Näkökulmat

Demokratiaa euroilla

Historioitsija Mikko Majander kirjoitti muutama vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan Demokratiaa dollareilla (Otava 2007), sosialidemokraattien ulkomaisista rahoituskuvioista sodan jälkeisessä Suomessa. Kylmän sodan aikana rahaa tuli puolueille idästä ja lännestä, ja puoluetuen säätämisen 1960-luvulla toivottiin osaltaan hillitsevän menoa. Puolueiden ja niitä lähellä olevien tahojen tukien määriä ja jakoperusteita katsellessa voi kuitenkin todeta, että tässä asiassa on menty ojasta allikkoon.

Kansanedustajamäärään sidotun puoluetuen lisäksi puoluepoliittisille toimijoille virtaa rahaa esimerkiksi poliittisten nuorisojärjestöjen, poliittisten opiskelijajärjestöjen ja puolueiden varhaisnuorisojärjestöjen tukien kautta. Moni mainitunlainen poliittinen järjestö saa lisäksi rahaa myös paikallistasolla kunnilta ja kaupungeilta. Lisäksi yhteiskunta myös tukee puolueita lähellä olevia ajatuspajoja ja sivistysliittoja.

Suomalaista kansalaisyhteiskuntaa katsellessa on aiheellista pohtia onko Suomessa edes kolmatta sektoria, kun merkittävä osa yhdistyksistä pyörii yhteiskunnan tukirahojen varassa. Varsinkin poliittisten toimijoiden toiminnassa yhteiskunnan antamat tuet ovat merkittävässä osassa.

Poliittisten nuorisojärjestöjen tukisummat ovat jokakeväinen puheenaihe. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa nuorisojärjestöille merkittäviä tukisummia perustuen toiminnan laatuun ja määrään. Vanhojen kolmen suuren puolueen nuorisojärjestöille rahaa tuli tänä vuonna tutun kaavan mukaan kullekin yli puoli miljoonaa euroa, kun taas Perussuomalaisten Nuorten tuki jäi 20 000 euroon. Kun mukaan lasketaan vanhojen suurten puolueiden opiskelija- ja varhaisnuorisojärjestöjen saamat tuet, nousevat summat lähemmäs miljoonaan euroon.

Tukirahojen jakaminen on taas herättänyt paljon tyytymättömyyttä ja koko järjestelmä vaatisi täysremontin. Perussuomalaisten Nuorten saaman mitättömän tuen lisäksi järjestelmän järjettömyyttä korostaa esimerkiksi Suomen Demokratian Pioneerien Liiton saama 340 000 euron tuki. Onko siis kansandemokraattiselle varhaisnuorisotoiminnalle nyky-Suomessa suurempi kysyntä kuin Perussuomalaisten Nuorten toiminnalle?

Poliittisia tukia jaetaan liikaa ja jakoperusteet ovat varsin kyseenalaisia. Kerran suurista tukisummista nauttimaan päässyt organisaatio osaa tehdä sellaiset hakemukset, että jatkossakin rahaa tulee. Toisaalta vallitseva tilanne osoittaa, että tasapuolisuus rahojen jaossa on vaikea saavuttaa, jos ministerin poliittiset näkemykset voivat vaikuttaa tukisummiin.

Puoluetuki jaetaan puolueille kansanedustajamäärän mukaan ja hyvä niin. Puolueita lähellä olevia tahoja koskevien epäselvien jakoperusteiden yhteiskunnallista vaikutusta voidaan pohtia niin päin, mitkä olisivat seuraukset demokratian kannalta, jos puoluetuet jaettaisiin virkamiesten ja ministerin toimesta ”määrällisin ja laadullisin” perustein?

Lähtökohtaisesti poliittisten tukien määrää tulisi Suomessa vähentää. Mikäli esimerkiksi poliittista nuorisotoimintaa ja ajatuspajatoimintaa halutaan tukea, tulisi se tehdä läpinäkyvästi ja tasapuolisesti. Tuet voisi jakaa parlamentaarisesti kansanedustajamäärän mukaan tai velvoittaa puolueet tukemaan tietyllä prosenttiosuudella puoluetuestaan esimerkiksi nuorisotoimintaa tai ajatuspajojen kautta harjoitettavaa tutkimustoimintaa.

On myös aiheellista pohtia sitä, osaisivatko puolueet tukea hyödylliseksi katsomaansa toimintaa omatoimisesti ilman minkäänlaisia ohjeistuksia?

Simo Grönroos