Talousmatemaatikkona, optiotreidaajana ja tutkijana uran tehneen Nassim Nicholas Talebin uusin, englanniksi julkaistu tietokirja Antifragile on suoraa jatkoa hänen aiemmalle tuotannolleen. Talebin aiemmista kirjoista tunnetuin lienee The Black Swan (suomennettu nimellä Musta Joutsen), joka kertoo vaikeasti ennakoitavien ja vaikutuksiltaan suurten tapahtumien merkityksestä maailman ilmiöiden selittäjänä. Tällaisia tapahtumia, niin sanottuja mustia joutsenia, voivat olla esimerkiksi vakavat talouskriisit, sodat tai luonnonmullistukset. Yksilötasolla vastaavia esimerkkejä voivat olla vaikkapa onnettomuuteen joutuminen, työpaikan menettäminen tai eläkesäästöjen arvon romahtaminen. Taleb kritisoi kirjoissaan nykyisiä yhteiskuntatieteitä ja erityisesti taloustiedettä siitä, että niissä käytetyt teoriat ja mallit aliarvioivat tällaisten suurten shokkien yleisyyden ja merkityksen, mikä hänen mukaansa johtaa siihen, että niihin ei varauduta oikein.
Siinä missä Talebin aiempi kirja keskittyy lukijan vakuuttamiseen siitä, että mustien joutsenien ongelma on todellinen ja vakava, tarkastelee Antifragile sitä, miten tällaisiin suuriin ennakoimattomiin shokkeihin on mahdollista varautua. Taleb on kehittänyt käsitteen ”antifragile” kuvastamaan tällaista varautumista. Englannin sana ”fragile” tarkoittaa herkästi särkyvää ja haurasta, ja kirjan nimi Antifragile viittaa näin ollen eräänlaiseen haurauden vastakohtaan. Taleb painottaa, että tämä antifragiilius ei kuitenkaan tarkoita vain kestävyyttä eli haurauden poissaoloa vaan jotakin vielä enemmän – nimittäin tilannetta, jossa shokeista voi jopa hyötyä.
Koska tulevan ennakoiminen on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta, on Talebin mukaan parempi keskittyä merkittävien mahdollisten tulevien tapahtumien vaikutusten arviointiin kuin tapahtumien itsensä ennustamiseen tai niiden todennäköisyyksien laskemiseen. Näin vältetään ennustamiseen liittyvät virheet. Jos suurtenkin shokkien negatiiviset vaikutukset ovat riittävissä määrin alhaalta päin rajoitetut ja shokkien vaikutukset ovat parhaimmillaan jopa myönteiset, niin voidaan sanoa, että on saavutettu antifragiili tilanne. Jos puolestaan shokin, kuten vakavan kriisin, negatiiviset vaikutukset esimerkiksi jollekin yksilölle, yritykselle tai valtiolle kasvavat kiihtyvää tahtia sitä mukaa, mitä suuremmasta shokista on kyse, niin kyseinen toimija on fragiili ja vaarassa altistua erittäin pahoille vaurioille, jopa tuhoutumiselle. Tilanteen tekee erityisen vaaralliseksi se, että toisinaan heilahtelut ovat hyvin suuria, niin sanottuja mustia joutsenia. Jos luottaa antifragiiliin strategiaan, niin Talebin mukaan ei tarvitse olla kovinkaan hyvä ennakoimaan tulevaisuutta vaan riittää keskittyä sen arvioimiseen, kuinka paljon haittaa tai hyötyä erilaisista tapahtumista olisi niiden toteutuessa.
Taleb nostaa esille lukuisia esimerkkejä antifragiiliudesta ja fragiiliudesta. Malliesimerkkinä antifragiilista maasta hän mainitsee Sveitsin, jolla on sen taloudellisen ja poliittisen turvasataman roolista johtuen mahdollisuus hyötyä muualla maailmassa vallitsevista kriiseistä. Sveitsin etuna hän näkee erityisesti sen, että se ei ole keskusjohtoinen vaan koostuu lukuisista pienistä ns. kantoneista, joilla on vahva itsehallinto. Yleisesti ottaen Taleb pitää antifragiileina asioina alhaalta ylöspäin organisoitumista, traditioihin ja peukalosäänöihin pohjautuvia toimintatapoja sekä sellaisia asioita ja ilmiöitä, jotka ovat biologisen tai kulttuurillisen evoluution pitkän ajan kuluessa muokkaamia.
Yhteiskunnallisia ilmiöitä kuvaavat mallit ja teoriat ovat Talebin mukaan vaarallisia, koska ne kannustavat liialliseen itsevarmuuteen pyrkimyksessä monimutkaisen systeemin ymmärtämiseen ja siihen vaikuttamiseen. Aina ei välttämättä kyetä perustelemaan jonkin tietyn, yleisen ja perinteisen toimintatavan hyödyllisyyttä mutta ei myöskään tiedetä, millaisia ennalta arvaamattomia seurauksia toimintatavan muuttamisella saattaisi olla. Pitkän ajan kuluessa syntyneisiin traditioihin luottamisessa ja suurten, nopeiden yhteiskunnallisten muutosten vastustamisessa Talebin ajattelussa on yhtäläisyyksiä sellaisten ajattelijoiden kuin Friedrich Hayekin, Karl Popperin ja Edmund Burken kanssa.
Taleb pitää suuria valtiollisia interventioita haitallisina ja luottaa enemmän alhaalta ylöspäin tapahtuvaan organisoitumiseen. Talebin kritiikki kohdistuu niin vasemmistolaisiin kuin oikeistolaisiinkin taloustieteilijöihin ja kunniansa saavat kuulla niin Paul Krugman ja Joseph Stiglitz kuin myös Alan Greenspan – ja pankkiirit. Perinteinen vasemmisto-oikeisto -jaottelu ei siten istu kovin hyvin kuvaamaan Talebin yhteiskunnallisia kantoja. Valtion, yritysten ja yksilöiden velkaantumisen hän näkee huonona suuntana, koska se tekee velallisista fragiileja, ja Yhdysvaltain tapauksessa hän syyttää tästä kehityksestä sekä demokraatteja että republikaaneja. Maiden erikoistuminen tuottamaan tiettyjä hyödykkeitä kansainvälisillä markkinoilla taloustieteilijä David Ricardon 1800-luvulla esittämän suhteellisen edun periaatteen mukaisesti on Talebin mukaan ajatuksena oikein mutta toimii vain, jos erikoistumiskehityksen annetaan tapahtua itsestään ja se tapahtuu riittävän hitaasti, yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos erikoistumista pyritään johtamaan ylhäältä päin, voidaan Talebin mukaan tavoiteltaessa tehokkuutta päätyä tuottamaan liian harvoja hyödykkeitä, mikä voi osoittautua ongelmaksi, jos esimerkiksi hyödykkeiden maailmanmarkkinahinnat muuttuvat merkittävästi.
Talebin kirja rakentuu suureksi osaksi erilaisten anekdoottien ja esimerkkien varaan ja sisältää myös lukuisia elämänohjeita ja melko vahvojakin väitteitä. Ne kuitenkin kytkeytyvät hyvin kirjan teemaan eli merkittäviin, ennakoimattomiin shokkeihin varautumiseen. Antifragiiliusajattelu vaikuttaa ideana mielenkiintoiselta. Sen soveltamisesta käytäntöön kaivattaisiinkin kattavampi esitys: miten esimerkiksi eri riskitekijöihin varautuminen priorisoidaan, jos todennäköisyyksien arvioimisen yrittäminen on tuomittu epäonnistumaan? Aivan kaikkeenhan ei kuitenkaan liene mahdollista varautua.
Talebin hyvin suorasanainen kritiikki talous- ja yhteiskuntatieteitä ja niiden harjoittajia kohtaan voi ärsyttää joitakin lukijoita. Osa kärjistetystä kritiikistä vaikuttaa tosin menevän ns. olkinukke-argumentoinnin puolelle ja taloustieteilijöiden joukossa onkin paljon hänen kirjojensa lukijoita. Toisaalta Taleb arvostaa suuresti klassista sivistystä ja laajaa oppineisuutta, mutta hän näkee kuitenkin ongelmana tiedemaailman akateemisuuden, suppea-alaisuuden ja vääränlaisen teoreettisuuden.
Talebin kirjoissa on paljon raikkaan oloisia uusia ideoita, ja kirjojen luulisi herättävän mielenkiintoa talous- ja yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa siitäkin huolimatta, että nämä ovat joutuneet Talebin esittämän kritiikin kohteeksi. Antifragile, kuten Talebin aiemmatkin kirjat, kuvaa uuden oloiset, syvälliset ja mielenkiintoiset ajatukset selkeällä tavalla ja tarjoaa uusia näkökulmia talouden ja yhteiskunnan ymmärtämiseen. Kirjaa voi suositella niin talous- ja yhteiskuntatieteilijöille kuin yhteiskunnallisesta tietokirjallisuudesta muuten kiinnostuneille.
Rasmus Ahvenniemi