Mikä naistutkimuksessa on vikana?

Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Perusta -ajatuspajan artikkelikokoelmassa Epäneutraali sukupuolikirja – puheenvuoroja sukupuolikysymyksistä

Henry Laasanen:

Mikä naistutkimuksessa on vikana?

Olen kahlannut lävitse naistutkimuksen johdantoluennot. Salissa oli satakunta naista, minä ja pari seksuaalista identiteettiään etsivää rillipäistä nörttiä. Luentojen kuunteleminen oli raskas setti, sillä naisten asiat eivät olleet hyvällä tolalla. Patriarkaatti sorti, politiikka oli miesten leikkikenttä ja alituisena uhkana oli naisiin kohdistuva väkivalta. Minulle kävi harvinaisen selväksi, mikä sukupuoli on uhri ja kenessä on vika.

Luennoilla kyseenalaistettiin naistutkimuksen nimi. Naistutkijoiden vastaus oli, että kyse on perinteestä. Vuonna 2009 naistutkimuksen nimi muutettiin useimmissa tutkimusyksiköissä kuitenkin sukupuolentutkimukseksi. Luultavasti nimenvaihdolla haluttiin pestä naistutkimuksen tahriintunut maine rahoituksen turvaamiseksi, koska yhä useammalle ihmiselle naistutkimus edusti tieteen seksististä karikatyyriä. Asiaan perehtymättömälle sukupuolentutkimus kuulostaa tasapuolisemmalta ja tieteellisemmältä kuin naistutkimus, vaikka sisältö on aivan sama kuin aikaisemmin. Nimenvaihdos onnistui, sillä kritiikki on laantunut ajoista, jolloin Jussi Niemelä ja Osmo Tammisalo julkaisivat naistutkimusta kritisoivan pamflettinsa Keisarinnan uudet (v)aatteet (2006).

Englannissa mies nimeltä Tom Martin ilmoittautui London School of Economicsin sukupuolentutkimuksen (gender studies) kurssille vuonna 2011. Tom oli sekä feministi että miesasiamies. Kuuden viikon jälkeen hän joutui lopettamaan luennot, koska ne olivat seksistisiä miehiä kohtaan. Sukupuolentutkimus ei ollutkaan Martinin etsimää tasapuolista tiedettä, vaan uskonnon kaltaista miesvastaista propagandaa. Sukupuolentutkimus kieltäytyi kyseenalaistamasta tarinalinjaa, jossa naiset ovat hyviä uhreja ja miehet pahoja alistajia. Tomia oli huijattu. Hän aikoi haastaa yliopiston miesten syrjinnästä, mutta ei päässyt oikeusistuimeen asti. Tom sai kuitenkin kurssista maksamansa 9000 puntaa takaisin.

Angloamerikkalaisissa keskusteluissa kuulee usein väittämän, että naistutkimuksen opiskelu on kallista ajanhukkaa: naistutkimuksen papereilla ei pääse töihin. Suomessa asia on päinvastoin. Valtiofeministit ovat naisittaneet valtionhallinnon lukemattomilla tasa-arvonaisilla virkoihin, joihin pätevöityy lukemalla sukupuolentutkimusta. Sukupuolentutkimus tuottaa työntekijöitä feministisiin suojatyöpaikkoihin koulutuksella, jolla tuskin pääsisi töihin yksityiselle sektorille. Jo pelkästään sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä on 15 virkanaista: neuvottelevia virkamiehiä, osastosihteeri, hallintosihteeri, johtaja, tasa-arvoneuvos, projektikoordinaattori ja ylitarkastaja. Miten arkesi muuttuisi, jos valtiontaloutta helpotettaisiin lopettamalla tyhjänpäiväiset tasa-arvovirat? Luultavasti ei mitenkään, mutta rahaa säästyisi parempiin tarkoituksiin.

Kirjassaan Miten helvetissä minusta tuli feministi (2016) Eveliina Talvitie kertoo valaistumisestaan seuraavasti: ”Naistutkimuksen luennoilla maailma avautui uudesta näkökulmasta. Aloin tulkita elämää epätasa-arvokokemusten kautta”. Naistutkimus tarjoaa uhrin asemaan tykästyneille naisille houkuttelevan narratiivin todellisuuden tulkitsemiseksi. On kuitenkin kyseenalaista, onko elämän jäsentäminen uhriuden kautta rakentava tapa kohdata maailma.

Naistutkimus tuottaa epätasapuolista tietoa

Naistutkijoilla on joskus hyvinkin epäoikeudenmukaiset ja aggressiiviset keinot käytössä, kun siskoja ja veljiä masinoidaan aatteen taakse. Indoktrinaatio, pakottaminen ja uhkailu ovat arkipäivää akateemisessa feminismissä. (Niemelä ja Tammisalo 2006)

Helsinkiläinen sukupuolentutkimuksen ainejärjestö Vastakarva kuvailee itseään seuraavasti:

Your local feminist conspiracy! Kaipaatko feminististä vertaistukea maailmanparannukseen? Vastakarva on olemassa sinua varten, hyvä sukupuolentutkimuksen opiskelusta kiinnostunut opiskelija.”

Kuvittele itsesi tieteellisestä sukupuolentutkimuksesta kiinnostuneeksi opiskelijanaluksi. Luuletko, että Vastakarva tarjoaa sinulle puolueettomat lähtökohdat opiskeluun?

Sukupuolentutkimuksen (2010 – 2011) opinto-opas kertoo seuraavaa:

Tutkimusalan lähtökohtana on kriittinen suhtautuminen patriarkaaliseen, heteroseksistiseen ja sukupuolten hierarkkista suhdetta ylläpitävään järjestykseen sekä perinteisiin sukupuolia ja seksuaalisuuksia muodostaviin normeihin.

Sukupuolentutkimuksen opiskelijan pitää hyväksyä patriarkaatti ja sukupuolten hierarkkinen suhde kyseenalaistamattomina tosiasioina. Perinteisiä sukupuolinormeja ei saa pitää hyvänä asiana: niitä on kritisoitava tutkimustuloksista riippumatta. Heteroseksuaalista järjestystä ei voi tutkia neutraaleista lähtökohdista käsin, vaan siihen on suhtauduttava kriittisesti jo ennen tutkimuksen alkua.

Naistutkimuksen sisällä syntynyt Käsikirja sukupuoleen (Saresma, Rossi & Juvonen 2010) mainostaa sopivansa ”yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja lukioiden oppimateriaaliksi kaikille sukupuolen, vallan ja seksuaalisuuden yhteyksistä kiinnostuneille.” Kirjassa on 30 naiskirjoittajaa ja yksi profeministinen mieskirjoittaja. Kirjan sisältö on yksipuolista feminististä propagandaa, josta miesnäkökulma puuttuu lähes kokonaan.

Johanna Matero kirjoittaa kirjassa Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen (1996, 245–265) feministisestä tietämisestä seuraavasti:

Feministinen tutkimus on lähtöisin naisliikkeestä ja toimii kiinteässä yhteydessä siihen. Feministisen tiedon määrittely sulkeistaa helposti jotkut tarpeet ja lähtökohdat joidenkin toisten kustannuksella.

Jaana Kuusipalo kirjoittaa kirjassa Tasa-arvopolitiikan haasteet (2002) naistutkimuksen ja tasa-arvopolitiikan välisestä yhteydestä seuraavasti:

Feministisellä teorialla (naistutkimuksella) on aina ollut kaksi tehtävää: tutkia ja selittää naisten alistuksen syitä sekä kehittää keinoja tämän asiantilan muuttamiseksi. Näitä taas tasa-arvopolitiikka on pyrkinyt toteuttamaan käytännön politiikassa.

Anneli Anttosen väitöskirja (1997, 15–18) kertoo feministisestä tutkimuksesta seuraavaa:

Feministisen tutkimuksen tavoitteena on kyseenalaistaa naisille asetettuja rooleja ja naisille epäedullisia yhteiskunnallisia rakenteita. Tavoitteena on naisille epäedullisten valtarakenteiden ja androsentristen periaatteiden horjuttaminen sekä vaihtoehtojen esittäminen. Feministisen tutkimuksen juuret ovat syvästi poliittiset ja sidos naisten aseman parantamiseen on edelleen vahva.

Kuten naistutkimuksen perusoppikirjoista käy ilmi, lähestymistapa tieteeseen ei ole lähelläkään neutraalia. Naistutkimuksen tuottama epätasapuolinen tieto leviää politiikan eri alueille, kuten tasa-arvopolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan ja koulutuspolitiikkaan.

Pasi Malmin väitöskirjassa (2009) kritisoidaan voimakkaasti patriarkaattiteorian käyttöä tasa-arvopolitiikan ja sosiaalityön lähtökohtana. Malmin mukaan suomalainen tasa-arvopolitiikka perustuu yksinkertaistettuihin diskursseihin, jotka kuvailevat naiset alistetuksi sukupuoleksi ja miehet dominoivaksi sukupuoleksi. Teoria patriarkaatista luo sosiaalisen kysynnän naisten kärsimyksen liioittelulle, kun taas miesten kärsimys nähdään radikaalifeministien kirjoituksissa merkkinä oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Tuollainen lähtökohta johtaa väistämättä siihen johtopäätökseen, että naisia pitäisi suosia positiivisen syrjinnän avulla kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Arno Kotro (2007) nostaa esille poikien heikon aseman koulutuksessa. Poikien arvosanat ovat huonompia kaikissa aineissa ja koulupudokkaista pojista tulee aikuisina syrjäytyneitä miehiä. Poikien huonommasta asemasta huolimatta koulutuskeskustelussa korostetaan tyttöjen aseman parantamista. Kotro arvostelee sellaisia tutkimuksia, jotka korostavat vain tyttöjen huonoa asemaa koulussa. Poikien ongelmat koulussa jäävät ilman ansaitsemaansa huomiota, kun kouluihin virtaa naistutkimuksesta oppinsa saaneita asiantuntijoita. Kotron mukaan onkin syytä kyseenalaistaa ideologisin silmälasein tehdyt tasa-arvotutkimukset koulutuksesta, joiden tulokset tietää jo ennen tutkimuksen tekoa. Kotron kirjoituksesta on tultu kahdeksan vuotta eteenpäin, mutta uusimmat tutkimukset oppimistuloksista kertovat poikien suoritusten heikenneen edelleen. Eräänä pääsyyllisenä voidaan pitää naisten ongelmiin keskittyvän sukupuolentutkimuksen monopoliasemaa tasa-arvoa käsittelevän tiedon tuottajana.

Niemelä ja Tammisalo (2006) kirjoittavat feminismin parissa yleisestä ideologisesta valvonnasta, joka tarkoittaa jonkin ryhmän pyrkimystä saavuttaa poliittista hyötyä mistä tahansa seikasta, joka saa ryhmän identifioitumaan ryhmäksi. Feministit ”vaativat etuoikeutettua kohtelua, väittäen, että naisten syrjimisen historia oikeuttaa erityiskohtelun.” Niemelän ja Tammisalon mukaan naistutkimuksella on lähes kaikkialla pyhä ja loukkaamaton asema sekä ennennäkemätön immuniteetti muihin tutkimusaloihin kuuluvaa kriittisyyttä vastaan.

Olin vuosia sitten Turussa seminaarissa, joka oli täynnä naistutkijoita ja naistutkimuksen opiskelijoita. Heitin ilmaan ehdotuksen neutraaleista lähtökohdista käsin tehdystä tutkimuksesta, jossa naisten ja miesten tasa-arvo-ongelmia vertailtaisiin keskenään ja sen jälkeen rahoitus suunnattaisiin huonommassa asemassa olevalle ryhmälle. Ehdotukseni sai aikaan valtavan älämölön. Naistutkimuksen professorin pää suorastaan tutisi raivosta kohdatessaan vaatimuksen tieteen tasapuolisuudesta.

Feministinen tasa-arvotutkimus ei suoranaisesti kiistä miesten tasa-arvo-ongelmien olemassaoloa, mutta se ei kiinnitä miesten ongelmiin juuri mitään huomiota. Miesten ongelmien kiistämisen sijaan naistutkimuksessa ”feministisen tiedon määrittely sulkeistaa helposti jotkut tarpeet ja lähtökohdat joidenkin toisten kustannuksella”. Jos kaikki valtiorahoitteinen tasa-arvotutkimus on naisten tasa-arvo-ongelmien tutkimusta, saamme tietoa vain naisten tasa-arvo-ongelmista.

Naistutkijat saattavat huomauttaa, että kaikilla tutkijoilla on oma ideologiansa ja näkökulmansa maailmaan. Miksi naistutkijoilla ei saisi olla feminististä näkökulmaa maailmaan? Yksittäisellä tutkijalla saa tietenkin olla oma näkökulmansa, mutta on aivan eri asia, jos koko valtiorahoitteinen tieteenala on lähtökohtaisesti sitoutunut tuottamaa epätasapuolista tietoa tasa-arvopolitiikan ja muiden politiikan alueiden käyttöön.

Feministinen tasa-arvotutkimus ei paljasta tutkijanpositiotaan

Tutkijanposition määrittäminen on tärkeä osa yhteiskunnallista tutkimusta. Tutkijan on osoitettava omat lähtökohtansa ja ideologiansa suhteessa tutkimiinsa kysymyksiin sen sijaan, että hän väittää esittämänsä tiedon edustavan objektiivista totuutta.

Naistutkimus esiintyy mielellään objektiiviseksi väitetyn tiedon ankarana kriitikkona. Naistutkimuksen piirissä on esitetty, että koko länsimaisen tieteen historia on miestutkimuksen historiaa. Historian tutkimuksessa sukupuolta ei välttämättä ole problematisoitu ja mies on käsitetty universaaliksi toimijaksi (Lempiäinen 2007).  Historioitsijat eivät ole tuoneet esille tutkijanpositiotaan, vaan he ovat esittäneet tuloksensa objektiivisena totuutena.

Ylevistä periaatteistaan huolimatta feministinen tasa-arvotutkimus ei paljasta omaa tutkijanpositiotaan. Esimerkiksi kirja Tasa-arvopolitiikan haasteet (2002) ei kerro missään vaiheessa, että kyse ei ole objektiivisesta tasa-arvotiedosta, vaan feministisestä näkökulmasta tasa-arvoon. Tutkijanposition piilottaminen toistuu lähes kaikissa lukemissani feministisissä tasa-arvoteksteissä.

Miesten tasa-arvo-ongelmat ja viittaukset miesasiakirjallisuuteen puuttuvat feministisestä tasa-arvokirjallisuudesta lähes kokonaan, mutta niiden sivuuttamisesta ei kerrota pahaa aavistamattomille lukijoille mitenkään. Kun feministinen tutkijanpositio piilotetaan tasa-arvokirjallisuudesta, asiaan perehtymätön lukija saattaa olettaa virheellisesti, että naistutkimus tuottaa puolueetonta tietoa tasa-arvosta.

Naistutkimus sivuuttaa biologian

Naistutkimus mainostaa mieluusti monitieteisyyttään. Naistutkimuksen monitieteisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että feminismin kanssa yhteensopivia tieteenaloja hyödynnetään, mutta feminismin kanssa ristiriidassa olevat tieteenalat sivuutetaan kokonaan.

Niemelä ja Tammisalo (2006, 10) kritisoivat voimakkaasti naistutkimusta biologisten tutkimusten sivuuttamisesta:

Naistutkimus ja monet uudet humanistiset alat esittävät jatkuvasti väitteitä, jotka ovat empiriaan perustuvien luonnontieteiden kanssa ristiriidassa. Se, miksi valtaosa naistutkimuksesta ei voi hyväksyä kovia, tieteellisiä faktoja, johtuu nähdäksemme siitä, että naistutkimus ja feminismi ovat lähtökohdiltaan poliittisia – ja varsin usein utopistisia – ideologioita.

Leo Näreaho (2006) kirjoittaa seuraavasti:

Kuvaavaa on, että suomalaisen naistutkimuksen keskeisessä julkaisussa Naistutkimus-lehdessä ei omien havaintojeni mukaan ole viimeisen 10 vuoden aikana julkaistu yhtään artikkelia, jossa käsiteltäisiin miesten ja naisten biologis-kognitiivisista eroista tehtyjä empiirisiä tutkimuksia. Joissakin ihmistieteissä, esim. kognitiivisesti suuntautuneessa uskontotieteessä, on alettu huomioida evoluutiopsykologian ja kognitiotieteen tuloksia. Miksi naistutkimus sivuuttaa luonnontieteellis-empiiriset tutkimustulokset?

Symonsin (1979, 66) mukaan jotkut feministiset kirjoittajat vähättelevät sukupuolieroja seksuaalisuudessa tarkoituksenaan pyrkiä osoittamaan, että naisille kuuluvat samanlaiset poliittiset oikeudet kuin miehille, koska miehet ja naiset ovat samanlaisia.

Miksi naistutkijat sivuuttavat biologisten tieteenalojen (kuten biologia ja evoluutiopsykologia) tarjoaman tiedon sukupuolesta? Syitä voidaan listata seuraavasti:

1. Biologisella tiedolla on taipumuksena korostaa sukupuolieroja. Sukupuolierot viittaavat sukupuoliroolien luonnollisuuteen, mikä yllä pitää status quota. Luonnolliset sukupuolierot sopivat huonosti yhteen feminististen tavoitteiden kanssa, koska feministisen tutkimuksen tavoitteena on muuttaa vallitseva tilanne.
2. Evoluutiopsykologia ja pariutumismarkkinoiden tarkastelu osoittavat, että valta pariutumisessa on naisilla. Käsitys naisten suuremmasta vallasta jollakin elämänalueella ei sovi yhteen naisten alisteista asemaa korostavan feministisen teorian kanssa, joten biologisten halujen yhteiskunnallisista seurauksista on vaiettava.
3. Parinvalintapreferenssien ruotiminen paljastaa armottomasti heteroseksuaalisen järjestelmän biologisen alkuperän. Parinvalintapreferenssit ovat erittäin syrjiviä: rumat, lihavat ja väärän rotuiset torjutaan armotta. Voisiko naistutkimus vaatia naisten parinvalintapreferenssien muuttamista syrjinnän poistamiseksi?
4. Biologia ja evoluutiopsykologia ovat vaikeita tieteitä, joissa käytetään tilastollisia ja empiirisiä menetelmiä diskurssianalyysin sijaan. Naistutkimuksesta tulisi liian hankalaa, jos feministisen ideologian kanssa ristiriidassa olevat tieteenalat yritettäisiin fuusioida järkeväksi kokonaisuudeksi. Feminismin, biologian ja evoluutiopsykologian yhdistäminen on teoriassa aivan mahdollista, mutta projekti ylittäisi luultavasti useimpien naistutkijoiden kognitiiviset kyvyt sekä ideologisen joustavuuden rajat.

Naistutkimuksesta puuttuu teoria pariutumisesta

”Naisten yksinolon pelot liittyvät konkreettisiin mörköihin, joita ovat aviomiehet ja poikaystävät. Naiset katsovat kaapista, onko siellä entinen kostonhimoinen poikaystävä uhkaamassa.” (Naistutkimuksen professori Kaarina Kailo)

Naistutkimuksessa on eräs omituinen piirre: sillä ei ole minkäänlaista teoriaa pariutumisesta, vaikka pariutuminen on poikkeuksellisen sukupuolittunutta ja seksististä toimintaa. Yli 95 prosentille ihmisistä partnerin pitää olla tiettyä sukupuolta, niin heteroille kuin homoillekin. Parinvalinnan umpiseksistisyyden ja syrjivyyden luulisi olevan mainiota apetta sukupuolentutkimukselle.

Kun kirjoitin kirjaani Naisten seksuaalinen valta (2008), kävin laajasti lävitse naistutkimuksen kirjallisuutta löytääkseni feminististä tietoa pariutumisesta. Löysin vain feministisiä sloganeita, joiden mukaan ”porno on teoria ja raiskaus käytäntö”, ”homososiaaliset miehet etsivät palkintovaimoja ylpeilläkseen kavereilleen” tai ”miehet käyttävät seksiä vallan välineenä alistaakseen naisia”. Siinäkö on naistutkimuksen kumuloitunut tieto pariutumisesta?

Pariutumisen analyysi olisi sukupuolentutkimukselle ensiarvoisen tärkeää, koska sukupuolijärjestelmä ja sukupuoliroolit ovat pohjimmiltaan peräisin pariutumiseen liittyvistä kamppailuista. Pariutumisen teorian puuttuessa naistutkimus lepää ”taivaasta pudonneen” patriarkaatin savijaloilla ilman perustavanlaatuista ymmärrystä heteroseksuaalisen järjestelmän alkuperästä.

Kriittinen miestutkimus on huono vitsi

Naistutkimuksen kainalossa majaileva kriittinen miestutkimus on lähtöisin profeministisestä liikkeestä. Profeministit korostavat, kuinka kaikille miehille kertyy valtaa ja etuoikeuksia patriarkaalisessa yhteiskunnassa.

Kriittinen miestutkimus etsii nimensä mukaisesti vikoja miehistä ja maskuliinisuudesta. Feminismiä tai naisia se ei kritisoi. Kriittinen miestutkimus on saanut muutaman kurssin verran jalansijaa yliopistolta. Hintana on ollut maksimaalinen nöyristely feminismin edessä. Jos kriittinen miestutkija jaksaa väsymättömästi mollata miehiä, palkkioksi lankeaa muutama tunti opetusta yliopistolla ja kutsu kaksipäiväiseen pervoseminaariin luennoitsijaksi.

Anders Ahlbäck (2007) kertoo surullisen tunnustuksen kriittisen miestutkimuksen lähtökohdista:

Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään.

Kriittinen miestutkija tietää, että vika on miehissä. Tuo tieto pitää vain kaivaa aineistosta esiin.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä (2008) kirjoittaa tutustumisestaan kriittiseen miestutkimukseen seuraavasti:

Naistutkimuksen edustajat ovat osoittaneet miehille sallitun väylän osallistua tasa-arvokeskusteluun. Sitä kutsutaan kriittiseksi miestutkimukseksi, joka on metodisesti ja ideologisesti feministisen tutkimuksen kainalossa kasvanut sukupuolijärjestelmien tutkimuksen ala. Itse pilasin maanantaini kuuntelemalla kriittisen miestutkimuksen edustajan esitelmää sukupuolesta ja historiasta. Esitelmöitsijä hukutti osin terävänkin analyysinsä ja oivaltavat johtopäätöksensä valtavaan miessukupuolen kollektiiviseen syyllistämiseen ja ruoskintaan.

Olen tavannut omasta oikeaoppisesta valaistuneisuudestaan häikäistyneitä naistutkimuksen ja kriittisen miestutkimuksen edustajia, jotka loukkaantuvat verisesti eivätkä kerta kaikkiaan voi käsittää, jos joku näkee asiat eri tavalla. He esiintyvät mielellään vapautuksen, suvaitsevaisuuden ja kriittisen tieteellisen keskustelun puolestapuhujina, mutta haluavat kieltää eri mieltä olevilta oikeuden esittää omia näkemyksiään.

Kriittinen miestutkija joutuu myymään muiden miesten sielut saamatta itse enempää kuin kisällin paikan feministien isossa pajassa. Minusta ei ole siihen hommaan.

Queer-teoria hämärtää kuvan sukupuolijärjestelmästä

Perinteinen heteroseksuaalisuuden normiksi asettava teoria luo selkeän ja intuitiivisen perustan sukupuolijärjestelmän tarkastelulle, koska heteroseksuaalisuus on ylivoimaisesti yleisin ja lisääntymisen kannalta tärkein seksuaalisuuden muoto.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tarkasteluun keskittyvän queer-teorian motivaatio piilee sukupuolieron ja heteroseksuaalisen järjestelmän kaksinapaisuuden kyseenalaistamisessa. Queer-teorian suomennus voisi olla vaikkapa ”vinksahtanut” tai ”omituinen” teoria, mikä kuvaa teorian luonnetta ja vaikeaa ymmärrettävyyttä mainiosti. Queer-teoriaa ei ohjaa tavoite selkeästä tieteestä, vaan moraalinen agenda sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen auttamiseksi. Tavoitteena on maailma, jossa jokainen pervo voi kulkea pystypäin.

Queer-teoria ei sisällytä itseensä biologista tietoa. Sukupuolesta on tehty performanssi, jossa miehet ja naiset esittävät roolejaan toiston kautta. Queer-teoria seilaa utopistisessa maailmassa kuvitellen, että biologiset faktat sivuuttavien ajatusrakennelmien avulla voitaisiin horjuttaa heteronormatiivisuutta.

Perinteistä heteroseksuaalisuuskeskeistä teoriaa voidaan verrata aurinkokeskeiseen malliin aurinkokunnasta. Aurinko sijaitsee keskellä ja planeetat kulkevat kauniisti ympärillä pitkin elliptisiä ratojaan. Queer-teoriaa voidaan verrata maakeskeiseen malliin aurinkokunnasta. Maata kiertävien planeettojen ja auringon radoista muodostuu valtava sekamelska. Onko maakeskeinen malli aurinkokunnasta hyvää tiedettä, jos tavoitteena on vain auringon suistaminen pois hallitsevasta asemastaan?

Onko naistutkimus tiedettä?

”Kristiinan himo sammakoihin on tulkittavissa allegoriaksi sille, kuinka jotkut länsimaiset toimijat pyrkivät taloudelliseen hyötyyn, vaikka se merkitsisi muiden mannerten luonnonvarojen riistämistä.” (Vuoden 2008 naistutkimusgradu)

Jussi Niemelän ja Osmo Tammisalon kirja Keisarinnan uudet (v)aatteet (2006) kritisoi naistutkimusta voimakkaasti ja synnytti vilkkaan juupas-eipäs väittelyn naistutkimuksen tieteellisyydestä. Tammisalon ja Niemelän mukaan naistutkimus ei kykene täyttämään luonnontieteen ankaria kriteereitä, eikä tieteen kriteereitä ylipäätään.

Kritiikkinsä päälinjaksi Niemelä ja Tammisalo nostavat naistutkimuksen biokiellon, joka tarkoittaa kaiken biologisen tiedon sivuuttamista. Naistutkimuksessa kaikki on sosiaalisesti konstruoitua, mikä on toivoton lähestymistapa sukupuolta analysoitaessa, koska sukupuolisuus on kiinteästi yhteydessä biologiaan (päinvastoin kuin useimmat muut sosiaalitieteiden tutkimuskohteet).

Niin kauan kuin naistutkimus, queer-teoria tms. on ristiriidassa biologian tai muun luonnontieteen kanssa, se ei ole tiedettä.

Niemelä ja Tammisalo moittivat naistutkimusta täyshylkäyksestä, eli valkoisen länsimaisen heteromiehen luoman tiedekulttuurin sivuuttamisesta uuden uljaan naistieteen edestä, sekä sanamagiasta, jossa ”faktat dekonstruoidaan ja politisoidaan, toisin sanoen kielletään. Lopuksi tilalle luodaan vaikeaselkoinen käsiteapparaatti, joka voidaan muodin muuttuessa vaihtaa toiseen.”

Loppuyhteenvedossaan Niemelä ja Tammisalo antavat naistutkimuksen tieteellisyydestä tylyn tuomion:

Naistutkimus täyttää kaikki pseudotieteen tuntomerkit – ei-julkisuutta lukuun ottamatta. Feministisestä totuudesta on tehty akateemista oikeaoppisuutta, poliittista korrektiutta, yhden totuuden hirmuvaltaa.

Niemelä kirjoittaa blogissaan (2007) seuraavasti: ”Naistutkimus on tällä hetkellä postmodernin totuusrelativismin vallassa ja tutkimuksen taso sen mukaista. Tekstien arvioiminen feminististen teorioiden näkökulmasta sulkee jo lähtökohtaisesti objektiivisuuden pois. Naistutkimuksen teoriat muotoillaan niin epämääräisesti, että niitä ei voi testata.”

Niemelä ja Tammisalo nostavat aiheellisesti esille monia naistutkimuksen ongelmakohtia, mutta kritiikin paras terä kärsii sosiaalitieteiden yleisiä metodeja vastaan suunnatusta hyökkäyksestä. Ymmärrän luonnontieteilijöiden tuohtumuksen diskurssianalyysin, refleksiivisyyden ja ei-objektiivisuuden pyörityksessä, mutta naistutkimus selviää pälkähästä turhankin helpolla, kun kritiikin maali on sivussa pääkohteesta.

Kirjassaan Seksit selviksi – Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia? (2007) filosofi Jukka Hankamäki suhtautuu maltillisemmin väitteisiin naistutkimuksen epätieteellisyydestä.

En väitä, ettei naistutkimus olisi tieteellistä, mutta ollessaan tieteellistä se ei ole ollut sitä kovin filosofisella tavalla. Sitä paitsi on paljon sellaista toimintaa, joka epäilemättä on ”tieteellistä”, kuten tieteellinen sosialismi, mutta joka ei nauti luottamusta missään muussa yhteydessä kuin omien kannattajiensa ja oman tarkastelutapansa piirissä.

Hankamäki listaa naistutkimuksen kymmenen ongelmakohtaa. Kritiikin kohteena ovat erityisesti queer-teorian käsitteellinen sekamelska sekä naistutkimukselle tyypillinen sukupuolen kaksiarvoisuuden ja sukupuolieron kiistäminen: ”tasa-arvoon ei pitäisi pyrkiä sukupuolieroa kiistämällä.”

Pasi Malmi esittää väitöskirjassaan (2009), että naistutkimus tuottaa ideologista tietoa naisliikkeen tarpeisiin, jossa naisten asema uhreina korostuu ja joka ei välttämättä täytä tieteellisyyden kriteereitä. Osassa tutkimuksia johtopäätökset naisten huonosta asemasta perustuvat puutteelliseen ja tarkoitushakuisesti tuotettuun tieteelliseen aineistoon.

Malmin (2009) mukaan feministinen standpoint-epistemologia ja patriarkaattiteoria perustuvat tautologiaan:

1. elämme patriarkaatissa
2. koska elämme patriarkaatissa, feministisen tieteen tavoitteena on osoittaa se ja kuinka naiset vapautetaan
3. traditionaalisen tieteen säännöt on muutettava
4. koska naistutkimus on osoittanut lukuisin tutkimuksin, että elämme patriarkaatissa, voimme päätellä, että elämme patriarkaatissa

Patriarkaatti on sekä naistutkimuksen lähtökohta että loppupäätelmä.

Kriitikoiden arviot naistutkimuksen tieteellisyydestä vaihtelevat huonosta tieteestä aina pseudotieteeseen asti. Joka tapauksessa on selvää, että naistutkimuksessa on tieteellisesti kyseenalaisia piirteitä, joita muissa sosiaalitieteissä ei ole.

1. Naistutkimus sivuuttaa useat sukupuolen tutkimiselle relevantit tieteenalat. Biologia on hylätty kokonaan, vaikka sukupuolisuus on kiinteässä kytköksessä biologisiin ominaisuuksiin. Evoluutiopsykologian parissa on julkaistu merkittävimpiä sukupuoleen liittyviä tutkimuksia, mutta niitä naistutkimuksessa ei siteerata ollenkaan. Miesliikkeen tuottamaa kirjallisuutta miesten tasa-arvo-ongelmista ei lueta, koska naistutkijat eivät halua kuulla argumentteja, jotka voisivat kyseenalaistaa naistutkimuksen pyhät opinkappaleet. Naistutkimus sivuuttaa tarkoituksella kaiken sellaisen tiedon, joka voisi horjuttaa naistutkimuksen ideologisia tukipilareita.
2. Naistutkimuksen tulokset ovat usein tiedossa ennen tutkimusta. Vain itse tutkimus puuttuu. Puolueellisista lähtökohdistaan käsin naistutkimus ei voi edes päätyä muuhun kuin feministisen ideologian sanelemiin johtopäätöksiin. Naistutkimusta ohjaa yksipuolinen poliittinen agenda, samoin kuin Neuvostoliitossa oli tapana. Päämäärä pyhittää keinot ja toisinajattelijat ristiinnaulitaan.

Loputon väittely naistutkimuksen tieteellisyydestä lienee hedelmätöntä, vaikka naistutkimus sisältääkin runsaasti ongelmia. Jokainen saa tietenkin harjoittaa haluamansa kaltaista sukupuolentutkimusta omilla rahoillaan ja omalla ajallaan. Epätasapuolista sukupuolentutkimusta ei kuitenkaan pitäisi rahoittaa julkisista varoista, eikä sen tuottamaa puolueellista tietoa pitäisi soveltaa politiikan eri alueille.

Mitä naistutkimuksen tilalle?

Naistutkimus eli sukupuolentutkimus ei nykymuodossaan täytä vaatimuksia tasapuolisen tiedon tuottamisesta. Sukupuolentutkimus vaatisi Gordon Ramsayn veroisen gurun puhdistamaan sukupuolentutkimuksen ”painajaiskeittiön” pilaantuneista raaka-aineista, ammattitaidottomista kokeista ja karmean makuisista lopputuotoksista. Pelkkä sisustuksen uusiminen ei riitä. Tarvitsemme tilalle uuden tasapuolisen sukupuolentutkimuksen.

Jukka Hankamäki (2007) ehdottaa seuraavaa:

Naistutkimusyksiköt pitäisi korvata ”sukupuolijärjestelmien ja seksuaalisen käyttäytymisen tutkimusyksiköillä”, jolloin molempien sukupuolten asema ja seksuaalisen käyttäytymisen monimuotoisuus tulisivat otetuiksi huomioon.

Hankamäen ehdotus on hyvä alku. Uusi tasapuolinen sukupuolentutkimus tulisi ensitöikseen irrottaa feministisestä ideologiasta ja asettaa neutraalille perustalle. Tulosten tulisi seurata tutkimusta, eikä päinvastoin. Uudessa tasapuolisessa sukupuolentutkimuksessa kaikki sukupuolitiedon kannalta relevantit tieteenalat (kuten biologia, evoluutiopsykologia ja miesten tasa-arvo-ongelmien tutkimus) otettaisiin huomioon.

Tasapuolisen sukupuolentutkimuksen tulisi luopua naisalisteisuuden oletuksesta ja siihen tulisi sisällyttää teoria pariutumisesta. Tasapuolisen sukupuolentutkimuksen tulisi luoda mahdollisimman selkeästi todellisuutta kuvaavia teorioita sen sijaan, että tavoitteena on todellisuuden hämärtäminen ideologisten ja moraalisten motiivien ohjaamana. Tasapuolisen sukupuolentutkimuksen pitäisi ensisijaisesti tutkia, miten asiat ovat, eikä miten asioiden pitäisi olla.

Tasapuolisen tasa-arvotutkijan tulisi ilmaista oma tutkijanpositionsa selkeästi ilmi, eikä yrittää väittää omaa tasa-arvoanalyysiään universaalisti oikeaksi ja objektiiviseksi totuudeksi tasa-arvosta. Tasapuolisessa sukupuolentutkimuksessa molemmat sukupuolet olisivat yhtä lailla edustettuja.

Tasapuolisessa sukupuolentutkimuksessa olisi naistutkijoiden kannalta se hyvä puoli, että naisten asemaa on mahdollisista tutkia myös neutraalista ja kaikki relevantit tieteenalat huomioivasta näkökulmasta käsin. Huonona puolena olisi, että feminismiin ja ennalta määrättyihin tutkimustuloksiin jämähtäneiden naistutkijoiden saattaisi olla mahdotonta muuntautua tasapuolisen tieteen tekijöiksi. Tasapuolinen sukupuolentutkimus saattaisi myös olla liian vaikeaa monille naistutkijoille, koska vaatimuksena olisi perehtyminen biologiaan, evoluutiopsykologiaan, miesten tasa-arvo-ongelmiin sekä empiirisiin ja tilastollisiin menetelmiin.

Tasa-arvopolitiikka ja monet muut politiikan alueet tarvitsevat tasapuolista tietoa, jota nykyinen sukupuolentutkimus ei kykene tarjoamaan. Yliopistolaitos ja suomalaiset ansaitsevat uuden tasapuolisen sukupuolentutkimuksen, joka kykenee suuntaamaan tasa-arvoresurssit niitä eniten tarvitseville.

LÄHTEET

Ahlbäck, Anders. 2007. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074232346/Miestutkimus+nostaa+miehet+valokeilaan

Anttonen, Anneli. 1997. Feminismi ja sosiaalipolitiikka. Akateeminen väitöskirja. Vammala: Tampere University Press.

Hankamäki, Jukka. 2007. Seksit selviksi. – Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia?

Jokisipilä, Markku. 2008. https://jokisipila.blogspot.fi/2008/03/seksi-valta-ja-tiede.html

Kotro, Arno. 2007. Pojat pulpetissa ja koulukeskustelun harhat. Teoksessa A. Kotro ja H. T. Sepponen (toim.) Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi.

Kuusipalo, J 2002. Mitä on se tasa-arvo, jota tasa-arvopolitiikka tavoittelee? Teoksessa A. Holli, T. Saarikoski ja E. Sana (toim.), Tasa-arvopolitiikan haasteet. Helsinki: WSOY. 208–220.

Lempiäinen, Kirsi. 2003. Sosiologian sukupuoli. Tampere: Vastapaino.

Malmi, Pasi. 2009. Discrimination against men: Appearance and causes in the context of a western welfare state. Väitöskirja.

Matero, Johanna. 1996. Tieto. Teoksessa A. Koivunen ja M. Liljeström (toim.) Avainsanat, 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. 245–269.

Martin, Tom 2012. https://sexismbusters.org/

Niemelä, Jussi K. 2007. https://keisarinna.blogspot.fi/2007/09/tieteest-sukupuolesta-ja-mediasta.html

Niemelä, Jussi K. & Tammisalo, Osmo. (2006). Keisarinnan uudet (v)aatteet. Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita.

Näreaho, Leo. 2006. Vartija-lehti 4/2006, 152-154.

Saresma,Tuija, Rossi, Leena-Maija, Juvonen, Tuula (toim.). 2010. Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino.

Symons, Donald. 1979. The evolution of human sexuality. New York: Oxford University Press.