Arvostelu

flag

Islamin monet kasvot

Islam valtaa vauhdilla alaa maahanmuuton myötä Euroopassa ja väestönkasvun kautta koko maailmassa. Suurista maailmanuskonnoista nopeimmin kasvavalla islamilla on monet kasvot, kuten Joonas Mariston ja Andrei Sergejeffin toimittama teos Aikamme monta islamia osoittaa.

Sunnien ja shiiojen väliset konfliktit osoittavat, että islam ei ole veistetty yhdestä puusta. Näiden uskonnon pääsuuntausten kuvauksen lisäksi Mariston ja Sergejeffin teoksessa valotetaan islamilaista kulttuuria eri puolilla maailmaa. Tarkastelussa artikkeleissa ovat muun muassa Suomen tataarit ja eksoottisempia islaminuskoisia kansanryhmiä kuten Kiinassa asuva islaminuskoinen hui-kansa ja yhdysvaltalaiset mustat muslimit.

Toisille islam on rauhan uskonto. Monelle taas terrori-iskut ovat luoneet kuvan hieman toisenlaisesta islamista. Minkälaisen kuvan artikkelikokoelma sitten luo tästä ristiriitaisesta uskonnosta?

Islamilaisessa maailmassa on kieltämättä paljon sotia ja väkivaltaa, vaikka kirjassa ei länsimaissa tapahtuneita terrori-iskuja edes käsitellä: sunnit ja shiiat ovat toistensa verivihollisia ja esimerkiksi Irakin epävakauden taustalla on pitkälti uskonnollinen ja etninen kahtiajako. Palestiinalaisten ja juutalaisten konfliktia kuvataan teoksessa Hamasia käsittelevässä artikkelissa. Hindujen ja muslimien taistelu Kashmirista nostetaan taas esiin Intian muslimeita käsiteltäessä.

Missä uskonnot ja kulttuurit kohtaavat on konflikteja. Iran on taas lähes kokonaan shiialainen valtio ja yhteiskunta on vakaa, joskin autoritaarinen, varsinkin verrattuna merkittävän sunnivähemmistön omaavaan Irakiin tai lukuisiin heimoihin ja etnisiin ryhmiin jakautuneeseen Afganistaniin.

Uskonnon asemasta yhteiskunnassa on islamilaisissakin maissa erilaisia painotuksia. Iranissa uskonto on vahvasti mukana kaikkialla yhteiskunnassa, kun taas Turkki on maallinen valtio, jonka väestö tosin on vahvasti jakautunut sekulaarisuuden ja uskonnollisemman linjan kannattajiin.

Missä islamilaisten määrä on vähäisempi, on uskonto tärkeä identiteetin luoja, joka erottaa islamilaiset vahvasti muusta väestöstä.  Esimerkiksi Kiinassa islaminuskoisella hui-kansalla, uiguureilla ja kazakeilla on autonomisia oikeuksia. Yhdysvalloissa mustilla muslimeilla uskonto on taas enemmänkin keino vahvistaa omaa mustaa identiteettiä.

Suomen tataarit esitetään kirjassa esimerkkinä länsimaiseen yhteiskuntaan hyvin integroituneesta muslimiväestöstä. Tataarien käyttäminen esimerkkinä on kuitenkin varsin ongelmallista jo väestön pienestä koosta johtuen, sillä tataareja on Suomessa alle tuhat – saman verran kuin Suomeen on välillä tullut turvapaikanhakijoita päivässä.

Kiihtyvän maahanmuuton vuoksi Suomen tataarien lisäksi olisi kirjassa ehkä ollut paikallaan tarkastella myös jotain merkittävämpää Euroopassa vaikuttavaa islamista väestönosaa, kuten Saksan turkkilaisia tai Ranskan pohjois-afrikkalaistaustaista väestöä. Lähi-idän osalta Saudi Arabia ja ajankohtainen ISIS-liike olisivat myös ansainneet hieman enemmän huomiota.

Aikamme monta islamia -kirja antaa ajateltavaa Euroopan tulevaisuuden osalta.

Palestiinalaista Hamas-järjestöä käsittelevässä artikkelissa pohditaan millainen olisi Hamasin hallitsema Palestiina. Vaihtoehtoina artikkelissa nähdään ei-islamilaisilta kerättävä dhimmi-vero tai näennäinen tasa-arvo, jossa ei-islamilaiset ovat kuitenkin käytännössä syrjityssä asemassa.

Jos maahanmuuton islamilaisista maista annetaan jatkua entisellään, ei edessä ennemmin tai myöhemmin ole alistuminen islamille vaan islameille – vaikka eurooppalaiset alistuisivat tulijoiden edessä, jatkuu taistelu islamin eri suuntausten ja eri etnisten ryhmien välillä.

Simo Grönroos

Joonas Maristo & Andrei Sergejeff (toim.): Aikamme monta islamia, Gaudeamus 2015.