Perussuomalaisten esille nostama ehdotus maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitomisesta työvelvoitteeseen on herättänyt viime aikoina runsaasti huomiota, ja kokoomuksen suunnalta keskustelua on laajennettu koskemaan sosiaaliturvan yleistä vastikkeellisuutta. Molempiin ehdotuksiin on haettu kansainvälistä esikuvaa viittaamalla niin sanottuun ”Tanskan malliin”.
Tanskan mallilla on viitattu niin maahanmuuttajille asetettuihin erityisvelvoitteisiin kuin Tanskan työmarkkinoiden yleisiin erityispiireisiin, joihin kuuluu se, että työntekijän erottaminen on helppoa, mutta työttömyyskorvaukset ovat toisaalta varsin korkeat. Tämän lisäksi sekä yhteiskunnan tarjoamat työllistämistoimet että työttömän omat velvollisuudet mm. työn hakemisen suhteen ovat suuremmat.
Tanskan työmarkkinamallista on kuitenkin jäänyt täysin huomioimatta tekijä, jossa Tanska poikkeaa Suomesta ja monista muista Euroopan maista – Tanskan monia maita tiukempi maahanmuuttopolitiikka koskee myös työperäistä maahanmuuttoa ja Euroopan ulkopuolelta tulevan halpatyövoiman tuloa pyritään rajoittamaan määrätietoisin toimin.
Siinä missä Suomessa työperäisen maahanmuuton vähimmäistuloraja on 1600 euroa kuussa – eli käytännössä merkityksetön, sillä työehtosopimusten minimirajat ovat tätä suuremmat – ovat Tanskassa tulorajat täysin eri sfääreissä.
Tanskassa yleinen vähimmäistuloraja on vuositasolla 552,000 kruunua eli kuukaudessa työperäisen maahanmuuttajan on tienattava noin 6100 euroa vastaava summa. Alennettu tuloraja, jota kautta tuleville on erinäisiä lisäehtoja, on vuodessa 446 000 kruunua eli kuukaudessa vajaa 5000 euroa.
Sertifioiduilla työnantajilla on lisäksi mahdollisuus palkata rajatuille työvoimapula-aloille työntekijöitä Euroopan ulkopuolelta. Tanskan hallitus on lisäksi käynnistänyt viime vuonna lakihankkeen, jossa tarkoituksena on kokeilla 16 Euroopan ulkopuolisen maan suhteen vuosittaisen tuloraja laskemista 300 000 kruunuun eli noin 3300 euroon kuussa.
Kun Suomen 1600 euron vähimmäistulorajaa verrataan Tanskan 5 000-6 000 euron mittaluokissa liikkuviin yleisiin vähimmäistulorajoihin tai vaikka tiettyjä maita koskevaan 3300 euron rajaan, niin on helppo ymmärtää, että työmarkkinoiden mekaniikka toimii Suomessa ja Tanskassa varsin eri tavalla.
Tanskassa on siis helpompi panostaa työllistämistoimiin ja asettaa työnhakijoille velvoitteita, kun samaan aikaan ovista ja ikkunoista ei vyöry samassa määrin kehitysmaista tulevaa halpatyövoimaa, joka on valmis työhön palkalla kuin palkalla, jotta saa mahdollisuuden muuttaa asumaan länsimaahan.
Kun kuulet seuraavan kerran kehuttavan ”Tanskan mallia”, niin muista, että malliin kuuluu myös ulkomaisen halpatyövoiman rajoittaminen, josta mallia ottaminen varsinkin korkeampien vähimmäistulorajojen osalta tekisi Suomellekin hyvää.