Arvostelu

flag

Utopiasosialismin uusi tuleminen

Suomalaisen sosiaalipolitiikan lähtökohtana on perinteisesti ollut kansantalouden kokonaisetu. Kirjassaan Hyvinvoinnin uusi järjestys Elina Aaltio esittää, että sosiaalipalveluissa yksilön hyvinvointi pitäisi asettaa vahvemmin palveluiden lähtökohdaksi. Tämä ei suinkaan riitä, vaan julkisen sektorin tulisi lisäksi ottaa vastuu yksilön kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Kantavana teemana Elina Aaltion hyvinvointivaltiota käsittelevässä kirjassa on hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuus. Kirjassa todetaan aivan oikein, että bruttokansantuote on monessa mielessä varsin vaillinainen hyvinvoinnin mittari. Taloudellisten tekijöiden lisäksi yksilön hyvinvointiin todetaan vaikuttavan lukuisat vaikeasti mitattavissa olevat sosiaaliset tekijät. BKT:n ongelmaksi nähdään lisäksi se, että se ei kerro sitä, miten taloudellinen hyvinvointi on jakaantunut maan sisällä.

Hyvään pohdintaan hyvinvoinnin määritelmistä sisältyy kuitenkin se lähtökohtainen oletus, että julkisen sektorin tulisi vastata ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Minne yksilö itse, perhe, suku ja yleisesti koko kansalaisyhteiskunta on unohtunut? Perheen ja kansalaisyhteiskunnan rooliin sosiaalisena turvaverkkona viitataan vain ohimennen vanhanaikaisena ajatteluna, sillä modernissa maailmassa julkisen sektorin tulisi olla ainoa oikea sosiaalinen turvaverkko.

Kirjassa luodaan yleiskuva sosiaaliturvajärjestelmän historiasta, jonka todetaan lähtökohdiltaan perustuneen talouskasvun parantamiseen ja yhteiskuntarauhan ostamiseen. Tulonjaon nähtiin lisäävän taloutta parantavaa ostovoimaa ja esimerkiksi päivähoidon järjestäminen mahdollisti naisten paremman osallistumisen työmarkkinoille.

Tämän talousnäkökulmista lähtevän ajattelun vastapainoksi Aaltio esittää yksilön hyvinvointiin keskittyvää sosiaalipolitiikkaa, jossa yksilön kokonaisvaltainen hyvinvointi olisi lähtökohta. Julkisen sektorin ei enää nähdä toimivan viimeisenä taloudellisena turvaverkkona, vaan sen velvollisuudeksi asetetaan ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Julkisen sektorin tarjoamien palvelujen pitäisi lisäksi lähteä kunkin yksilön omista yksilöllisistä tarpeista. Mieleen tästä tulee lähinnä Karl Marxin toteamus ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.”

Teoksessa esitetty kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoittelu lähentelee tietyssä mielessä varhaisten utopiasosialistien ajatuksia. Realismia kuitenkin on sen verran, että kirjassa todetaan muun muassa se, että julkisten resurssien rajallisuus täytyy kuitenkin ottaa huomioon, kun sosiaalipalveluiden asiakkaan annetaan määritellä julkisista varoista maksettavia tarpeitaan. Hyvinvoinnin uuden järjestyksen hengestä kertoo ehkä parhaiten se, että kirjassa on erikseen mainittava se, että: ”kaikkia negatiivisia elämäntapahtumia ei yhteiskunta voi poistaa.”

Simo Grönroos

Elina Aaltio: Hyvinvoinnin uusi järjestys, Gaudeamus 2013.