Front National nousee Ranskan suurimmaksi puolueeksi, mutta sosialistit ja oikeisto muodostavat epäpyhän allianssin kansallisten voimien pitämiseksi poissa vallasta. Ranskan vasta pidettyjen aluevaalien tapahtumat noudattavat pitkälti samoja linjoja, kuin Michel Houellebecqin lähitulevaisuuden islamilaistuvaan Ranskaan sijoittuvassa romaanissa Alistuminen ennakoitiin.
Houellebecqin alkuvuodesta 2015 ilmestyneestä teoksesta ei voi sanoa etteikö se olisi ajankohtainen. Samana päivänä kun kirja ilmestyi, iskivät terroristit Charlie Hebdo -lehteä vastaan Pariisissa ja teoksen esittelykierros vaihtui kirjailijan osalta poliisin suojissa piileskelyyn.
Michel Houellebecqillä on Ranskassa vahvasti epäkorrekti maine. Hänen inhorealistisissa romaaneissaan on usein myös yhteiskunnallista sanomaa ja sekä tyylin että poliittisen tendeerauksen osalta Houellebecqiä voisikin verrata maailmansotien välisenä aikana vaikuttaneeseen Louis-Ferdinand Celineen.
Alistuminen sijoittuu reilun puolen vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen, jolloin Muslimiveljeskunnan ehdokas nousee Ranskan presidentiksi ja yhteiskunnan islamisaatio alkaa edetä myös lainsäädännön kautta. Tekijä on itse huomauttanut nopeuttaneensa romaanissaan todellisuuteen nähden hieman asioiden etenemistä. Asioiden kehittymistä seuratessa Houellebecqin väitteeseen ei voi kuitenkaan välttämättä yhtyä.
Romaanissa tapahtumia seurataan pariisilaisen kirjallisuuden professorin Francois’n silmin. Päähenkilö on vailla uskonnollisia tai poliittisia intohimoja oleva apaattinen sivustaseuraaja, joka seuraa kuinka poliittinen vastakkainasettelu kiristyy ja Muslimiveljeskunnan vaalivoiton myötä islamisaatio näkyy myös yliopistolla.
Islamisaatio ei etene suurin hyppäyksin ja väkivalloin. Yliopiston muuttuessa islamilaiseksi päähenkilölle jää pohdittavaksi ottaako hän vastaan ei-muslimeille maksettavat sievoiset erokorvaukset vai kääntyykö hän islamiin, mikä tietää töiden jatkumista ja nousukiitoa uralla.
Ranskassa on Euroopan suurin muslimiväestö, mutta miten islamisaatio on mahdollista ilman suurempaa taistelua? Poliittisen pelin osalta Houellebecq esittää sosialistien ja oikeiston vihan Front Nationalia kohtaan olevan suurempaa kuin halu puolustaa omia arvojaan. Kirjan syvin anti on kuitenkin siinä esitetty pohdinta eurooppalaisesta kulttuurista ja identiteetistä – onko Eurooppa menettänyt elinvoimansa?
Romaanin mielenkiintoisimmaksi hahmoksi nousee islamisoituneen yliopiston uusi rehtori Rediger, joka opastaa Francois’ta islamin uskon perusteisiin. Rediger kertoo myös kuinka hän näkee perinteisen eurooppalaisen kulttuurin menettäneen elinvoimansa, kuten jo Oswald Spengler aikanaan Länsimaiden perikadossa kirjoitti, ja hänen mukaansa islam tuo uutta elinvoimaan Euroopalle. Rediger on miettinyt asiaa paljon, sillä hän on ennen islamiin kääntymistään kuulunut eurooppalaista kulttuuria puolustaviin identiteettiliikkeisiin.
Houellebecqin romaanin voi nähdä liikkuvan dystopian ja utopian rajamailla. Romaanin ajatus siitä, että eurooppalaisen kulttuurin kynttilä olisi yksinkertaisesti palanut loppuun ja maanosan kansat voivat vain apaattisina katsoa kun kansainvaellukset viimeistelevät maanosan lopun, on vahvan dystooppinen. Toisaalta Houellebecq taas leikkii ajatuksella, että eikö islamisaatio anna siihen alistuvalle taas konservatiivisen uskonnon ja perinteen maailman, mistä moni eurooppalaista kulttuuria puolustanutkin on haaveillut?
Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan yhtä synkkä, kuin Houellebecqin maalaama kuva. Vaikka kirjassa kuvattu apaattinen alistuminen on aika maltillista siihen verrattuna, minkälaisia mielipuolisia piirteitä monikultturistinen kiihko on monissa maissa saanut aikaan, on Euroopassa vielä elinvoimaa. Varsinkin itäisen Euroopan maiden reaktiot siirtolaisvyöryyn osoittavat, että monet eurooppalaiset kansat ovat vielä valmiita puolustamaan kulttuuriaan ilman poliittista korrektiutta ja anteeksipyytelyä. Käsillä oleva siirtolaiskriisi on kieltämättä ensisijassa Houellebecqin kuvaama henkinen ongelma ja eurooppalaisten kansojen tulisi löytää halu puolustaa omaa kulttuuriaan ja identiteettiään.
Islamiin alistumisen osalta taas asia ei ole niin yksinkertainen kuin Houellebecq esittää. Islamin eri suuntaukset taistelevat keskenään vielä pitkään, vaikka kristillinen eurooppalainen kulttuuri jäisikin uuden uskonnon jalkoihin. Näin ollen rauhallinen alistuminen ei ole mahdollista – niin kuin Tuntemattoman sotilaan Antero Rokka voisi muistuttaa, että jos tästä lähtee juoksemaan karkuun niin saa juosta Pohjanlahteen saakka.
– – –
Jos eurooppalaisten kansojen ongelmana on tappiomielialan voittaminen, niin mallia tähän voi ottaa Atlantin toiselta puolelta. Yhdysvaltain presidentinvaalien kuumimmaksi nimeksi on noussut republikaanien ehdokkuudesta taisteleva kiinteistömiljardööri Donald Trump, joka sanoo suoraan mielipiteensä ilman minkäänlaista poliittista korrektiutta.
Trump ei missään tapauksessa ole Houellebecqin kuvaamia alistujia. Trumpin suorat kannat esimerkiksi maahanmuuttoon ja islamiin ovat herättäneet mediassa ja poliittisten vastustajien keskuudessa pahennusta, mutta monien ”möläytyksinä” pitämät lausumat ovat vain nostaneet hänen kannatustaan. Kansa pitää siitä, että joku viimein puhuu suoraan.
Ehdokasgalluppien ylivoimaisessa kärjessä jo hyvä tovin ollut Trump julkaisi syksyllä 2015 vaalikirjansa Crippled America – How to Make America Great Again. Kirjassa hän käy läpi poliittisia näkemyksiään, joskaan teos ei juuri sen syvällisemmin analysoi käsiteltäviä asioita kuin mitä Trumpin puheissa on jo muutenkin tullut esiin – nyt näkemykset tosin yksissä kansissa.
Siinä missä Euroopassa puhutaan turvapaikanhakijoista, puhutaan Yhdysvalloissa laittomista siirtolaisista. Trumpin kampanja käynnistyi kesäkuussa kun hän ilmoitti ehdokkuudestaan ja esitti, että Meksikon vastainen raja pitäisi turvata raja-aidalla. Moni kritisoi Trumpin yksinkertaista ratkaisua yksinkertaiseen ongelmaan väittäen että ”eihän noin pitkää aitaa voi rakentaa”. Trump taas esittää kirjassa muurien tai aitojen rakentamisen olevan normaali ratkaisu rajaongelmiin, kuten nykyään israelilaiset tai jo aikoinaan kiinalaiset tiesivät.
Trump korostaa kirjassaan olevansa varallisuutensa takia täysin itsenäinen ehdokas ja voi siten sanoa mitä haluaa välittämättä mistään poliittisesta korrektiudesta. Tämä onkin Trumpin suurin viehättävyys ja juuri esimerkiksi laittoman maahanmuuton osalta itsestään selvyyden toteaminen ääneen on joissain poliittisesti tulenaroissa asioissa vallankumouksellista ja samalla tie kansan suosioon.
Muiden politiikan osa-alueiden osalta Trump pelaa varman päälle. Uskonnon tärkeyttä omassa elämässä kuuluu republikaanin korostaa ja obamacarea ja rajoituksia aseiden omistukseen kritisoida. Infrastruktuurin rakentaminen on tietenkin oikeistolaisessakin maailmankuvassa tärkeämpi julkisen vallan tehtävä kuin moni muu, mutta Trumpin haave ylittää New Dealin työllistävät vaikutukset teiden ja siltojen korjaamisessa kuulostaa varsin hurjalta republikaanien ehdokkaan sanomaksi.
Ulkopolitiikan osalta Trump toisaalta korostaa vastustaneensa aikanaan Irakin sotaa, koska se ei palvellut Yhdysvaltojen intressejä ja vain epävakautti aluetta. Nyt taas Yhdysvaltojen pitäminen maailman johtavana asevaltana on tärkeää ja Trumpin ulkopolitiikasta jää varsin sotaisa kuva.
Trump ei ole poliittinen teoreetikko, mutta hänen valttinsa on anteeksipyytelemätön ja suora asenne. Jotain tämänsuuntaista taisteluhenkeä tarvittaisiin myös talouden ongelmien, maahanmuuton ja Houellebecqin kuvaaman henkisen alistumisen runtelemaan Eurooppaan.
Simo Grönroos
Michel Houellebecq: Alistuminen, WSOY 2015.
Donald J. Trump: Crippled America – How to Make America Great Again, Threshold Editions 2015.