Arvostelu

flag

Kehitysapu – kallis karhunpalvelus

Kehitysapu estää markkinaehtoisten rahoitusjärjestelyjen toimivuutta ja paikallisten pankkien kehittymistä, paisuttaa köyhien maiden julkista sektoria ja hämärtää hallitusten vastuullisuutta omille kansalaisilleen. Nämä väitteet eivät ole Perussuomalaisten vaaliohjelmasta, vaan pitkän uran kehitysavun parissa tehneen Matti Kääriäisen uutuuskirjasta Kehitysavun kirous (Into 2015).

Haittaa talouden kehitystä

Kääriäinen tyrmää kirjassaan vuosikymmeniä harjoitetun kehitysapupolitiikan. Saharan eteläpuolinen Afrikka ei hänen mukaansa ole kehittynyt niistä päivistä, kun hän kävi siellä ensimmäisen kerran 1970-luvulla. Vaikka alueen kehittämiseen on viimeisten vuosikymmenten aikana käytetty tähtitieteellisiä summia, on alueen bruttokansantuote henkeä kohden laskenut ja äärimmäinen köyhyys lisääntynyt.

Kehitysavun ongelmia ovat viime aikoina nostaneet esiin myös monet afrikkalaiset tutkijat. Kääriäinen viittaa kirjassaan muun muassa sambialaiseen taloustieteilijään Dambisa Moyoon, joka on kirjassaan Dead Aid (2009) todennut kehitysavun haitalliseksi Afrikan kehitykselle.

Kehitysapu on haitannut suuresti muun muassa Afrikan oman maatalouden kehitystä ja Afrikka onkin ainoa maanosa, joka ei pysty ruokkimaan itse itseään. Länsimaisen ylijäämäviljan dumppaaminen Afrikkaan ei ole kannustanut oman maatalouden kehittämiseen ja toisaalta maataloustuin tuetun länsimaisen viljan kanssa kilpaileminen on kansainvälisillä markkinoilla hankalaa.

Tukee korruptoituneita hallituksia

Afrikan talouden kehityksen haittaamisen lisäksi Kääriäinen nostaa esiin kehitysavun tukevan korruptoituneita hallituksia. Timo Soinin puheet tukirahojen valumisesta ”gepardihatuille” eivät ole kovin kaukana todellisuudesta. Kääriäisen mukaan raha ja valta keskittyvät monissa maissa pienelle eliitille, jonka kritisointi on avustustyöntekijöiden keskuudessa tabu.

Kääriäinen nostaa myös esiin demokratiaan ja taloudelliseen kehitykseen liittyvän ongelman. Hänen mukaansa demokraattisten instituutioiden asettaminen taloudellisesti kehittymättömiin maihin luo epävakautta ja sisällissotia. Kääriäinen viittaa Paul Collierin kirjaan Wars, Guns and Votes: Democracy in Dangerous Places, jossa todetaan demokratian ongelmalliseksi maissa, joissa bruttokansantuote henkeä kohden on alle 3000 dollaria. Esimerkkinä köyhästä maasta, jossa demokratia ei toimi, Kääriäinen nostaa esiin Afganistanin. Kommunistinen Kiina taas käy esimerkkinä maasta, jossa demokratian ongelmista huolimatta talous kasvaa ja köyhyys vähenee. Näyttäisikin siltä, että talouskasvun kautta on helpompi kehittää demokratiaa, kuin päinvastoin.

Parhaimmillaan tehotonta, pahimmillaan haitallista

Kehitysavun ongelmista Kääriäinen tuo myös esiin sen, että kehitysavulla ratkaistavat ongelmat ovat auttajien määrittelemiä. Tämä saa pohtimaan sitä, voiko ulkopuolinen kuinka hyvin määritellä minkälaista hyvän elämän eri puolilla maailmaa tulisi olla? Eikö länsimaisen mittapuun mukaan köyhyydessä elävä kehitysmaalainen saata elää täysin mielekästä elämää, vaikka olosuhteet eivät taloudellisessa mielessä vastaakaan meidän standardejamme?

Kehitysapu näyttäisi kaiken kaikkiaan olevan kallis karhunpalvelus, joka on ollut parhaimmillaan tehotonta ja pahimmillaan haitallista avun saajille. Avusta pitäisikin päästä markkinaehtoiseen kaupankäyntiin, jossa kaikki hyötyisivät ja joka loisi kannustimet kehitysmaiden taloudellisesti kestävälle kehitykselle.

Simo Grönroos

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous, Into 2015.