo
Sukupuolierosta sukupuolirooleihin – mitä biologian kiistämisestä seuraa
Arvoliberaalien ja -konservatiivien välinen väittely tai pikemminkin kulttuurisota on suurelta osin ohipuhumista. Tyypillistä on, että osapuolet eivät edes kunnolla ymmärrä, miten vastapuoli oikeasti ajattelee, joten kritiikkikin kohdistuu useimmiten olkiukkoihin eikä vastapuolen todelliseen argumenttiin.
Yritän seuraavassa kiteyttää sekä arvoliberaalien että arvokonservatiivien käsitykset sukupuolesta ja sukupuolirooleista että heidän käsityksensä toisistaan. Rehellisyyden nimissä lukijalle kerrottakoon että tarkastelen tätä kysymystä itsekin puolueellisesti. Ottamatta kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla, on väittelyn konservatiivisella osapuolella minun nähdäkseni realistisempi käsitys siitä, miten asiat tosiasiallisesti ovat. Ja juuri tässä erottelussa on ohipuhumisen ydin. Luullakseni useimmat ihmiset tavoittelevat suurin piirtein samaa: yhdenvertaista ja reilua yhteiskuntaa. Yhteiskunnallisten arvojen ja tavoitteiden sijaan liberaalien ja konservatiivien repivä riita koskee ihmiskäsitystä.
Vasemmistolainen, punavihreä, liberaali, feministinen, edistyksellinen – mitä nimitystä halutaankaan käyttää – näkemys sukupuolten välisestä tasa-arvosta voidaan kärjistää ajatukseen, jonka mukaan synnynnäisiä, biologiaan pohjaavia sukupuolieroja on vain fyysisellä tasolla. Henkisten erojen katsotaan johtuvan yksin kasvatuksesta, stereotypioista ja perinteen painolastista. Sukupuolierot uusinnetaan siis jokaisessa sukupolvessa sukupuoliroolien avulla.
Tämä uskomus on luonteeltaan empiirisesti testattavissa. Sen paikkansapitävyyttä voidaan hyvin arvioida antropologian, psykologian, aivotutkimuksen ja vastaavien tieteenalojen puitteissa. Siihen palaan myöhemmin.
Yleensä tähän editykselliseen katsantokantaan liittyy kuitenkin myös normatiivinen ulottuvuus. Sen mukaan yhteiskunnassa havaittavat tilastolliset erot naisten ja miesten välillä esimerkiksi heijastavat väistämättä syrjintää. Miksi huippufyysikoista vain murto-osa on naisia? Edistyksellisen katsantokannan mukaan sen täytyy johtua sukupuolittuneesta kasvatuksesta päivähoidosta yliopistoon sekä tyttöjä ja naisia syrjivistä rakenteista akateemisella urapolulla. Vasta kun sukupuolierot tasoittuvat, voi feministi tunnustaa tasa-arvon toteutuneen.
Konservatiivinen sukupuolikäsitys
Konservatismi ei ole varsinainen aate oppi-isineen ja -sisältöineen. Se on pikemminkin asenne, joka kavahtaa hurahtamista mihinkään aatteeseen oppi-isineen ja -sisältöineen.
Konservatiivi ei halua korjata sitä, mikä ei ole rikki. Jos se on rikki, konservatiivi yrittää ensin korjata sitä sillä, mikä joskus aiemmin on toiminut. Liberaalit tietävät hyvin, että konservatiivit eivät mielellään kokeile mitään aivan uutta. Se pitää paikkansa. mutta vielä tavanomaisempaa on, että konservatiivi historiantuntemuksensa ansiosta tietää, etteivät liberaalien ajatukset yleensä ole aidosti uusia. Uusina mainostettuja ideoita on usein kokeiltu ennenkin, ja ne on on hylätty huonosti toimivina. Juuri siksi konservatiivi niitä kavahtaakin.
Koska konservatismissa ei ole mitään selkeää opillista ydintä, konservatiiviseksi saatetaan kutsua hyvin erilaisia suuntauksia. Monelle liberaalille tulee ensimmäiseksi mieleen kristillinen, Jumalan tahtoon perustuva ja muuttumaton käsitys sukupuolirooleista. Sen liberaali hylkää vanhentuneena tietona, koska raamatullinen käsitys maan ja taivaan synnystä sekä ihmisen alkuperästä ovat hävinneet teorioille alkuräjähdyksestä, planeettamme geologiasta sekä biologisesta evoluutiosta.
Tässä artikkelissa esittämäni konservatiivinen käsitys sukupuolierojen biologiasta, sen tunnustamisesta sekä sukupuolirooleista ei ole kristillinen, vaan ennemminkin sellainen, jota pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa, kuitenkin melkoisen maallistuneessa Suomessa kutsuttaisiin yksinkertaisesti talonpoikaisjärkiseksi. On kuitenkin todettava, että toisin kuin maan ja taivaan alkuperää koskevat uskomukset, kristinuskon ihmiskäsitys on varsin hyvin sopusoinnussa tieteellisen tutkimusnäytön kanssa.
Konservatiivit jakavat tiedeyhteisön valtavirran käsityksen sukupuolieroista. Kuten monilla muillakin lajeilla, myös ihmisellä esiintyy sukupuolidimorfismia eli sukupuolten erilaisuutta. Erot eivät rajaudu fyysisiin piirteisiin vaan erikoistunut työnjako ja lisääntymisstrategioiden erot sukupuolten välillä ilmenevät myös miesten ja naisten psykologisten ominaisuuksien ja käyttäytymisen synnynnäisinä eroina. Erojen taustasyy löytyy lajimme biologisesta evoluutiosta. Evoluutiopsykologiset pohdinnat lajimme kehityksestä pleistoseenikaudella ovat tosin väistämättä melkoisen spekulatiivisia, eikä niillä ole juuri merkitystä akateemisten pohdintojen ulkopuolella. Poliittisesti merkittävää on vain se, että biologiaan ankkuroituvia psykologisia sukupuolieroja on olemassa.
Tiedeyhteisössä esiintyy toki myös vastakkaisia käsityksiä. Nämä käsitykset eivät kuitenkaan juuri koskaan perustu tutkimusnäyttöön, vaan usein avoimesti marxilaiseen tai feministiseen aateperintöön sitoutuneeseen teoretisointiin.
Konservatiivinen käsitys sukupuolirooleista
Sukupuolieroa koskevan kulttuurisodan ydin lienee edistyksellisten ihmisten kuvitelma siitä, että sukupuolten väliset psykologiset erot olisivat tyypilliselle konservatiiville jonkinlainen itseisarvo, jota pitää sukupuoliroolein ja -stereotypioin ylläpitää hinnalla millä hyvänsä.
Konservatiivit itse ymmärtävät todennäköisesti paremmin edistyksellisten uskomukset. Kyllä useimmat konservatiivit ymmärtävät, että liberaalit eivät omasta mielestään halua ehdoin tahdoin halua pakottaa miehiä ja naisia sukupuolineutraaliksi massaksi. Moni konservatiivikin arvostaa yksilöllisyyttä ja itsensä toteuttamista, ja periaatteessa ymmärtää liberaalin näkemyksen sukupuoliroolien rajoittavuudesta.
Konservatiivi ei kuitenkaan käytännössä usko siihen mahdollisuuteen, että sukupuolirooleista voisi päästä eroon, tai että se olisi millään tavalla tavoiteltavaakaan. Konservatiivin näkökulmasta sukupuoliroolit eivät aiheuta sukupuolieroa vaan heijastavat sitä. Psykologisen sukupuolieron alkuperä on biologinen. Sukupuoliroolit ovat toki historiallisesti vaihtelevia, kun taas ihmisen biologia ei historiallisena aikana ole muuttunut käytännössä lainkaan. Sukupuoliroolit ja -stereotypiat voivat tietysti vahvistaa – tai heikentää – biologisesti jo valmiiksi olemassaolevia eroja.
Konservatiiville sukupuolierot eivät ole sinänsä hyvä tai huono asia. Ne vain ovat, ja niiden kanssa on tultava toimeen. Sukupuoliroolit ovat tästä näkökulmasta hyvä asia. Ne ovat juuri se keino, jonka ansiosta sukupuolieron kanssa tullaan toimeen. Sukupuoliroolien vastustaminen sinänsä ja ylipäätään on konservatiiville aivan järjenvastainen päämäärä. Sen sijaan on aina mielekästä keskustella sukupuoliroolien sisällöstä. Se, mikä oli miehen mitta maatalousyhteiskunnassa, ei ehkä ole sitä enää tietoyhteiskunnassa. Mitä naiselta odotettiin viktoriaanisessa Englannissa ei välttämättä ole järkevä rooliodotus 2010-luvun Suomessa.
Miesten ja naisten hyveet
Radikaalille arvoliberaalille voi olla kauhistus ottaa kantaa mihinkään moraaliseen kysymykseen. Tällaiselle relativistille non-judgementality eli se ettei halua tuomita mitään on käytännössä ainoa eettinen ohjenuora. Mutta meille muille on olemassa hyveitä ja paheita eli moraalisesti arvokkaita ja arvottomia luonteenpiirteitä. Suurin osa niistä on sukupuolineutraaleja. Antiikin Kreikan käytännöllistä viisautta, rohkeutta, oikeamielisyyttä ja kohtuullisuutta voi odottaa jokaiselta. Katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä eli ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, himo ja valheellisuus ovat myös pääosin ajankohtaisia edelleen, eivätkä nekään ole erityisen sukupuolispesifejä.
Biologiaan pohjaavat psykologiset erot kuitenkin altistavat miehet ja naiset hieman erilaisille paheille. Sukupuoliroolit voi ymmärtää hyve-etiikan sukupuolispesifinä osana. Mies on luontaisesti (ainakin keskimäärin) naista aggressiivisempi. Konservatiivi näkee tämän piirteen faktana, jota on turha lähteä miehestä pois kuohitsemaan. Sen sijaan tuon aggressiivisuuden voi kanavoida yhteisön kannalta rakentaviin uomiin. Terveessä yhteiskunnassa aggressiivinen maskuliinisuus ilmenee miehisten kunniakoodien ohjaamana heikompien suojeluna ja koko yhteisön puolustamisena, ei impulsiivisena väkivaltana.
Konservatiivi ei usko siihen, että machomiehen mallin purkamiseen pyrkivä sukupuoliroolien kritiikki johtaisi mihinkään hyvään. Todennäköisempää on, että tämä edistyksellinen pyrkimys romuttaa vain maskuliinisen kunniakoodin, mutta jättää arkaaisen, impulsiivisen aggressiivisuuden jäljelle. Miksi näin päin? Koska konservatiivi uskoo, että aggressiivisuus on miehen luonnossa.
Vastaavasti miesten naisia suurempi kilpailullisuus on yhteiskunnan kannalta parhaassa käytössä, kun miesten annetaan toteuttaa sitä työelämässä. Ehkä jossain feministisessä utopiassa tasa-arvopoliittisilla uudelleenkoulutusleireillä henkisesti kuohitut miehet suhtautuisivat kunnianhimottomasti ura- ja palkkakehitykseensä. Todennäköisesti miehille suotaisiin tällaisessakin dystopiassa joitakin elämänalueita, joissa kilpailullisuus saisi ilmetä edes suhteellisen vapaasti. Ehkä miehet saisivat pelata kerran kuussa korttia keskenään? Yhteiskunnan kokonaisetua ajatellen olisi älytöntä ohjata miesten luontainen kilpailullisuus johonkin joutavanpäiväiseen. Perinteiset sukupuoliroolit, jotka arvostavat miestä kovasta panoksesta työelämässä, hyödyttävät koko yhteiskuntaa.
Naiset ovat vastaavasti keskimäärin miehiä ihmissuuntautuneempia ja naisen keskeisimmät hyveet ovat samat jotka tulevat ensimmäisenä mieleen, jos pohtii, millainen on hyvä äiti. Myös naisille luonteenomaiset piirteet voi kanavoida sukupuoliroolien kautta rakentavaan suuntaan. Tunteellisuus on voimavara hoivatyössä mutta riski päätöksenteossa, ja tunteellisuus muuttuu paheeksi, kun se ylittää määrässä kultaisen keskitien ja siitä tulee pelkkää sentimentaalisuutta.
Paheet molemmilta sukupuolilta
Viime vuosikymmeninä sukupuoliroolit ovat jossain määrin laventuneet. Siltä osin kuin tämä on merkinnyt vastakkaisen sukupuolen hyveiden opettelua, kehitys on ollut konservatiivin näkökulmasta positiivista tai ainakin neutraalia. Mikäpäs siinä, jos osa kaikkein älykkäimmistä naisista päättää antaa panoksensa vaikkapa lääketieteen edistämiseen. Geneetikko Leena Peltonen-Palotie (1952-2010) oli tiedebarometrien mukaan pitkään suomalaisten parhaiten tuntema tieteentekijä – ja kovan luonnontieteen alalla, jossa kilpailu on kovaa. Harva konservatiivi kuitenkaan näkee mitään kielteistä siinä, että nainen osoittaa tällä tavoin miehistä kilpailuviettiä akateemisella uralla.
Samoin yhä useammat isät osallistuvat aiempaa aktiivisemmin omien lastensa hoitoon, kun nämä ovat pieniä. Kehitystä voidaan konservatiivisesta näkökulmasta pitää positiivisena varsinkin siksi, että muutenhan lasten elämässä ei juuri muita aikuisia miehiä olekaan: päivähoidossa miehiä on edelleen vähän ja koulujen opettajakunnassa vähemmän kuin aiemmin. Sukupuolineutraaliutta julistavalle liberaalille saattaa olla yhdentekevää, onko lapsen maailmassa molempia sukupuolia, mutta konservatiivi ilahtuu siitä, että varsinkin pojille on tarjolla positiivinen miehen malli.
Valitettavasti sukupuoliroolien murtajina ihannoidaan nykyään kuitenkin useimmiten niitä, jotka ovat omaksuneet vastakkaiselle sukupuolelle ominaisia paheita. Eihän siinä mitään, jos mies liikuttuu oman lapsensa ensimmäisestä koulupäivästä niin, että silmä vähän kostuu. Mutta aikamme pehmomiesihanteesta voi kertoa toisenkinlaisia esimerkkejä. Tapasin 2000-luvun alussa nuoren miehen, joka oli juuri valmistunut luokanopettejaksi. Hän kertoi ylpeänä, kuinka oli itkenyt luokan edessä tilanteessa, jossa yksi oppilas oli kiusannut toista. Nuoren opettajan mielestä alakoululaisten oli hyvä nähdä, että mieskin voi näyttää tunteensa. Hän ei selvästikään ymmärtänyt, että oman heikkouden näyttäminen julkisesti ei pelkästään ole noloa hänelle ilmeisen vieraan ja vanhanaikaisen maskuliinisen koodin mukaan, vaan se on myös vastuutonta tilanteessa, jossa hänen tulisi heikompien suojelemiseksi säilyttää opettajan auktoriteettinsa kiusaamiseen taipuvaisimpien oppilaiden silmissä.
Jokainen tietää myös naistyypin, joka kiroilee, tupakoi, juopottelee ja harrastaa irtosuhteita kuin miehet. Jostakin käsittämättömästä syystä merkittävä osa feministeistä pitää näitä pissiksiä voimaantuneita vain siksi, että he eivät ole mukautuneet kiltin tytön rooliin. Voisi kuitenkin veikata, että jälkipolvi ei muistele näitä sukupuoliroolien vastaisen sodan veteraaneja ainakaan palkkatasa-arvon jos minkään muunkaan tavoiteltavaksi määritellyn asian edistäjinä. Lukuunottamatta joitakin huomiotaloutta hyväkseen käyttäviä rahastajia suurin osa näistä sukupuoliroolien kyseenalaistajista tuskin tekee merkittävää uraa.
Samalla kun sukupuolistereotypioiden murtamisesta on tullut jonkinlainen valtionuskonto, joka ohjaa ministeriöiden käskytyksellä jopa päivähoidon arkea, ovat tavalliset ihmiset jo kyllästyneet koko aiheeseen. Näyttää siltä, että parinmuodostuksessa on palattu vanhaan. Epämaskuliiniset miehet eivät käytännössä kelpaa edes feministeille, vaikka teoriassa asian pitäisi tietysti olla toisin. Useimmilla naisilla on luontainen halu maskuliinisiin miehiin. Useimmat miehet haluavat kumppanikseen feminiinisiä piirteitä omaavan naisen. Mutta koska sukupuoliroolit eivät enää ohjaa näitä luontaisia taipumuksia sivistyneisiin uomiinsa, tyylikkään mutta ehdottomasti maskuliinisen herrasmiehen sijaan pehmomiehiin kyllästyneet naiset haluavat nyt brutaalin luolamiehen. Jos naisellisuuden ihannetta ennen sukupuoliroolien kyseenalaistamisen aikaa edusti uhrivalmis lotta, nyt feminiinisyyden ikoni on yliseksualisoitu bimbo. On vaikea ymmärtää, miksi edes liberaali näkisi tässä jotain edistystä.
Kuusi perustavaa eroa
Kaikki edellä mainittu pohdinta tietysti lähtee siitä, että psykologiset sukupuolierot ovat ainakin merkittäviltä osin biologisia eivätkä sosiaalisia konstruktioita. Mihin tuo uskomus perustuu? On helppo osoittaa, että moni luonnollisena pidetty asia on aidosti aivan arbitraarinen. Nykyään pidämme itsestäänselvyytenä, että poikaa ei pueta vaaleanpunaisiin vaatteisiin, ellei tarkoituksena ole nimenomaan sukupuoliroolien murentaminen. Vaaleanpunaista pidettiin kuitenkin 1800-luvun Englannissa maskuliinisena värinä, ja tytöt puettiin usein valkoiseen tai siniseen. Lääkärin ammattia pidettiin ennen miesten työnä, nyt yli puolet Suomen lääketieteen opiskelijoista on tyttöjä.
Tällaiset anekdootit saavat helposti uskomaan, että niilläkin alueilla, joissa miehet ja naiset eivät vielä ole samanlaisia, tuo tavoite tullaan saavuttamaan, kunhan vain taistelu stereotypioita ja sukupuolirooleja vastaan jatkuu.
Tieteellinen näyttö puhuu kuitenkin tätä vastaan. Harvardin yliopiston kognitiotieteilijät Steven Pinker ja Elizabeth Spelke väittelivät vuonna 2013 yliopistossaan siitä, miksi naiset ovat aliedustettuja Yhdysvaltain korkeatasoisimmissa yliopistoissa matematiikan, tekniikan ja kovien luonnontieteiden urapoluilla. Erot ovat varsin suuria ja ne ovat pysyneet vakaina jo pitkän aikaa, vaikka naisten osuus korkeakoulutuksessa on kasvanut. Pinkerin mukaan sukupuoliroolit ja syrjintä eivät voi yksin selittää, miksi niin harva eliittiyliopiston matematiikan tai fysiikan professori on nainen.
Esitys on katsottavissa Youtubessa. Selostan Pinkerin erinomaisen argumentaation lyhyesti tässä. On syytä muistaa, että tieteellinen näyttö ei koostu muutamista tutkimuksista, joita olisi tässä raportissa mielekästä käsitellä. Nyt puheena oleva tutkimusnäyttö koostuu eri tieteenaloja edustavien, tuhansien alkuperäistutkimusten muodostamasta kokonaiskuvasta. Miesten ja naisten välillä on toki muitakin psykologisia eroja, mutta tässä keskitytään niihin, joilla on merkitystä tasa-arvokeskustelun kannalta.
Ensin on hyvä todeta, mistä erot eivät johdu. Miesten ja naisten älykkyydessä ei ole eroja, eikä miesten ja naisten älykkyysjakauma myöskään näyttäisi olevan jakautunut eri tavalla niin, että miehissä olisi naisia enemmän sekä hyvin älykkäitä että hyvin heikkolahjaisia.
On kuitenkin olennaista huomata, että pienetkin erot keskiarvossa tai keskihajonnassa merkitsevät hyvin paljon jakauman ääripäissä – ja kun puhe on eliittiyliopistojen luonnontieteiden ja matematiikan huippututkijoista, kyse on poikkeuksellisen lahjakkaista ja erityisen ankaran seulan läpäisseistä ihmisistä. Miehiä on enemmän kuin naisia 180 senttimetriä pitkien joukossa, mutta suhde on dramaattisesti suurempi miesten eduksi 190 senttiä pitkien joukossa.
Ensimmäinen aliedustusta selittävä tekijä Pinkerin mukaan on erilaiset päämäärät elämässä. Miehet arvostavat naisia enemmän sosiaalista statusta, naiset taas miehiä enemmän perhettä.
Toinen selittävä tekijä on, että naiset ovat enemmän ihmissuuntautuneita kuin miehet, kun miehet taas ovat naisia enemmän suuntautuneita asioihin ja järjestelmiin. Kaikkein vähiten ihmissuuntautuneet ovat voimakkaasti yliedustettuna fysiikassa, matematiikassa, kemiassa, biologiassa ja tietokoneohjelmoinnissa. Viimeisten 40 vuoden aikana naisten osuus huippuyliopistojen tutkijoina on noussut kaikilla aloilla, mutta alojen väliset erot ovat säilyneet samoina. Naisista suurin osa valitsee edelleen sosiaalitieteet tai lääketieteen kuin fysiikan tai matematiikan.
Kolmas selittävä tekijä on miesten suurempi riskinottotaipumus. Huipulle pääseminen urakehityksessä niin akateemisella alalla kuin liike-elämässäkin edellyttää riskinottoa. Ilmiön kääntöpuoli on se, että miehet ovat yliedustettuina myös esimerkiksi tapaturmissa.
Neljäs tekijä on miehillä painottuva kognitiivinen kyky, jota kutsutaan mentaaliseksi rotaatioksi eli kyvyksi kääntää ja pyöritellä mielessään 2- ja 3- ulotteisia kuvia tai kuvioita. Vaikka miehet ja naiset ovat älykkyystesteissä keskimäärin yhtä hyviä, on eroja testien osa-alueissa, ja tämä kuuluu niihin joissa miehet ovat vahvemmilla. Tämä kyky korreloi myös matemaattisen ongelmanratkaisun kanssa. Myös monet kemian ja fysiikan historian suurmiehet kuten Faraday, Maxwell ja Tesla ovat muistelmissaan kuvailleet, kuinka he ovat päätyneet löytöihinsä kuvittelemalla kolmiulotteisia objekteja mielessään – yhtälöt ovat tulleet myöhemmin.
Viides tekijä on matemaattinen päättely. Vaikka tytöt ovat nykyään parempia koulun matematiikan tunneilla ja laskutoimituksissa, nuoret pojat ja aikuiset miehet ratkaisevat matemaattisia ongelmia tyttöjä ja naisia paremmin. Ero korostuu kaikkein parhaiden yksilöiden joukossa.
Kuudes tekijä on vaihtelu. Esimerkiksi pääsykokeissa miehiä on naisia enemmän sekä kaikkein huonoimpien että kaikkein parhaiten pärjänneiden joukossa.
Ovatko erot synnynnäisiä?
Ovatko miesten ja naisten väliset erot kognitiivisissa kyvyissä ja motivaatiossa sitten synnynnäisiä vai sukupuoliroolien tuotteita? Tämä on huomattavasti vaikeampi kysymys. Pinker esittää kymmenen erilaista tutkimusnäyttöä sen tueksi, että erot olisivat ainakin osaksi biologisia.
Ensimmäinen perustelu on se, että on olemassa mekanismeja, jotka voivat saada aikaan psykologisia eroja miesten ja naisten välille. Tyttö- ja poikasikiöt altistuvat aivan erilaisille koktaileille sukupuolihormoneja aivojen kehityksen kannalta ratkaisevassa vaiheessa sikiönkehityksessä sekä murrosiässä. Miesten ja naisten aivoissa on myös huomattavia eroja.
Toinen perustelu liittyy sukupuolierojen universaalisuuteen. Kaikissa antropologien tuntemissa kulttuureissa miesten ja naisten ajatellaan olevan erilaisia, kaikissa naiset osallistuvat enemmän lastenhoitoon ja miehet ovat kilpailullisempia lukuisilla mittareilla ja niin edelleen. Ajatus siitä että jossain viidakossa eläisi heimo, jonka sukupuoliroolit ovat käänteiset tai olemattomat on vain edistyksellinen myytti, jolle ei ole tutkimusnäyttöä.
Kolmas perustelu on erojen vakaus. Elämän päämäärien ja persoonallisuuspiirteiden erot miesten ja naisten välillä ovat pysyneet samoina vuosikymmeniä huolimatta toisen aallon feminismin kaksi sukupolvea kestäneestä vaikutuksesta kulttuuriin länsimaissa. Sukupuolierot ovat säilyneet sitkeästi myös erilaisissa utopiakommuuneissa, joissa niitä on varta vasten pyritty kitkemään.
Neljäs perustelu on se, että samanlaisia eroja nähdään muilla nisäkkäillä. Useimmilla nisäkkäillä urokset ovat aggressiivisempi ja naaras enemmän jälkeläisten huoltoon investoiva sukupuoli kuten ihmisilläkin.
Viides perustelu on se, että useimmat sukupuolierot ilmenevät jo varhaisessa lapsuudessa, jotkut jopa ensimmäisien viikkojen aikana. Tytöt ottavat poikia enemmän katsekontaktia, pojat taas ovat kiinnostuneempia esineistä. Parin vuoden iässä tulee ilmi poikien tyttöjä suurempi viehtymys fyysiseen, agressiiviseen ja kilpailulliseen leikkiin, kun tytöt pitävät enemmän yhteistyöhön perustuvista leikeistä ja kodin leikkimisestä. Pojille voi antaa nuken, mutta poikien leikissä se muuttuu kulkupeliksi, tytölle annettu auto saa nuken roolin.
Kuudes perustelu nojaa tapaukseen, jossa geneettinen poika on kasvatettu tytöksi. Terve vastasyntynyt kanadalaispoika David Reimer menetti peniksensä ympärileikkauksen komplikaatiossa, ja sukupuolentutkijan neuvosta hänet päätettiin kasvattaa tytöksi. Poika kastroitiin ja hänelle annettiin naishormoneja. Kun poika oli teini-ikäinen, edistykselliset sukupuolentutkijat käyttivät häntä akateemisissa piireissä esimerkkitapauksena, jonka tarkoitus oli osoittaa, että sukupuolirooli ja -identiteetti opitaan. Myöhemmin paljastui, että poika oli lapsuudestaan lähtien osoittanut poikalapsille tyypillisiä piirteitä. Sairastuttuaan masennukseen hänen isänsä paljasti totuuden, poika sai uuden korjausleikkauksen mieheksi ja meni naimisiin. Vastaavanlaisia tapauksia tunnetaan 25, ja jokaisessa niistä tytöksi kasvatettu poika oli kokenut olevansa poika tytön kehossa ja osoittanut pojille tyypillisiä piirteitä.
Seitsemäs perustelu kumoaa suoraan sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattajien ohjelman: tätä on jo kokeiltu. Meta-analyysi 172 tutkimuksesta, joihin osallistui 28 000 lasta, osoitti että sukupuolineutraalisti kasvatetut lapset eivät poikenneet muista amerikkalaisista. Erityisen huomionarvoista on että tyttöjen kannustamisella matematiikkaan ei ollut minkäänlaista vaikutusta.
Kahdeksas perustelu pohjaa sukupuolen biologiseen perustaan. Tytöt, jotka altistuvat kohdussa tavanomaista suuremmille määrille androgeenejä, osoittavat lapsuudessaan pojille tyypillisiä taipumuksia rajuihin leikkeihin ja mieltymyksiä poikien leluihin. He myös päätyvät muita naisia useammin miehisille koulutusaloille.
Yhdeksäs perustelu on heikompi: on joitakin, joskin ristiriitaisia tutkimuksia, joiden mukaan sukupuolihormonien määrä olisi yhteydessä avaruudellisen hahmottamisen kykyyn.
Kymmenes perustelu liittyy Turnerin oireyhtymään eli naisiin, joilla on vain yksi X-kromosomi. Sen voi saada joko äidiltä tai isältä. Jos hän saa tytöille spesifin X-kromosomin, hänestä tulee keskimääräistä parempi lukemaan tunteita ja tunnistamaan kehonkieltä ja sosiaalisesti keskimääräistä taitavampi.
Stereotypiat heijastavat sukupuolieroja
Pinkerin mukaan tutkimusnäyttö vahvistaa, että miesten ja naisten väliset erot vastaavat laajalti yleisesti tunnettuja stereotypioita. Yleensä ajatellaan, että stereotypiat aiheuttaisivat sukupuolierot. Pinkerin mukaan on vähintään yhtä hyvin perusteltua ajatella, että stereotypiat heijastavat sukupuolieroja.
Sama pätee moniin muihinkin stereotypioihin. Ihminen on luonnostaan ja intuitiivisesti hyvä tilastotieteilijä, ja useimmat stereotypiat ovat varsin tarkkoja.
Mitä stereotypioiden vastustamisesta sitten seuraa? Kuten todettua, edistykselliset luulevat virheellisesti, että sukupuolierot olisivat konservatiiveille itseisarvo. Eivät konservatiivit sitä pelkää, että edistyksellisten tavoite toteutuisi ja sukupuolierot katoaisivat. Tutkimusnäytön valossa niin ei tule käymään.
Sen sijaan stereotypioiden ja sukupuoliroolien vastainen taistelu näyttäisi johtavan jatkuvaan realiteettien kiistämiseen, sananvapauden yhä aggressiivisempaan suitsimiseen poliittisen korrektiuden nimissä, sukupuoliroolien sivilisoivan vaikutuksen rapautumiseen ja yhdenvertaisuusperiaatteesta luopumiseen kiintiöajattelun hyväksi.
Sukupuolieron biologian kieltäminen ei edistä tasa-arvoa. Konservatiivi ei kiellä biologisia tosiasioita, eikä ole mitään syytä, miksi myöskään klassisen liberaalin tai edes feministin kannattaisi tehdä niin.