Sanotaan ettei ilmaista lounasta ole olemassa. Taloustieteen professori Heikki Patomäki on kuitenkin toista mieltä. Kirjassaan Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – teoriasta käytäntöön Patomäki esittää ilmaisena lounaana pitämänsä suunnitelman, jossa talouden pyörät saadaan pyörimään laajalla valtion investointiohjelmalla, ilman julkisten menojen vähentämistä.
Suomen tilanne ei Patomäen mukaan ole niin toivoton kuin väitetään, sillä julkinen velka on moniin euromaihin nähden pientä, vain 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tarkkailuluokan priimus siis hädin tuskin ylittää EU:n sopimusten määrittelemän velkarajan.
Patomäki perustelee vuolaasti, kuinka julkisten menojen karsimista ei missään nimessä saa tehdä laman aikana, sillä tämä hyydyttäisi talouden lopullisesti. Jos lama-aikana ei pystytä vähentämään menoja ja hyvinä aikoina ei tähän ole tarvetta, herää kysymys siitä, onko menoja mahdollista vähentää milloinkaan?
Investointiohjelman suunnittelu on varmasti leikkauslistojen laatimista kiitollisempaa työtä. Vajaan kuuden miljardin vuotuisilla julkisilla investoinneilla saataisiin Patomäen mukaan talous hyvälle mallille ja velkojakin maksettua, kun verotulot kasvavat.
Ajatus ilmaisesta lounaasta ei toisaalta ole vieras paremmissakaan piireissä. Euroopan keskuspankki aloitti hiljattain jättimäisen ohjelman talouden elvyttämiseksi, lisäämällä rahan määrää markkinoilla. Talouden elpyminen jää nähtäväksi, mutta inflaatio on varma seuraus rahan määrän kasvattamisesta. Lounas on siis toisille ilmainen ja toisille hyvinkin kallis.
Patomäki tarjoaa kirjassa investointiohjelman lisäksi muitakin eväitä talouskasvun parantamiseksi.
Euroon Patomäki suhtautuu hyvin kriittisesti ja Euroopan unionissa tulisi kunnioittaa subsidiariteettiperiaatetta ja tehdä päätökset mahdollisimman lähellä ihmisiä. Tämä kuulostaa hyvältä, mutta toisaalta Patomäki taas ajaa sosiaaliturvan ja verotuksen yhdenmukaistamista maiden välillä, mikä taas vaatii ylikansallisen päätöksenteon lisäämistä. Globaali hallinto verotuksen ja sosiaaliturvan asioissa esitetään optimaalisena tilanteena, mutta Patomäki myöntää, että eurooppalaiseen mittakaavaan on tässä vaiheessa realistista tyytyä.
Maahanmuutosta Patomäki on samoilla linjoilla Elinkeinoelämän valtuuskunnan kanssa ja maahanmuuton kasvu on hänen mukaansa lämpimästi tervetullutta, sillä työvoimaa tarvitaan lisää.
Kirjassa esitetyt kriittiset näkemykset koskien vapaakaupan nimissä ajatteluja sopimuksia ovat varsin tervetulleita. Patomäki tuo esimerkiksi esiin sen, kuinka erilaiset investointisuojat avaisivat arvaamattomat mahdollisuudet yrityksille vaikuttaa maiden poliittisiin ratkaisuihin.
Patomäki ei anna yhtään myöten ajatukselle, että julkisia menoja tulisi karsia vaan ratkaisuna nähdään kulujen kasvattaminen. Luottoluokituksen hän toteaa voivan heiketä, mutta mitä pienistä, investointiohjelman esitetyt edut ovat niin suuret.
Kirjan johdannossa todetaan investointiohjelmalla olevan dramaattiset seuraukset niin työllisyydelle kuin kestävälle kasvulle. Ainakin tästä väitteestä voi moni lukija varmasti olla samaa mieltä.
Simo Grönroos
Heikki Patomäki: Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – teoriasta käytäntöön, Into 2014.