Arvostelu

flag

Menetetty maa

Miltä maa näyttää sen jälkeen kun sen väestö on vaihtunut? Milla Hannula uppoutuu uutuuskirjassaan Kiistamaa – Venäjän Karjalankannas menetetyn Karjalankannaksen historiaan ja nykyisyyteen. Kirja keskittyy luomaan kuvaa siitä, miten Karjalankannaksen suomalainen historia näkyy nykyään alueella.

Raja on Karjalassa siirtynyt historian saatossa useita kertoja ja väestö on elänyt milloin Venäjän, milloin Ruotsin ja milloin Suomen vallan alla. Dramaattinen muutos alueelle oli toinen maailmansota, jonka jälkeen alueen väestö vaihtui, suomalaisen väestön jätettyä Neuvostoliitolle luovutetut alueet.

Hannula lähestyy matkakirjamaisessa teoksessaan Kannaksen historiaa ja kulttuuria lukuisten alueelle tekemiensä matkojen kautta. Kirja antaakin kuvan, että alueen suomalainen historia on noussut vahvasti esiin Neuvostoajan hiljaisuuden jälkeen ja monissa museoissa ja kulttuurimuistomerkeissä halutaan nostaa alueen vuosikymmenien ajan vaiettuna pysynyttä suomalaista historiaa uudelleen esiin.

Kannaksen nykyinen väestö on sekalaista seurakuntaa, joka koostuu eri puolilta Neuvostoliittoa alueelle muuttaneista ihmisistä. Hannula pohtii onko alueen suomalaisen historian renessanssi osoitus siitä, että alueen suomalaisesta historiasta voisi tulla alueellista yhteenkuuluvuudentunnetta ja identiteettiä luova tekijä. Missä määrin kiinnostus suomalaisuuteen sitten liittyy turismin tavoitteluun ja missä määrin identiteetin etsimiseen, jää kuitenkin avoimeksi kysymykseksi.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen syntynyt kuva alueesta lahoavien hökkelikylien takapajulana ei saa Hannulalta vahvistusta. Alue oli sata vuotta sitten varakkaiden pietarilaisten kesänviettopaikka ja varsinkin Terijoki tunnettiin kylpylöistään ja kartanoistaan. Varakkaat pietarilaiset ovatkin Hannulan mukaan löytäneet Kannaksen uudelleen lomanviettopaikkanaan ja seudulle on noussut niin laskettelukeskuksia kuin vesipuistoja, kilpailemaan Suomen matkakohteiden kanssa venäläisturistien huomiosta.

Kaupankäynnin tulevaisuuden osalta Hannula nostaa myös esiin Kiinan suunnittelemat parantaa kaupankäyntiään Eurooppaan ”uutena silkkitienä” tunnetussa hankkeessa, jossa kehitetään monin tavoin Aasian ja Euroopan välistä liikenneinfrastruktuuria. Karjalankannaksen asema kaupankäynnin väylänä saattaisikin tällöin nostaa merkitystään myös Suomen ulkomaankaupan kannalta.

Hannulan matkat Kannaksella kulkevat niin alueella asuneiden kuuluisuuksien, kuten taidemaalari Ilja Repinin ja kirjailija Edith Södergranin kotikartanoissa, kuin talvisodan taistelupaikoilla. Kirja herättää kiinnostuksen alueen historiaa kohtaan, mutta syvemmälle luovutetun maan problematiikkaa analysoivalle pohdinnalle olisi kirjassa voinut olla enemmänkin tilaa.

Kaliningradin ja Kuriilien-saarien tilanteeseen viitataan teoksessa samankaltaisina luovutettuja alueita kuin menetetty Karjala. Esimerkkejä voisi myös hakea esimerkiksi Kreikasta ja Turkista, jotka 1920-luvulla ratkaisivat etniset ristiriidat vaihtamalla päikseen rajan väärällä puolella eläneet väestöt. Teokseen olisikin antanut hyvän lisän jonkinlainen vertailu muihin samankaltaisiin tilanteisiin – mitä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia Karjalankannaksen tilanteeseen liittyy muihin menetettyihin alueisiin verrattuna?

Kirja herättää väistämättä pohtimaan väestövaihdoksiin liittyviä kysymyksiä laajemminkin. Suomalainen historia näkyy vielä Karjalassa rakennuksina, muistomerkkeinä ja museoina. Mitä suomalaisesta menneisyydestä jää jäljelle, jos Suomen väestön annetaan vaihtua alue alueelta, käynnissä olevan laajamittaisen muuttoliikkeen aiheuttaman väestönvaihdoksen myötä?

Simo Grönroos

Milla Hannula: Kiistamaa – Venäjän Karjalankannas, Kiuas 2016.