Aluevaalit ovat kiihdyttäneet keskustelun ulkomaisesta työvoimasta. Keskustelun kohteena ovat tällä hetkellä olleet luonnollisesti hoitoalan työntekijät, joiden pulan moni puolue ratkaisisi lisäämällä ulkomaista työvoimaa.
Tarkastellaanpa muutamia keskustelussa esille toistuvasti nousevia väitteitä.
”Kun hoitajia vaan ei löydy Suomesta”
Väitetään, että Suomesta ei löydy tekijöitä, ja siksi katse on suunnattava ulkomaille.
Hoitoalalta siirtyy jatkuvasti alan koulutuksen saaneita osaajia muihin töihin – muissa tehtävissä olevien hoitoalan koulutuksen saaneiden määrän on uutisoitu olevan jopa 70 000 (IS). Moni on myös lähtenyt ulkomaille, etenkin muihin pohjoismaihin, joissa palkkataso ja työolot ovat paremmat (Yle).
Tehyn tekemän kyselyn mukaan valtaosa (90%) hoitajista on harkinnut alan vaihtamista (Tehy). Heikko palkka ja työn kuormittavuus nousevat toistuvasti esiin syinä alan epähoukuttelevuuteen.
Löytyykö Suomesta siis hoitajia? Kyllä löytyy – kunhan palkkausta saadaan vastaamaan työn vaativuutta.
”Poliitikkojen ei pidä sotkeutua työmarkkinaneuvotteluihin”
Poliitikot usein kiertävät kysymyksen hoitoalan palkoista toteamalla, että palkat päätetään työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöydissä. Näinhän asia lähtökohtaisesti on, mutta tässä unohdetaan se tosiasia, että poliitikot luovat olosuhteet, joissa neuvottelut käydään.
Mikäli ulkomaisen halpatyövoiman maahantuloa lisätään, niin työntekijäpuolen neuvotteluasemat heikkenevät. Mikäli taas ulkomailta ei ole niin helppoa palkata työntekijöitä, niin todennäköisyys palkan ja työolojen paranemisesta nousevat kohisten.
Kun poliitikot julistavat vaalipaneeleissa, että ulkomaista työvoimaa pitää tuoda entistä enemmän hoitoalalle, niin viesti neuvottelupöytiin on siis: ”älkää turhaan nostako palkkoja, haetaan ulkomailta ihmisiä, jotka suostuvat tekemään työt heikommilla työehdoilla”.
Poliittiset päätökset esimerkiksi hoitoalalla käytettävissä olevista resursseista tai ulkomaisesta halpatyövoimasta vaikuttavat siis oleellisesti työmarkkinaneuvotteluihin ja sitä myötä palkkoihin ja työehtoihin.
”Suomi ei selviä ilman ulkomaista työvoimaa”
Harva ulkomaisen työvoiman puolestapuhuja käyttää sanaa halpatyövoima, vaikka siitä juuri on käytännössä kyse, kun puhutaan ”osaajapulasta”. Suomen Perusta on julkaissut laajan tutkimuksen matalapalkka-aloille suuntautuvan työvoiman vaikutuksista julkiselle taloudelle, ja luvut ovat karua kertomaa (Suomen Perusta).
Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa matalammissa palkkaluokissa maksetut verot jäävät usein saatuja tulonsiirtoja ja käytettyjä julkisia palveluita pienemmiksi. Työssä käyminen ei siis ole tae positiiviselle vaikutukselle julkiselle taloudelle.
Se minkä julkinen sektori säästää ulkomaisen työvoiman käytön mahdollistamissa matalammissa palkkakuluissa, maksetaan lisääntyvässä tuen tarpeessa, kun palkka ei riitä elämiseen. Kun vielä otetaan huomioon, että matalapalkka-aloille tulevan työvoiman työllisyys heikkenee tilastojen mukaan muutamassa vuodessa alle samanikäisen kantaväestön tason, ovat vaikutukset julkiselle taloudelle selvän negatiiviset.
Jos hoitoala ei houkuta suomalaisia, niin miten se voisi houkuttaa pitemmän päälle maailman toiselta laidalta tulevia siirtolaisia, joille palkkaa tärkeämpi asia on pääsy asumaan länsimaisen hyvinvointivaltion palveluiden ääreen?
Ulkomaalaisen työvoiman määrän jyrkkä lisääminen aiheuttaa matalapalkkakehityksen lisäksi vakavan uhkan hoitoalan palveluiden laadulle. Kun palkkojen ja työolojen korjaamisen sijaan otetaan lisää työvoimaa ulkomailta, kiihtyy suomalaisten pako alalta. Tulevaisuudessa palveluiden laatu uhkaa romahtaa, ja hyvällä suomella saatava laadukas palvelu jää monelle julkisia palveluita käyttävälle haaveeksi.
Ulkomainen työvoima hoitoalalla on siis enemmän uhka kuin mahdollisuus. Poliitikot voivat vaikuttaa hoitajien työoloihin ja palkkatasoon. Ja myös työmarkkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki: kun tarjottu palkka ja työolot ovat kohdillaan, niin kyllä tekijäkin löytyy.
Simo Grönroos
toiminnanjohtaja
Suomen Perusta -ajatuspaja