Näkökulmat

Euro vai ei?

Yhdentyvä Eurooppa on viime vuodet kulkenut kriisistä kriisiin. Eurokriisin laannuttua tilapäisesti joutui Eurooppa jo pian siirtolaiskriisin kouriin. Britanniassa pitkään kasvanut kritiikki EU-jäsenyyttä kohtaan on herättänyt ajatuksia koko unionin hajoamisesta. Kaiken tämän lisäksi eurooppalaisen yhteisvaluutan ongelmat eivät ole kadonneet minnekään.

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisi vuonna 2013 eurokriisin ollessa kuumimmillaan kaksi yhteisvaluuttaa käsittelevää teosta. Tutkimuksessa Miten euroalue kehittyy? ja mielipidekirjassa Euro vai ei? nostettiin vahvasti esiin euron olevan epäoptimaalinen valuutta-alue, minkä pystyssä pitämisen nähtiin johtavan pyrkimyksiin lisätä jäsenvaltioiden yhteisvastuuta ja syventää talouspolitiikan integraatiota.

Suomen Perusta palaa käsittelemään euroaihetta ja julkaisee perjantaina 8.4. Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston entisen päällikön Heikki Koskenkylä kirjoittaman raportin Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus – onko euro pelastettavissa? EMU:n kehittämisehdotusten arviointia ja Suomen linja. Raportti kokoaa yhteen oleellisimmat euron kehittämistä käsittelevät näkemykset, joita ovat esittäneet niin taloustieteilijät, tutkimuslaitokset kuin eurooppalaiset viranomaistahot. Koskenkylä vetää lisäksi yhteen omat johtopäätöksensä euron nykytilasta ja Suomen vaihtoehdoista koskien yhteisvaluutan tulevaisuutta.

Viime vuosina valuuttaliittoon liittyviä ongelmallisuuksia on nostettu keskustelussa aktiivisesti esiin ja valuuttaliiton perustamisen on monissa yhteyksissä arvioitu olleen virhe. Tästä huolimatta eurosta eroaminen on kuitenkin jakanut mielipiteitä, sillä yksittäisen maan euroeron tai koko valuuttaliiton hajoamisen vaikutuksista on olemassa hyvin erilaisia näkemyksiä.

Toisaalta euromaiden yhteisvastuun ja talouspolitiikan integraation lisäämisestä on tehty varsin pitkälle meneviä suunnitelmia. Epäoptimaalisen valuutta-alueen heikkouksia siis pyritään paikkaamaan edistämällä liittovaltiokehitystä – aivan kuten Perustan aiemmissa euroa käsittelevissä julkaisuissa on arvioitu tapahtuvan.

Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus – onko euro pelastettavissa? –raportti julkistetaan perjantaina 8.4. klo 11 Matti Putkosen Työmiehen tuumaustunnilla. Verkossa suorana nähtävässä lähetyksessä aiheesta ovat keskustelemassa raportin kirjoittaja Heikki Koskenkylä ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä. Raportti on luettavissa perjantaina pajan verkkosivuilla.

Onko euro pelastettavissa – ja millä hinnalla?

 

Tuumaustunti katsottavissa klo 11 alkaen tämän linkin kautta

Raportti luettavissa tämän linkin kautta

 

Simo Grönroos

toiminnanjohtaja

Suomen Perusta -ajatuspaja