Siirtolaistulva, talouden ongelmat ja suurvaltapoliittiset jännitteet – jo maailman menon seuraaminen vastaa nykyään monelta osin jännitysromaanin lukemista. Jos uutisten seuraamisen tuoma jännitys ei kuitenkaan riitä, kuvataan ajankohtaisia ilmiöitä fiktion muodossa kahdessa vasta ilmestyneessä pienemmän kustantamon jännärissä. Sekä Arto Luukkasen Pasilan nainen (Nordbooks 2016) että Teppo Paulaston Vastapaavi (Kiuas 2016) sijoittuvat rikosten ja politiikan maailmaan ja romaaneissa seikkaillaan ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden pyörteissä.
Molemmat teokset ottavat rivien välissä myös vahvasti kantaa asioiden tilaan.
Venäjä-tutkija Arto Luukkasen toisessa rikosromaanissa pääosissa ovat oligarkkien Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa itselleen niistämät miljardit ja romaanissa verrattoman tuhkimotarinan läpi käyvä nuori naispoliisi Merja Virkki. Lukuisia takaumia sisältävässä kirjassa Pasilan poliisitalon kellarista alkava tarina hakee vauhtia aina Venäjän presidentin järjestämistä ryyppäjäisistä ja Cambridgen yliopiston seinien suojissa kokoontuvan salaseuran juonitteluista ja päätyy Sotshin olympialaisten kautta siirtolaistulvan pyörteisiin.
Luukkasen romaanin vahvimpia puolia on ihmistyyppien ja tilanteiden humoristinen kuvaaminen. Rankasti satiirin puolelle menevässä tarinassa seikkailevat hahmot kuten aatelissuvun jäsen d’Mulkero, kulttuurieliittiin lukeutuva kirjailija Kamalanainen ja kokoomuslainen poliitikko Nuljander. Hahmojen tosielämän vastineita ei yleensä tarvitse kauaa arvuutella ja kirjan lupsakka kerronta tuo useassakin kohtaa hymyn lukijan huulille.
Pasilan nainen on rakenteeltaan hyvin episodimainen ja kirjan onnistuneimpia kohtia ovat totta ja fiktiota sekoittavat kohtaukset, joissa kuvataan esimerkiksi Venäjän presidentin ryyppäjäisiä Jenisei-joella tai suomenruotsalaisen yläluokan kartano-orgioita. Lukija jääkin monessa kohtaa pohtimaan sitä, perustuvatko kohtaukset missä määrin kirjoittajan näkemiin tai kuulemiin asioihin ja missä kulkee faktan ja fiktion raja.
Kirjan annetaan ymmärtää olevan poliittisesti epäkorrekti ja esimerkiksi siirtolaiskriisin kuvaamisessa nostetaan esiin kriittisiä näkökulmia muun muassa turvapaikkabisnekseen. Tarinan konnat ovat kuitenkin lopulta varsin perinteisiä ja loppuratkaisu hyvinkin sovinnainen.
Vaikka Luukkasen kirjassa sivutaan siirtolaisuuteen liittyviä teemoja, on teoksen päähuomio yhteiskunnan taloudellisessa vastakkainasettelussa ja poliittisen ja taloudellisen eliitin kritiikissä – ökyjuhliaan järjestävän eliitin ja tavallisen rahvaan aseman välinen ero on huutava.
Teppo Paulaston Vastapaavissa hypätään vielä Luukkasen teosta syvemmälle siirtolaistulvan syövereihin. Kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa on surmattu ja yksityisetsivä Markus Karvonen palkataan tekemään omia tutkimuksiaan asiasta. Mitkä ovat tekojen takana olevan murhaajan motiivit ja kuka on seuraava uhri?
Vastapaavi on synkän humoristinen dekkarikertomus, jossa ei säästellä viinaa, seksiä eikä väkivaltaa. Teoksen parasta antia on se, että kirja tarjoaa verrattoman tarkan kuvauksen maahanmuuton jännittämästä poliittisesta ilmapiiristä ja maahanmuuttokriittisestä maailmankuvasta. Teos on monin osin kuin Homma-forumia lukisi romaanin muodossa.
Paulaston teksti on monin kohdin komediallista, mutta ei yllä huumorissaan yhtä korkealentoiseen ilotteluun kuin Luukkanen. Paulaston kerronta on myös Luukkasen pohjimmiltaan positiivisen ja varsin korrektin vireen omaavaa tekstiä synkempää, rosoisempaa ja inhorealistisempaa.
Paulaston kirjan hahmojen synkkämieliset pohdinnat maahanmuutosta luovat jyrkän kontrastin kirjan välillä muuten komedialliselle otteelle, kuten tarinan antagonistina toimivan syrjäytyneen nettikirjoittelijan Erkki Syrjäsen ajatuksista käy selväksi:
”Kansa on vaarassa eikä sitä suostuta näkemään. 5 miljoonaa suomalaista, 35 miljoonaa irakilaista ja kymmenet miljoonat afgaanit ja somalit päälle. Niitä on ihan helvetisti. Mihin asti luulet sosiaaliturvan riittävän, jos mitään rajoja ei pidetä? Miksi ne eivät tulisi joka vuosi sadoin tuhansin noiden etujoukkojen perässä, jos nyt tulevat saavat jäädä?”
Yhteiskunnallisen ilmapiirin polarisoituminen nousee myös kirjassa terävästi esiin. Mitä enemmän siirtolaisia tulee, sitä suuremmaksi nousee maahanmuuton vastustaminen – mitä enemmän maahanmuuttoa vastustetaan, sitä aktiivisemmin suvaitsevaisto haluaa osoittaa suvaitsevaisuuttaan ja kannattaa lisää maahanmuuttoa.
Nähtäväksi jääkin mihin tämä kiihtyvä kierre johtaa oikeassa elämässä.
Sekä Luukkasen että Paulaston teoksilla on oma lähinnä huumoriin perustuva viihdearvonsa, mutta teosten tärkeämpi anti on kuitenkin kuohuvan aikamme yhteiskunnallisen tilan kuvaaminen fiktion keinoin ja mielenkiintoisista näkökulmista.
Simo Grönroos
Arto Luukkanen: Pasilan nainen, Nordbooks 2016
Teppo Paulasto: Vastapaavi, Kiuas 2016