Näkökulmat

Ajatuksia ”valeuutisista”

Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa pohdittiin tänään sitä, miten valeuutisten vaikutusta vaaleihin saataisiin vähennettyä. Koko keskustelusta ”valeuutisista” on vaikea saada otetta, ellei käsitä että kyseessä on ennen kaikkea globaalin liberaalin eliitin itkupotkuraivari internetin mahdollistamaa tiedonvälityksen helppoutta vastaan. Lyhyesti: media esittää joistain asioista, kuten maahanmuutosta ja globaalista integraatiosta, ainoastaan positiivisia näkemyksiä – ihmiset löytävät ja saavat jaettua tietoa somessa näppärästi ohi asenteellisen median – maahanmuuton ja globaalin integraation kannattajat vaativat ”valeuutisten” kieltämistä.

Esimerkkinä valeuutisten käytöstä politiikassa esitettiin seminaarissa muun muassa Brexit-äänestys, jossa väärien tietojen esittämisen EU-jäsenyyden Britannialle aiheuttamista kuluista väitettiin olleen suuressa merkityksessä äänestyksen lopputuloksessa. Nyt Yhdysvaltojen välivaalien alla Hondurasista Yhdysvaltoihin vaeltavan siirtolaisten karavaanin todettiin taas olevan valjastettu Trumpin politiikan osaksi ja hän on esittänyt siirtolaisten joukossa olevan myös ihmisiä Lähi-idästä. Toki on hyvä muistaa, että Brexit-äänestyksen alla esitettiin myös jos jonkinlaisia tuomiopäivän ennustuksia Britannian talouden romahtamisesta Brexitin myötä. Tai siirtolaiskriisin ollessa meillä kuumimmillaan julkisessa keskustelussa kerrottiin Balkanin maanteillä vaeltavan joukon ”korkeasti koulutettuja tulevia akavalaisia” – tai kuten vieläkin maahanmuuton erinomaista vaikutuksista Suomen taloudelle kuullaan mediassa vähän väliä.

Monenmoisia väitteitä löytyy niin internetistä, painetusta sanasta kuin ihmisten puheista, mutta mikä komitea olisi tavallista kansalaista parempi arvioimaan, mikä tieto on enemmän totta kuin toinen? Pitäisikö jonkun komitean myös määritellä onko Kansan Uutisten vai Nykypäivän näkemys jostain tuloeroihin liittyvästä kysymyksestä ”oikea”? Tai onko Vihreä lanka vai Suomen Uutiset oikeassa jostain maahanmuuttoon liittyvästä kysymyksestä? Jos netissä törmää vääriä tietoja sisältävään ”valeuutiseen”, jonka voi olettaa jonkun ottavan totena, niin oikea reaktio on linkittää se eteenpäin kommenteilla varusteltuna ja osoittaa, että tieto on väärä.

On huomionarvoista, että eliitin paremmintietäjillä näyttää nykyään olevan varsin jyrkkiä näkemyksiä uutisoinnin pitämisestä oikealla tiellä. Eräs UPI:n tämän päivän seminaarin puhuja totesi, että valeuutisten torjunnassa ”pelkkä medialukutaidon lisääminen ei riitä vaan tarvitaan säätelyä ja jopa sensuurilta näyttäviä toimenpiteitä”. Yleisökommentissa todettiin taas Unkarin poliittisen tilanteen menneen jo niin pitkälle, etteivät demokraattiset vaikutusmahdollisuudet näytä enää riittävän tilanteen korjaamiseksi ja ”jotain” pitäisi tehdä. Yhtä lailla taannoin UPI:n seminaarissa esitetyssä puheenvuorossa asetettiin toivo yhdysvaltalaisiin kenraaleihin, joiden toivottiin ”tietävän mitä tehdä”, jos Trumpin politiikka kävisi sietämättömäksi.

Huolestuttavan kuuloisia puheenvuoroja – jää mietityttämään, että eivätkö puheenvuorojen esittäjät itse osaa nähdä, kuinka erikoiselta demokratian ja sananvapauden kaventaminen demokratian ja sananvapauden puolustamiseksi vaikuttaa? Ehkä oikea näkökulma olisi ajatella, että tilanne näyttää hyvältä, jos globaalilla eliitillä alkavat äänenpainot kuulostaa jo näin jyrkiltä.

 

Simo Grönroos

Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja

24.10.2018