Arvostelu

flag

Verotuksen synkkä anatomia

Johtuuko Suomen heikko kilpailukyky duunarien liian suurista palkoista? ”Ei”, sanovat verotuksesta kirjan kirjoittaneet Risto Järvinen ja Sami Järvinen, joiden mukaan: ”…yhteiskunnan ylläpito on kallista, ei työvoiman”.

Julkisen sektorin liian suuri koko on nähty suomalaisen yhteiskunnan kantavana ongelmana lukuisissa taloutta käsittelevissä raporteissa. Tilintarkastaja Risto Järvinen on poikansa Sami Järvisen kanssa kirjoittanut kansantajuisen kirjasen Verotuksen synkkä anatomia – verottaja elämänkumppanina kehdosta hautaan. Teoksessa tuodaan käytännön esimerkein esille se, mitä monissa talousraporteissa toistettu fraasi Suomen korkeasta kokonaisveroasteesta tarkoittaa käytännössä.

Verotus on Suomessa hyvin vahvasti progressiivista, mikä johtaa suuriin eroihin siinä, kuinka paljon eri tuloluokat maksavat veroja. Järviset ovat jakaneet teoksessaan veronmaksajat kolmeen pääluokkaan, joita he kutsuvat perusverotetuiksi -, rankasti verotetuksi – ja himoverotetuiksi kansalaisiksi.

Perusverotetut kansalaiset, jotka eivät ole töissä tai ovat matalapalkka-aloilta, maksavat veroja lähinnä kulutusverojen muodossa ja tällöin tuloista menee veroihin 15 – 25 %. Rankasti verotettu keskiluokka maksaa jo kovaa tuloveroa ja Järviset laskevat tähän luokkaan kuuluvat ne kansalaiset, joiden työnantajan maksamasta summasta jää verojen, sivukulujen ja kansalaisen itsensä maksamien arvonlisäverojen jälkeen omaan käyttöön ainoastaan 37 % summasta. Himoverotetun tuloluokan taskuun jää taas ainoastaan 24 % työnantajan maksamasta summasta.

Verottaja kuvataan kirjassa elämänkumppanina, joka seuraa ihmistä uskollisesti niin työelämässä, eläkkeellä kuin perintöä jaettaessa.

Järvisten mukaan tilanne on ajautunut sellaiseksi, ettei tavallinen palkannauttija voi enää rikastua tai edes kohtuullisesti vaurastua. Suomesta onkin kirjoittajien mukaan tullut vaivihkaa sosialistinen valtio yhteiskunta, vaikka vasemmisto on ollut eduskunnassa enemmistönä viimeksi 60-luvulla.

Kirjoittajat löytävät joitain positiivisia kehityksen merkkejä verotuksessa kuten yritysveron laskemisen 20 prosenttiin. Yritysveron todetaan tosin olevan vain jäävuoren huippu yrityksen verotaakasta. Positiivista kehitystä nähdään myös siinä, ettei yrityksiä veroteta enää tappiovuosina, kuten takavuosina tehtiin.

Liian suuren julkisen sektorin taustalla Järviset näkevät yhtenä ongelmana eurovaluutan: ”Yhteiskuntamme ylläpidon kustannukset ovat karanneet poliittisten päättäjien käsistä. Kulisseja on kyetty pitämään yllä velkaantumalla, joka on ollut mahdollista yhteisen eurovaluutan ja matalan korkotason avulla. Markkakaudella olisi korkotaso tällä menolla noussut pilviin.”

Järvisten teoksen päätarkoitus on kuvata helposti ymmärrettävällä tavalla verotuksen todellisuus Suomessa. Verotuksen keventäminen on kirjoittajien toimintaohje kautta linjan, joskaan näiden toteuttamiseksi vaadittaviin julkisen sektorin leikkauksiin ei teoksessa oteta tarkemmin kantaa.

Asuntolainojen korkovähennykseen, kotitalousvähennykseen ja jopa AY-jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen on kirjoittajilla yllättäen varsin positiivinen kanta, vaikka monet kevyemmän verotuksen kannattajat ovat usein samalla kritisoineet Suomen verojärjestelmän sekavaa ja tilkkutäkkimaista vähennysjärjestelmää.

Portugaliin veropakolaisiksi lähteneet eläkeläiset ovat Järvisten mukaan ymmärrettävä seuraus huonosta veropolitiikasta. Kirjoittajat jättävät kuitenkin mainitsematta, että yhtä looginen seuraus avokätisestä korkeiden verojen ja velanoton mahdollistamasta avokätisestä sosiaalipolitiikasta ovat Suomeen Lähi-idästä ja Afrikasta suuntaavat siirtolaismassat, jotka ovat kuulleet Suomen tarjoavan kaikille ilmaisen asunnon ja käyttörahaa.

Mikäli verotus ajaa yritteliäät suomalaiset veropakolaisiksi ja avokätiset sosiaalituet houkuttelevat laajasti maailmalta hyvinvointivaltiomme asiakkaiksi, on Suomi nopeasti syöksykierteessä, josta on enää vaikea nousta.

Simo Grönroos

Risto Järvinen & Sami Järvinen: Verotuksen synkkä anatomia – verottaja elämänkumppanina kehdosta hautaan, Helarvo 2015.