Brexit-äänestyksen tulos herätti monet Euroopan integraation kannattajat todellisuuteen – Euroopan unioni ei välttämättä olekaan ikuinen! Tämä henki nousee esiin Jyrki Karvisen toimittamasta artikkelikokoelmasta Järistyksiä Euroopan unionissa (Docendo 2016), jossa pohditaan Brexit-äänestyksen jälkitunnelmissa kriisien keskellä kamppailevan EU:n nykytilaa ja sitä mihin suuntaan Eurooppa on matkalla. Lähinnä integraation kannattajien kirjoituksista koostuvan teoksen tunnelmista välittyy vahvimpana hämmennys ja pessimismi – miten tässä näin pääsi käymään?
Euroopan integraation ongelmia käsitellään kirjassa varsin avoimesti. Erilaiset kriisit talouskriisistä, eurokriisiisiin ja pakolaiskriisiin aiheuttavat ristiriitoja niin maiden sisälle kuin maiden välille. Pohjois- ja Etelä-Eurooppa ovat ajautuneet napit vastakkain talouskysymyksissä ja Itä- ja Länsi-Eurooppa pakolaiskysymyksissä.
Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kirjoittaa artikkelissaan varsin suoraan siitä miten Euroopan integraatiota on ajettu eteenpäin ilman kansan tukea ja kuinka demokratiavaje on yksi unionin suurimmista ongelmista. Toisaalta unionin tiivistäminen turvallisuusyhteistyön ja yhteisen pakolaispolitiikan osalta saa Tuomiojalta kiitosta. Erityisen tärkeänä Tuomioja näkee maahanmuuttokysymyksissä toisinajattelevien maiden kuten Unkarin ja Puolan laittamisen ruotuun unionin toimesta.
Vihreiden Pekka Haavisto ei myönnä omassa artikkelissaan itseään federalistiksi, mutta toki integraation tiivistäminen esimerkiksi maahanmuutto- ja pakolaisasioissa ja turvallisuuskysymyksissä olisi Haaviston näkemyksen mukaan toivottavaa. Haavistoa pessimistisempi näkemys taas on eurouskovaiseksi itsensä luokittelevalla entisellä sosialidemokraattien europarlamentaarikolla Lasse Lehtisellä, joka näkee unionin murenevan ja kansalaisten uskon siihen romahtavan.
Nykyisistä europarlamentaarikoista Brexit tuntuu avanneen keskustan Anneli Jäätteenmäen silmät ja hän näkee, ettei unioni enää olekaan peruuttamaton. Liittovaltion kannattajat eivät ole hänen mukaansa oppineet mitään Britannian päätöksestä ja ovat alkaneet ajaa entistä innokkaammin unionin syventämistä. Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen edustaa Jäätteenmäkeä enemmän federalistista linjaa ja hänen mukaansa Euroopassa tarvitaan lisää Angela Merkelin tyyppistä vahvaa johtajuutta.
Poliitikkojen lisäksi teoksessa eri alojen asiantuntijat käsittelevät unionin tilaa eri näkökulmista.
Talouden alalla tapahtuvasta integraatiosta kirjoittava Ulla Immonen toteaa jo nykyisten eurosopimusten, kuten six-packin ja two-packin, vieneen merkittävästi taloudellista valtaa pois jäsenvaltioilta. Immonen lisäksi huomauttaa, että valmisteilla on sopimuksia, jotka toteutuessaan tulevat keskittämään taloudellista päätäntävaltaa vielä entisestään (Euron kehitystä käsitellään myös Heikki Koskenkylän kirjoittamassa tuoreessa ajatuspajan raportissa Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus – Onko Euro pelastettavissa?).
Varsin naiivia idealismia edustaa taas Schengen-sopimusta käsittelevä Elina Ylä-Monosen artikkeli, jonka perussanomana on se, että on naurettavaa väittää, että rajatarkastusten palauttaminen parantaisi turvallisuutta ja olisi talouden kannalta edullista. Rajatarkastusten palauttaminen epäilemättä tuo haittaa kaupankäynnille, mutta missään suhteessa se ei ole humanitaarisen maahanmuuton julkiselle taloudelle aiheuttamiin kuluihin nähden, puhumattakaan maahanmuuton sosiaalisista ja turvallisuuteen liittyvistä ongelmista.
Artikkelikokoelmassa korostetaan Euroopan unionin olevan arvoyhteisö, mutta unionin kantavia ongelmia tuntuu olevan se, että arvoliberaalit monikulttuuriset arvot jakaa vain pieni omassa kuplassaan elävä euroeliitti. Itä-Eurooppa torjuu monikulttuuriset ja arvoliberaalit arvot ja lännessä kysymys jakaa kansoja. Euroopan unionin kannatus on erittäin vähäistä ja harva eurooppalainen haluaa antaa lisää kansallista päätäntävaltaa Brysseliin.
Entinen europarlamentaarikko ja nykyinen kansanedustaja Sampo Terho korostaa Perussuomalaisten uskovan enemmän EU:n uudistamiseen kuin siitä eroamiseen, mutta pohtii kirjoituksessaan, että kansanäänestys voisi olla mahdollista, jos joku puolue ottaa Britannian mallin mukaan asian ensin vaaliteemaksi eduskuntavaaleissa. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä Terhon ehdottama vuosien odottelu ei vaan oikein kuulosta kovin ketterältä päätöksenteolta. Perussuomalaiset nuoret ovat kuitenkin jo keräämässä kansalaisaloitetta Fixit-äänestyksen puolesta ja kuten Terhokin toteaa kirjoituksessaan, fixitiä kannattavia tahoja löytyy kyllä puolueesta.
Lasse Lehtinen arvelee artikkelissaan, että melkein joka maassa, jossa exit-äänestys järjestettäisiin, niin eron kannattajat voittaisivat. Ei siis ihmekään, että euroeliitti kammoksuukin uusia äänestyksiä. Euroopan unionin liittovaltioprojektin etenemistä seuratessa saakin vahvasti sen kuvan, että kun demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnolla edistetään, niin siinä on kansa mielipiteineen vain tiellä.
Simo Grönroos
Jyrki Karvinen (toim.): Järistyksiä Euroopan unionissa, Docendo 2016