Julkaisu Avaa PDF

Tuleeko Amerikasta jälleen suuri?

Donald  Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi vaaliohjelmalla, jossa hän lupasi tehdä Amerikasta jälleen suuren keskittymällä globaalien ihmisoikeus- ja ympäristöteemojen sijaan edistämään Yhdysvaltojen talouden kasvua sekä sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Trumpin ensimmäisen virassaolovuoden tullessa täyteen, on hyvä aika arvioida, miten vaalilupaukset ja toiminta presidenttinä ovat kohdanneet. Tässä Suomen Perusta -ajatuspajan analyysissä aktiivisesti Yhdysvaltojen politiikkaa seuraava vapaa toimittaja Matti Hukari tarkastelee Trumpin ensimmäisen presidenttivuoden tilinpäätöstä. Mediassa Trump on esitetty niin sanansa syövänä populistina kuin globalisaation vaarallisimpana vihollisena. Mitä on vuoden aikana todellisuudessa tapahtunut Yhdysvaltojen taloudessa, maahanmuuttopolitiikassa ja asenteessa suhteessa globalisaatioon?