Tulossa

mekuva

Mitä paljon puhuttu populismi tarkoittaa? Perussuomalaisten viime vuosina tapahtunut nousu merkittäväksi poliittiseksi voimaksi on nostanut kysymyksen ajankohtaiseksi meillä Suomessakin. Perussuomalaista kansanliikettä on kuitenkin pitkälti määritelty enemmän liikkeen ulkopuolelta kuin sen sisältä.

Suomen Perusta -ajatuspajan uutuusteoksessa Me – ajatuksia perussuomalaisuudesta joukko puolueessa toimivia kirjoittajia pohtii perussuomalaisen kansanliikkeen arvoja, tavoitteita ja olemusta – mitä perussuomalaisuus on?

Kirjassa perussuomalaisuutta pohtivat päätoimittaja Matias Turkkila, Venäjä-tutkija Arto Luukkanen ja Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos. Ääneen pääsee myös joukko nuoria perussuomalaisia sekä puolueen rivijäseniä, jotka pohtivat miksi ovat mukana puolueessa ja minkälaisen Suomen puolesta he toimivat.

Kirja julkistetaan Matti Putkosen työmiehen tuumaustunnilla perjantaina 16.12. klo 10.

Lisätietoja:

Simo Grönroos

toiminnanjohtaja

Suomen Perusta -ajatuspaja

[email protected] / 050 321 1755