Arvostelu

flag

Tasa-arvoa vai naisasiaa?

Onko Suomi sukupuolten tasa-arvon suurvalta vai ”pakkoheteroseksuaalisen sukupuolidiskurssin” ryvettämä patriarkaatti? Näitä kysymyksiä pohditaan Marita Husson ja Risto Heiskalan toimittamassa artikkelikokoelmassa Sukupuolikysymys (Gaudeamus 2016).

Teos tarjoaa kuvan siitä, minkälaisia kysymyksiä 2010-luvulla pohditaan pohdittaessa sukupuolikysymystä. Artikkelien mielenkiintoisinta antia ovat osuudet, joissa pohditaan kysymyksiä kuten biologian ja kulttuurin rajapintaa sukupuoliroolien muodostumisessa tai naisten ja miesten työelämään ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä eroavaisuuksia.

Haastavampia osioita teoksessa taas ovat erilaisten feminististen- ja queer-teorioiden pohtiminen, jossa korostuu kirjassa muutenkin rasitteena oleva tieteellinen kapulakielisyys. Kohdeyleisönä onkin selvästi suuren yleisön sijasta jo jollain tasolla alan diskursseissa mukava olevat alan harrastajat.

Naisten tasa-arvon saavuttaminen on vaatinut Suomessa pitkän taistelun. Teoksessa nostetaan esiin kuinka lainsäädännön osalta sukupuolten tasa-arvo on saavutettu asteittain 1900-luvun mittaan – 1906 naiset saivat äänioikeuden eduskuntavaaleissa ja viimeisimpiä muutoksia on ollut 1987 säädetty sukunimilaki, joka salli naisen naimisiin mentäessä säilyttää alkuperäinen sukunimensä.

Nälkä kasvaa syödessä ja vuonna 1995 Suomi sai tasa-arvolain, jossa kuvaan tulivat mukaan sukupuolikiintiöt valtiollisiin ja kunnallisiin toimielimiin. Teoksessa nostetaan myös esiin, että politiikan saralla naiset ovat Suomessa olleet verrattaen vahvasti edustettuina jo pitkään. Naisten osuus kansanedustajina on ollut kansainvälisesti katsottuna korkea ja viime vuosina Suomea on hallinnut parikin hallitusta, joissa naisministerit ovat olleet enemmistönä.

Naisvaltaisiin hallituksiin liittyen kirjassa mainitaan mielenkiintoisena tietona se, että kaikissa pohjoismaissa on havaittu, että naisten määrä on suhteellisesti suurin ylemmissä poliittisissa toimielimissä, kuten hallitusten jäseninä ja kansanedustajina ja pienempi taas alemmissa päätöksenteon elimissä, kuten kunnanvaltuustoissa. Hallituksen jäsenet valitsee varsin pieni joukko päättäjiä kun taas kansa pääsee valitsemaan valtuustot suoraan suuren ehdokasmäärän joukosta. Kiintiöajattelu näyttäisi siis toimivan silloinkin, kun virallisia kiintiöitä ei ole säädetty kun kansanedustajaehdokkaiksi ja ministereiksi koetaan tarpeelliseksi valita riittävästi naisia.

Miesten ja naisten eroista työelämässä puhutaan paljon ja Husson ja Heiskalan teoksessa nostetaan esiin paljon hyvää faktatietoa näistä eroista. Suomessa on kansainvälisesti vertaillen erittäin sukupuolittuneet työmarkkinat. Esimerkiksi kunta-alalla naiset ovat vahvasti yliedustettuina ja teoksessa tuodaan esiin kuinka julkisen sektorin 1960-luvulta 1990-luvulle noin neljällä sadalla tuhannella hengellä kasvaneesta työntekijöiden määrästä naisia on ollut peräti 85 %.

Kun lasketaan yhteen eri alojen sukupuolittuminen, se että naiset ovat enemmän osa-aikaisissa ja määrä-aikaisissa töissä ja tekevät vähemmän ylitöitä kuin miehet, niin päädytään siihen, että naisten keskipalkka on pienempi kuin miehillä. Sukupuolten erilaisille palkkatasoille on siis monia syitä.

Kansainvälistä vertailua sukupuolten tasa-arvosta nostetaan teoksessa myös esiin ja Suomen todetaan olevan monissa tutkimuksissa mitalisijoilla maailman yhtenä tasa-arvoisimpana maana. Kärjessä tasa-arvomittauksissa todetaan olevan etenkin protestanttisia kristillisiä maita kun taas islamilaisten maiden todetaan tutkimuksissa löytyvän vähiten tasa-arvoisten maiden joukosta.

Kritiikkiä tasa-arvon ajaminen saa kirjassa ainoastaan vertailtaessa sukupuolista tasa-arvoa eripuolilla maailmaa. Länsimaisia liberaaleja arvoja korostavan ”homonationalismin” todetaan kirjassa olevan keino lännelle syyllistää muita kulttuureja näiden primitiivisempinä pidetyistä asenteista naisia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Kulttuurirelativismi näyttää siis joidenkin kirjoittajien mielestä menevän sukupuolten tasa-arvon ohitse.

Sukupuolten tasa-arvosta keskusteleminen on perinteisesti ollut keskustelua naisten aseman parantamisesta – ja sellaista se on pitkälti edelleenkin. Yhteiskunnassa miesten kannalta epäedullisia ilmiöitä nostetaan teoksessa esiin, mutta vain sivuhuomioina. Miesten kannalta huolestuttavia sukupuolikysymyksiä ovat muun muassa se miksi 95 prosenttia vangeista tai 80 prosenttia itsemurhan tehneistä on miehiä? Tai miksi miehet ovat usein heikommassa asemassa lasten huoltajuusriidoissa? Entä miksi miehet kuolevat keskimäärin peräti seitsemän vuotta naisia aiemmin?

Miesten aseman tasavertainen pohtiminen tekee siis vasta tuloaan sukupuolikeskusteluun.

Simo Grönroos

Marita Husso & Risto Heiskala (toim.): Sukupuolikysymys, Gaudeamus 2016