Videot

Perustan Salminen tutkijavieraana julkisessa maahanmuuttoseminaarissa: ”Muuttoliike – uhka vai mahdollisuus?”


Suomen Perusta -ajatuspajan tutkija Samuli Salminen osallistui tutkijavieraana Vapaus valita toisin -yhdistyksen järjestämään maahanmuuttoa käsittelevään keskustelutilaisuuteen ”Muuttoliike – uhka vai mahdollisuus?”


Keskustelussa nousivat esiin muun muassa seuraavat asiat:

  • Integroitumista ei tapahdu monen maahanmuuttajaryhmän osalta edes Suomessa syntyneen 2. sukupolven osalta.
  • EU:n ulkopuolelta tulevasta maahanmuutosta vain hyvin pieni osa koostuu korkeakoulutetuista ja korkeapalkkaisista suoraan töihiin tulevista. Lisäksi näistä parhaiten pärjäävistä maahanmuuttajista vain suhteellisen harva jää Suomeen.
  • Heikoiten pärjäävistä humanitaarisista maahanmuuttajista sen sijaan suurin osa jää pysyvästi Suomeen.
  • Suomen väestön ikääntymiseen liittyviä ongelmia ei ratkaista maahanmuutolla.
  • Toistaiseksi hyvin vähäiseen osaan julkisessa keskustelussa on jäänyt puhe kantaväestön korkeakoulutettujen poismuutosta Suomesta (ja poismuuttoa pienemmästä paluumuutosta).
  • Maahanmuutto ei ole ”luonnonvoima” — eli varsinkin EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon voidaan vaikuttaa maahanmuuttopoliittisilla päätöksillä: Korkeakoulutettuja ja hyväpalkkaisia maahanmuuttajia on vaikeaa houkutella helpoin keinoin — mutta heikommin pärjäävien maahanmuuttajien määrä voidaan minimoida maahanmuuttopoliittisin keinoin.


Suomen Uutisten artikkelissa (18.6.2021) summataan joitakin keskeisimpiä asioita tästä julkisesta maahanmuuttokeskustelusta. Linkki Suomen Uutisten artikkeliin avautuu klikkaamalla alla olevaa kuvaa artikkelista:




Keskustelutilaisuuden tallenne on katsottavissa Youtubesta: